"Oh, Horace, punnitse tarkoin mitä sanot! Minä olen varma siitä, että hän kärsii!"
Hänen herkkä, iloon taipuisa mielensä kärsi myös, ja kyyneleitä kohosi hänen silmiinsä. Mr Pendycen silmät olivat liian pitkänäköiset huomatakseen niitä. Tämä vamma oli hänessä lisääntynyt naimisiin mentyä.
"Minä aion sanoa hänelle, mitä pidän oikeana", sanoi hän. "Minä tulen punnitsemaan sanojani aikani; minä en aio antaa tämän lurjuksen kiihottaa itseäni."
Mrs Pendyce pyyhkäisi huuliaan pitsireunaisella nenäliinallaan.
"Minä toivon, että sinä näytät kirjeen minulle", sanoi hän.
Kartanonherra katsahti häneen ja huomasi, että hän vapisi ja oli aivan kalpea, ja vaikka tämä ärsytti häntä, vastasi hän melkein ystävällisesti:
"Ei se asia sovi sinulle, rakkaani."
Mrs Pendyce astui askeleen häntä kohti; hänen lempeissä kasvoissaan ilmeni omituinen päättäväisyys.
"Hän on minun poikani, Horace, yhtä paljon kuin sinun."
Mr Pendyce käännähti vaivautuneesti.