Ojentaen tälle vaaleanharmaan kirjepaperin, jossa oli kotkan kuva ja tunnuslause Strenuus aureaque penna hän nousi ja alkoi astua edestakaisin huoneessa. Ja sillä välin kuin hän pitkin, kevein askelin käveli edestakaisin, kirjoituspöydän ääressä istuva nainen luki tarkkaan läpi kirjeen ja konekirjoittajatar istui liikkumattomana, punastunein ja kateellisin kasvoin.
Mrs Shortman taittoi kirjeen kokoon, asetti sen pöydälle ja sanoi katsettaan kohottamatta:
"Tietenkin asia on hyvin paha tuolle tyttöparalle, mutta, mr Vigil, niin täytyy tosiaankin aina olla, jotta estettäisiin —"
Gregory pysähtyi, ja hänen loistavat silmänsä hämmensivät mrs Shortmanin; ne näyttivät hänestä epäkäytännöllisiltä. Hän jatkoi painokkaasti:
"Ellei siitä seuraisi mitään häpeää, ei olisi mitään mahdollisuutta ehkäistä sitä. Minä tunnen maaseudun paremmin kuin te, mr Vigil."
Gregory nosti kädet korviinsa.
"Meidän täytyy heti hankkia hänelle jokin paikka."
Akkuna oli selkosen selällään, niin ettei hän voinut työntää sitä enemmän auki, ja hän seisoi siinä kuin katsellen äskeistä kohtaa taivaalla. Ja taivas oli hyvin sininen, ja suuria valkoisia hattaralintuja kiiti sen yli.
Hän kääntyi akkunasta pois ja avasi toisen kirjeen.
Lincoln's Inn Fields 24 p. toukok. 1892.