"Hyvät herrat, tämä kysymys koskee taloni kunniaa."
Taas syntyi hiljaisuus, entistä pitempi, ja sen kuluessa mr Paramorin katse siirtyi kasvoista kasvoihin, hymyn karehtiessa hänen ruusun taakse piiloutuvilla huulillaan.
"Ymmärtääkseni sinä olet kutsunut minut tänne kuullaksesi minun mielipiteeni", sanoi hän vihdoin. "No niin, älä päästä juttua oikeuden eteen. Tee kaikki mitä ikinä voit estääksesi sen. Jos ylpeytesi on tiellä, niin pistä se taskuusi. Jos totuudenharrastuksesi on tiellä, niin unohda se. Henkilökohtaisella hienotunteisuudella ja meidän avioerolaillamme ei ole mitään yhteistä; täydellisellä totuudella ja meidän avioerolaillamme ei ole mitään yhteistä. Minä toistan sen: älä päästä tätä asiaa oikeuden eteen. Olittepa viattomia tai syyllisiä — kaikki te saatte kärsiä; viaton saa kärsiä enemmän kuin syyllinen, eikä kenellekään koidu siitä hyvää. Minä olen tullut tähän johtopäätökseen harkinnan perusteella. On tapauksia, joissa minä antaisin päinvastaisen neuvon. Mutta tässä tapauksessa — sanon sen uudelleen — ei sillä voitettaisi mitään. Vielä toistan siis, älkää päästäkö tätä asiaa oikeuden eteen. Älkää antako ihmisten kielille sellaista herkkupalaa. Seuraa minun neuvoani, pyydä vielä kerran Georgea antamaan tuo lupaus. Jos hän kieltäytyy, no niin, silloin meidän täytyy koettaa keinotella niin, että Bellew luopuu syytteestä."
Mr Pendyce oli kuunnellut ääneti, kuten hänen oli tapana kuunnella
Edmund Paramoria. Nyt hän kohotti katseensa ja virkkoi:
"Kaikki johtuu tuon punatukkaisen roikaleen ilkeydestä. Minä en ymmärrä, miksi sinun pitikin ruveta sekoittamaan asiaa, Vigil. Sinä olet mahtanut antaa hänelle vainua siitä." Hän katsoi synkästi Gregoryyn. Mr Barterkin katsoi Gregoryyn puolittain häpeissään, mutta samalla uhkaavasti.
Gregory, joka oli tuijottanut koskemattomaan viinilasiinsa, kohotti tulipunaiset kasvonsa ja alkoi puhua mielenliikutuksesta ja närkästyksestä värähtelevällä äänellä. Hän vältti katsomasta kirkkoherraan ja kohdisti sanansa mr Paramorille.
"George ei saata jättää ahdinkoon naista, joka on turvautunut häneen, — se vasta olisi roistomaista käyttäytymistä, kuten te sanotte. Antakaa heidän rauhassa elää kunniallisesti yhdessä, kunnes he voivat päästä naimisiin. Miksi te kaikki puhutte kuin olisi tässä vain mies kysymyksessä! Naista meidän toki on suojeltava!"
Kirkkoherra puhkesi ensin puhumaan.
"Tehän esitätte selvää epäsiveellisyyttä", sanoi hän melkein hyväntuulisesti.
Mr Pendyce nousi.