"Hän on vaarallinen nainen. James on aivan yhtä mieltä kanssani."
Mrs Pendyce kohotti kulmakarvojaan. Oli vivahdus ylenkatsetta tässä vähäisessä eleessä.
"Hän on hyvin kaukainen sukulainen minulle", hän virkkoi. "Hänen isänsä oli aivan merkillinen mies. Vanhaa devonshireläistä sukua. Boveyn Cheritonit mainitaan Twisdomissa. Minä pidän siitä, että nuoret huvittelevat."
Pehmeä hymy valaisi hienoja ryppyjä hänen suunsa ympärillä. Hänen lavendelinsinisenmustien samettinauhojen juovittaman silkkiliivinsä alla hänen sydämensä sykki ripeämmin kuin tavallista. Hän ajatteli erästä yötä nuoruudessaan, jolloin hänen vanha leikkitoverinsa, nuori Trefane henkikaartista, tanssi hänen kanssaan melkein koko illan, ja kuinka hän akkunastaan näki auringon nousevan ja itki hiljaa, koska hän oli naimisissa Horace Pendycen kanssa.
"Minua aina säälittää nainen, joka osaa tanssia niinkuin hän. Minua olisi haluttanut kutsua tänne muutamia herroja kaupungista, mutta Horace ei huoli muista kuin täkäläisistä. Se ei ole oikein tyttöjä kohtaan. En ajattele niin paljon heidän tanssiaan kuin heidän puheluaan — aina vain ensi jahtipäivästä, eilisestä ketunajosta ja huomisesta lintumetsästyksestä ja heidän foksterriereistään (vaikka minä hirveästi pidän noista rakkaista koirista) ja sitten siitä uudesta golf-radasta. Se todella vaivaa minua toisinaan." Taaskin mrs Pendyce katseli huoneeseen, huulillaan lempeä hymy, ja kaksi vähäistä ryppyä syntyi hänen otsalleen, hänen vielä tummanruskeiden kulmakarvojensa säännöllisten kaarien väliin. "He eivät näytä pystyvän huvittelemaan. Minusta tuntuu, kuin he eivät oikein välittäisi siitä. He vain odottelevat huomisaamua, päästäkseen ulos tappamaan jotakin. Beekin on semmoinen."
Mrs Pendyce ei liioitellut. Worsted Skeynesin vieraat tänä Rutlandshire-ajojen yönä olivat melkein kaikki seudun väkeä, alkaen Gertrude Winlow'sta, joka kääntelehti arvokkaana kuin keveästi väritetty veistokuva, nuoreen Tharpiin saakka, joka sileine kasvoineen ja vaaleine pyöreine päineen tanssi kuin harjoittelisi esteratsastusta. Eräässä sopessa saattoi nähdä vanhan lordi Quarrymanin, Gaddesdonin herran, puhelemassa Sir James Maldenin ja kirkkoherra Hussell Barterin kanssa.
Mrs Pendyce virkkoi:
"Teidän miehenne ja lordi Quarryman puhelevat salametsästäjistä; minä näen sen heidän eleistään. Minä en voi auttaa, että minulla on hiukan myötätuntoa salametsästäjiä kohtaan."
Lady Malden pudotti silmälasinsa.
"Jamesilla on varsin oikea käsitys heistä", virkkoi hän. "Se on sellainen kavala rikos. Jota kavalampi rikos on, sitä tärkeämpää on estää se. Saattaahan näyttää kovalta rangaista ihmisiä leivän tai nauriin varkaudesta, vaikka niin tietysti täytyy tehdä; mutta minulla ei ole yhtään myötätuntoa salametsästäjiä kohtaan. Niin monet heistä ovat sitä pelkästä urheiluharrastuksesta!"