"Kirkollisiin periaatteisiin, ja niiden mukaan henkilö, joka haluaa avioeroa, ipso facto menettää yhteiskunnallisen asemansa. Että heidän täytyy tehdä itsestään vakoojia tai raakimuksia, ei tämän rinnalla ole tärkeätä."
Gregory palasi pöydän ääreen ja peitti taas pään käsiinsä.
"Älä huoli laskea leikkiä, Paramor", hän virkkoi, "se on kaikki niin tuskallista minulle".
Mr Paramorin katse viipyi hänen vieraansa kumartuneella päällä.
"Minä en laske leikkiä", hän sanoi. "Jumala varjelkoon! Luetko sinä runoja?" Ja avaten laatikon hän otti sieltä punaisiin nahkakansiin sidotun kirjan. "Tämä mies on minun mieleeni:
"Vaahtoa on elämämme. Patsaan lailla kestää vaan osanotto toisen tuskaan, urhoollisuus omassaan.
"Se on minusta kaiken filosofian huippu."
"Paramor", lausui Gregory, "holhokkini on minulle hyvin rakas, rakkaampi kuin kukaan toinen nainen, jonka tunnen. Minä olen tässä mitä kauheimmassa pulassa. Toisella puolen on tämä kauhea salakähmäinen puuha, joka tietysti herättää yleistä huomiota, ja toisella puolen hänen asemansa — kaunis, hilpeää elämää rakastava nainen, joka elää yksin tässä Lontoossa, missä joka miehen vaistot ja joka naisen kieli pitää häntä sopivana uhrina. Siitä minä olen äskettäin saanut vain liiankin tuskallisen todisteen, Jumala suokoon minulle anteeksi! Jopa minä olen neuvonut häntä menemään takaisin Bellew'n luo, mutta se ei näytä voivan tulla kysymykseen. Mitä minun on tekeminen?"
Mr Paramor nousi. "Tiedän", hän sanoi — "tiedän. Rakas ystäväni, tiedän!" Ja kokonaisen minuutin hän pysyi liikkumatonna, Gregorystä vähän pois kääntyneenä. "Hänen on parempi", sanoi hän äkkiä, "päästä erilleen miehestään. Minä menen itse häntä tapaamaan. Koetamme säästää häntä niin paljon kuin mahdollista. Minä menen jo tänä iltana ja annan sinulle tiedon tuloksesta."
Kuin keskinäisestä vaistosta he tarttuivat toistensa käsiin ja pudistivat niitä katsomatta toisiinsa. Sitten Gregory hattuunsa tarttuen asteli ulos huoneesta.