"Tuo vanha koira pitää minusta", sanoi kirkkoherra; "ne tietävät, milloin ne tapaavat koirain ystävän — ihmeellisiä olentoja, nuo koirat! Joskus minua haluttaa uskoa, että niillä mahtaa olla sielu!"
Mrs Pendyce vastasi:
"Horace sanoo, että se on tulemassa vanhaksi."
Koira katsoi ylös hänen kasvoihinsa, ja hänen huulensa värähti.
Kirkkoherra nauroi.
"Älkää murehtiko sitä; siinä on kyllin elämää." Ja hän lisäsi odottamatta: "Minä en sietäisi toimittaa hengiltä koiraa, ihmisten ystävää. Ei, ei; pitäköön luonto huolen siitä."
Pianon ääressä Bee ja nuori Tharp kääntelivät "Saucy Girlin" lehtiä; huone oli tulvillaan atsaleojen tuoksua, ja mr Barter näytti melkein miellyttävältä istuessaan poikkiteloin kullatulla tuolilla ja katsellessaan lempeästi vanhaa koiraa.
Mrs Pendyce tunsi äkkiä halua vapauttaa sydämensä ja kuulla toisen ihmisen neuvoa.
"Kuulkaa, mr Barter", sanoi hän, "serkkuni Gregory Vigil on juuri tuonut minulle eräitä uutisia; minä puhun niistä vain näin meidän kesken. Helen Bellew aikoo pyytää avioeroa. Halusin kysyä teiltä, voisitteko sanoa minulle —" Katsahdettuaan kirkkoherran kasvoihin hän keskeytti.
"Avioeroa! Hm! Todellakin!"