(Edgar tekee kauhistusta ilmaisevan eleen — toiset
liikahtelevat pelästyneinä.)
Wanklin: So so, puheenjohtaja.
Anthony (jurolla äänellä): Nämä ovat oman poikani sanoja. Ne ovat sellaisen aikakauden sanoja, jota minä en ymmärrä, heikon sukupolven sanoja.
(Yleistä mutinaa. Kovasti ponnistellen Anthony saa taas hillityksi itseään.)
Edgar (tyynesti): Minä sanoin samaa myös itsestäni, isä.
(He katsovat hetken toisiaan silmästä silmään ja Anthony tekee liikkeen, kuin tahtoisi lopettaa personallisuuksiin menon; asettaa sitte kätensä otsalleen huojutellen kun pyörryttäisi. Häntä lähestytään, mutta hän viittaa heidät pois.)
Anthony: Ennenkuin minä esitän tämän ehdotuksen äänestettäväksi on minulla vielä yksi sana sanottavana. (Hän katsoo kaikkia vuorotellen.) Jos se hyväksytään, merkitsee se, että luovumme päämäärästä, jonka olemme ottaneet. Se merkitsee että lyömme laimiin velvollisuutemme pääomaa kohtaan. Se merkitsee, että luovumme velvollisuuksistamme itseämme kohtaan. Se merkitsee, että antaudumme alttiiksi alituisille hyökkäyksille, joissa meidän on yhtä alituisesti peräännyttävä. Älkää antautuko harhaluulojen valtaan — paetkaa tällä kertaa, niin ette koskaan voi enää pysähtyä! Te saatte paeta kuin rakkikoirat omien työmiestenne ruoskan edessä. Jos te tuollaista kohtaloa toivotte, niin voitte äänestää tämän ehdotuksen puolesta.
(Hän katsoo taas heitä naamasta naamaan, lopulta kiinnittäen katseensa Edgariin; kaikki istuvat katseet maahan luotuna. Anthony viittaa ja Tench ojentaa hänelle kirjan. Hän lukee.)
"Herra Wilder ehdotti ja herra Wanklin kannatti: Että työmiesten vaatimukset jätetään heti herra Simon Harnessin sovitettavaksi, hänen tänä aamuna tekemiensä ehdotustensa mukaan." (Äkkinäisellä tarmolla.) Ne jotka kannattavat, äänestävät, kuten tavallisesti!
(Hetkeen ei kukaan liikahda, sitte äkkiä, juuri kuin Anthony aikoo puhua, Wilder ja Wanklin nostavat kätensä, sitte Scantlebury ja viimeisenä Edgar, joka ei nosta päätään.)