Anthony: Se hyvä mitä sinä kuvittelet seisoo sinun ja sinun luokkasi sekä noiden työmiesten välillä, joidenka vuoksi sinä olet niin huolissasi.
Enid (kylmästi): En tiedä mitä sinä tarkotat, isä.
Anthony: Muutamassa vuodessa sinä lapsinesi olisit yhtä huonossa asemassa kuin he ovat nyt, ellei olisi niitä, joilla on silmiä nähdä asiat niin kuin ne ovat ja selkärankaa pitää lujasti puoliaan.
Enid: Sinä et tunne työmiesten asemaa.
Anthony: Tunnen sen vallan hyvin.
Enid: Et tunne isä; jos tuntisit, niin sinä et — —
Anthony: Sinä juuri et tunne asiaintilaa ollenkaan. Minkälaista armoa sinä luulet saavasi, jos kukaan ei seisoisi sinun ja työväen kasvavien vaatimusten välillä. Tällaista armoa — (Hän puristaa kädellään kurkkuaan.) Ensiksi sinä menettäisit tunteesi, hyvä lapseni, ja sitte sivistyksesi ja samalla aikaa sinä menettäisit kaikki varakkaan elämän mukavuudet.
Enid: Minä en usko luokkarajoihin.
Anthony: Sinä — et — usko — luokkarajoihin?
Enid (kylmästi): Ja minä en tiedä mitä sillä on tämän kysymyksen kanssa tekemistä.