"Saat, saat", myönsi mamma. "Kutsu vaan mielesi mukaan, kenen tahdot."
"Huu-iih!" hihkaisi Fred. "Missähän päällystakkini on? Minä menen kutsumaan Jimmyn ja Frankin ja Stringeyn ja Whoppsin ja — —"
"Älähän nyt!" keskeytti mamma. "Keitä ne ovat?"
"Oikein hauskoja poikia, joiden kanssa minä aina leikin puistossa."
"Mitä väkeä ne ovat? Missä he asuvat?"
"Frank asuu puistokadun varrella, Jim asuu tässä lähellä, sokerileipurin yläkerrassa, ja Stringey ja Whopps asuvat molemmat samassa talossa, ja se on koko New-Yorkin hauskin talo."
"Millä tapaa hauskin?"
"On se; niin erinomaisen rauhassa. Sen edessä on toinen rakennus, niin ettei sinne kuulu kadulta yhtään melua. Ja kyllä niillä siellä on varmaankin hyvin paljo rahaa. Minä olen aina nähnyt Stringeyn kotona pitkin huoneita niin kovin paljon kaikenlaisia hienoja valkeita vaatteita, ettei koskaan ole meidän talossamme niin paljoa."
Mamman mielessä heräsi kateutta, sillä liinavaatteiden runsaus oli sellaista ylellisyyttä, jota Mayburnin väki ei koskaan ollut saavuttanut, vaikka mamma olisi kuinkakin ahertanut. Sen vuoksi hän uteliaana jatkoi tiedusteluaan:
"Onko siellä oikein hienoja liinavaatteita? Vaan ethän sinä tietysti osaa sitä selittää?"