"Ette te saa olla niin pikkumaisen tarkkoja, lapsi hyvä", selitti mamma. "Eihän teillä nyt ole mitään juhlallista atriaa, vaan ainoastaan jonkinlainen pikkunen voileipäpöytä, näetkös."
"Vaikka vaan, mutta me olemme sittenkin olevinamme oikein suurilla päivällisillä. Kun ensi kerran tarjottiin voileipää, niin se oli soppaa, ja sitten oli kalaa ja sitten — —"
"Älä siitä välitä", keskeytti mamma. "Pitäkää hyvänänne, mitä teille on annettu ja sanokaa, että ruokaliinat ovat hedelmäpyyhkimiä."
"Sehän on mahdotonta, kun sellaisten pitää olla kirjavia", väitti Bertha, "ja Ellie sanoo, että — —" Berthan selitys keskeytyi tähän, kun mamma kostealla pyyhinliinalla joutui hänen suunsa kohdalle pestessään kyyneliä pois tyttärensä kasvoilta. Sitten Fredillä, joka oli muokannut omaa naamaansa pesukaapin ääressä, oli näkyvissä veritäplä kauluksessa, jonka sijaan mamma käski hänen ottamaan toisen puhtaan. Tosin Fred napisi tätä vaivaa vastaan koko lailla, mutta täytyihän se kestää. Nyt mamma pääsi taas työhönsä. Vihdoin, kymmenkunnan minuutin perästä, Fred oli kunnossa ja laskeutui takaisin alakertaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä kajahti sieltä mamman korviin kiivasta torumista Fredin puolelta. Sitten seurasi tämä tuima väittely:
"Sinulla ei ollut siihen mitään asiaa."
"Oli kyllä."
"Eikä ollut."
"Oli sittenkin."
"Ei ollut, kuuletkos."
"Mokomakin ilkeä — —"