65. Profeetta ei koskaan ajattele itsestään suurta. Koko hänen voimansa perustuu siihen, että hän poistaa mielestään eikä enää muistele omaa olemassaoloaan ja tulee totuuden puhtaaksi todistajaksi ja peiliksi, — tarkkaamisen kirjoittajaksi, joka aina valittaa sitä, ettei hän voi näkemäänsä täydellisesti heijastaa eikä selvästi selittää, — mikä ei suinkaan ole miestä rohkaiseva tunne.
Mutta mies ilman korkeampaa päämäärää on aina valmis järjestämään asioita, maailmaa korjaamaan, parantamaan, kaunistelemaan ja kaikkea tätä tehdessään pöyhistelee hän kuin olisi tekonsa kaikin puolin erinomaista.
66. Luulen, että todellisesti suuren miehen ensimmäinen koetinkivi on hänen nöyryytensä. Nöyryydellä en tarkoita oman voiman epäilemistä taikka empimistä lausua ilmi mielipiteensä; vaan hänen tuumansa sekä toimensa ja maailman tuuman sekä toimen välisten suhteiden oikeata ymmärtämistä. Kaikki suuret miehet eivät ainoastaan käsitä tehtäväänsä, vaan tavallisesti tietävätkin sen käsittävänsä; he eivät ole oikeassa vain tärkeimpiin mielipiteisiinsä nähden, vaan tietävätkin olevansa siinä oikeassa; he vaan tässä asiassa eivät ajattele itseään kovin paljon. Arnolfo tietää, että hän kykenee rakentamaan Florensiin hyvän tuomiokirkon. Albrecht Dürer kirjoittaa levollisesti eräälle hänen työnsä moittijalle: "sitä on mahdoton paremmin tehdä". Isak Newton tietää ratkaisseensa muutaman probleemin, jossa joku toinen olisi epäonnistunut; vaan he eivät odota, että lähimmäisensä sentakia polvistuisivat heitä jumaloimaan. Heillä on ihmeellinen sisäinen tunne kykenemättömyydestään ja he tuntevat ettei suuruus ilmene heissä vaan heidän kauttaan, — etteivät voi tehdä tai olla mitään muuta kuin, minkä Jumala heidän antaa tehdä ja olla, ja he näkevät jotakin jumalallista, Jumalan vaikuttamaa jokaisessa kohtaamassaan ihmisessä, ja ovat rajattomasti epäviisaita sekä uskomattoman armahtavaisia.
67. Joka kerran on haudan partaalla seisonut ja silmäillyt taaksepäin ainaisesti päättyneesen elämänjuoksuun sekä tuntenut, kuinka voimattomia ovat siinä palava rakkaus sekä katkera suru antamaan sykkimättömälle sydämelle hetkiseksikään iloa ja vähimmässäkin määrin korvaamaan poistuneelle hengelle lemmettömyytensä hetket, hän tuskin tulevaisuudessa laskee sydämmelleen tuota syyllisyyttä, mikä vain tomulle voi tulla korvatuksi. Mutta opetuksia, joita ihmiset yksitellen oppivat, eivät he opi kansoina. Alituisesti ovat ne nähneet jaloimpia kansastaan menevän hautaan ja tyytyneet hautakiven seppelöimiseen, kun eivät ole heidän otsaansa seppelöinneet, sekä antamaan tuhalle kunniaa, jota ovat elävältä kieltäneet. Älköön se heitä loukatko, että heitä käsketään keskellä elämänsä puuhaavaa melskettä ja hyörinää kuuntelemaan niitä vähiä ääniä sekä ottamaan vaaria niistä harvoista valoista, joita viehättämään ja johtamaan Jumala on heitä virittänyt ja sytyttänyt, etteivät he vasta silloin tuntisi niiden suloutta, kuin ne jo vaikenevat, vasta silloin niiden loistoa, kuin ne jo sammuvat.
68. Tämänpä minä tiedän — minkä sinäkin uskollisesti työtä tehden olet kokeva — että nimittäin kunnioituksessa on elämän pää ilo ja voima; — sen kunnioittamisessa, mikä on puhdasta ja valoisaa sinun omassa nuoruudessasi sekä sen, mikä on todellista ja koettua toisten ihmisten vanhuudessa; ja kaiken sen mikä on elävien keskuudessa suloista, — suurta kuolleiden keskuudessa sekä ihmeellistä voimissa, jotka eivät milloinkaan kuole.
69. Tyhmä on kaikkien mielestä mies, jolla ei ole yhtään herraa, — joka sydämmessään on sanonut — ei ole ketään Jumalaa — ei yhtään lakia. Viisas tuntee herransa. Alemmalla tai ylemmällä viisauden kannalla ollen havaitsee hän alempia tai korkeampia herroja; mutta kuitenkin aina olennon, joka on häntä itseään korkeampi — lain korkeamman omaansa; lain, jota täytyy etsiä, oppia, rakastaa ja seurata. Keksiäkseen sen, täytyy hänen ensin parhaan tietonsa mukaan alkaa kuuliaisuudella. Tottele ja voit toivoa jonakuna päivänä löytäväsi sen, mitä on paras totella.
70. Mikäli voit löytää olentoja, jotka ovat sinua suurempia, joiden puoleen voit katsoa, juuri sikäli tulet jalommaksi, sikäli onnellisemmaksi. Ollapa että eläisit aina pääenkelin likisyydessä, silloin olisit onnellisempi kuin ihmisten joukossa; mutta jopa ihastusta herättävien ritarienkin ja kauniiden naisten seurassa olisit sitä onnellisempi, mitä jalompia ja loistavampia he olisivat ja mitä enemmän heidän hyvettään voisit kunnioittaa. Mutta jos sinä sitävastoin tuomitaan asumaan heikkomielisten, typerien, hupsujen ja pahojen ihmisten seassa, niin et voisi olla onnellinen aina tuntiessasi omaa etevämmyyttäsi. Samoin riippuu ilo ja ihmiskunnan edistymiskyky siitä, että löydetään jotain, jota voidaan kunnioittaa ja kaikki ihmiskunnan kurjuus alkaa tottumuksella halveksimaan.
71. Lapsen ensimmäinen velvollisuus on olla kuuliainen isäänsä ja äitiänsä kohtaan, samoin kuin kansalaisen ensimmäinen velvollisuus on totella valtionsa lakeja. Tämä velvollisuus on niin ankara, että luullakseni ovat sen ainoat rajat ne, jotka Isak ja Ifigenia ovat asettaneet. Toiselta puolen on myös isällä ja äidillä määrätty velvollisuus lasta kohtaan, olemaan yllyttämättä häntä vihaan. En koskaan ole kuullut saarnatuolista tätä isille ja äideille selitettävän; kumma kyllä. Ja minusta näyttää, että Jumala odottaa vanhempien vielä paremmin ymmärtävän velvollisuutensa lapsia kohtaan, kuin voidaan vaatia lapsilta heidän velvollisuuksiinsa nähden vanhempiansa kohtaan.
Mutta edelleen. Lapsen velvollisuus on olla kuuliainen vanhemmille. Ei missään raamatussa, ei missään hyvässä ja viisaassa kirjassa ole sanottu, että se olisi miehen tai naisen velvollisuus. Milloin sitten lapsi varmasti tulee mieheksi tai naiseksi, voidaan yhtä vähän sanoa, kuin, milloin se ensikerran voisi seistä omilla jaloillaan. Sekin aika tulee aivan varmaan. Missä ollaan ylevämielisiä, siellä koettavat lapset aina pysyä lapsina, ja vanhemmat tahtovat heistä tehdä miehiä ja naisia. Missä taas alhaisesti ajatellaan, siellä pyrkivät lapset aina tulemaan miehiksi ja naisiksi, ja vanhemmat koettavat pysyttää heitä lapsina. Voi olla, — ja onnellinen on se koti, missä niin on — että isän ainakin yhdensukuinen ymmärrys ja vanhempi kokemus pysyy hänen elämänsä loppuun asti lastensa lakina, ei väkivallan lakina, vaan lakina, joka kokonaan johtaa täydestä rakkaudesta. Harvoin on asianlaita niin, eikä se useinkaan ole mahdollista. Yhtä luonnollista on vanhoille olla kytkettyinä ennakkoluuloihin kuin nuorien olla yltiöpäitä. Vuosisatojen vaihtuessa on jokaisella suvulla jotakin itselleen tuomittavana ja päätettävänä.
72. Ei mitään velvollisuutta ole petolliset papit kaikissa kirkoissa niin ilkeästi kierrelleet ja vääristelleet kuin nuorison velvollisuutta itse valita se, ketä he tahtovat palvella. Mutta itse velvollisuus ei ole siitä syystä vähempi; jos kristinuskossa yleensä on totuus, niin tulee kaikille tosiopetuslapsille aika, jolloin heidän tulee ottaa sydämelleen nämä sanat: "kuka ikänänsä rakastaa isäänsä ja äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias".