80. Yleistä kurjuutta vastaan on olemassa vain yksi parannus: yleinen kasvatus, joka on suunnattu siihen, että ihmiset saadaan ajattelemaan ja että he tehdään armeliaiksi ja vanhurskaiksi. Voidaan ajatella useampia lakeja, jotka vähitellen korjaavat ja lujittavat kansallista mielenlaatua; mutta suurimmaksi osaksi ne ovat sen laatuisia, että kansallinen mielenlaatu pitäisi tulla olemuksessaan parannetuksi, ennenkuin se voisi sitä sietää.
81. Varma on, että sivistyksen tulisi taivaan tavoin olla kaikille avoinna; yhtä varmaa on myöskin, ettei niitä kellenkään tulla pakoittamaan ja että jätetään hyväntahtoisen luonnon varaan johtaa lapsiaan, ihmisiä ja eläimiä niin, että he mielensä mukaan joko ottavat tai eivät ota. Vie hevonen ja ihminen veden ääreen, anna niiden juoda, jos ja milloin tahtovat. Lapsi, joka tahtoo sivistystä, edistyy sen kautta, se lapsi taas, joka sitä kammoksuu, turmeltuu.
82. Ole varma siitä, että voit yhtä vähän ihmisiä kuin kasvejakaan täydelleen repiä ja kokoon ruhjoa. Jos tapaat joskus itsesi vaikutuksellisessa asemassa, — niin varmistu siitä ensin, mitä ihmiset, joita tahtoisit opettaa, olivat tottuneet tekemään, ja rohkaise heitä tekemään se paremmin. Älä aseta muita oivallisuuksia heidän nähtäviinsä, älä häiritse heidän kunnioitustaan menneisyyttä kohtaan; älä katso olevasi velvoitettu poistamaan heidän tietämättömyyttään, vastustamaan heidän taikauskoansa, opeta heille vain hiljaisuutta ja totuutta ja pelasta heidät niiden tottumuksien esikuvilla, jotka sinä olet tullut tuntemaan epäterveellisiksi ja alhaisiksi.
83. Aikamme suuria peruserehdyksiä on se, että lukeneisuutta pidetään väärin kyllä sivistyksenä. Nimitän sen peruserehdykseksi, koska luulen pienimmättä vaikeudetta voitavan todistaa, kuinka siihen lujasti on juurtunut jokainen ja aivan varmaan pahin erehdys, mihin voidaan taiteen alalla joutua. Sivistys lyhyesti sanottuna on siinä, että ihmissielut johdetaan parhaasen ja heistä tehdään paras; nämä molemmat päämäärät ovat aina yhdessä ja yhtäläisillä välikappaleilla saavutetut. Kasvatus, joka itse ihmiset tekee onnellisimmiksi, tekee heidät mitä soveliaimmiksikin ja avuliaimmiksi toisia kohtaan. Tosisivistys tarkoittaa ensin päämäärää, jotka ihmisille ovat pannut eteen tahi ovat hänen saavutettavissaan, sitten perusainetta, josta hän on tehty. Mikäli on mahdollista, sikäli valitsee se päämäärän perusaineksen mukaan; ei sillä aina kuitenkaan ole päämäärän valinta vapaa; sillä useiden ihmisten asema elämässä on välttämättömyyden määräämä. Vielä vähemmin voi se valita perusainesta; kaikki, mitä se voi tehdä, on sen mukaista, että se sovittaa toisen toiseensa mahdollisimman viisaasti.
Ensiksi on tarpeen tietää, että perusaines on yhtä moninainen kuin päämäärät; että ei ainoastaan toinen ihminen ole erilainen kuin toinen, vaan että jokainen ihminen olemukseltaan eroaa jokaisesta toisesta, niin ettei voida mitään kasvatusta, mitään sivistystä ja opetusta koskaan kahden ihmisen ajatuksiin ja voimaan yhtäläisiksi saada. Kaikkien ihmisten seassa, niin ylä- kuin alaluokissa on olemassa iankaikkisia ja yhteensoveltumattomia eroavaisuuksia persoonallisuuksien välillä, jotka ovat aivan samallaisissa oloissa syntyneet. Toinen ihminen on achatikivestä [Achates virrasta Siciliasta tavattava mineraali (piihaponsekaista), värittyy erilaiseksi] toinen sappikivestä, toinen liuskakivestä, toinen savesta. Ensimmäistä kasvattaa hiominen, toista rapautuminen, kolmatta taittuminen, neljättä vatkaaminen. Achatin kuivattaminen ei ensinkään hyödytä, ja turhaa on liuskakiveä hioa; mutta molemmat ovat omalla tavallaan kunniakkaasen palvelukseen kelpoisia.
Sivistystä vaatiminen, joka päivä päivältä laajemmalti ja äänekkäämmin on havaittavissa, on viisas ja pyhä sikäli, mikäli se laajenee vaatimukseksi, että kaikki säädyt sivistytetään siis ottamalla varmasti huomioon se työ, joka jokaisella ihmisellä on tehtävänä ja perusaines, josta hän tehty on. Mutta se on tyhmä ja turha huuto, jos me sen käsitämme, kuten se useimmissa tapauksissa on tarkoitettu, pelkän tiedon himon ilmaukseksi, joka ei ota huomioon nykyisen elämän yksinkertaisia vaatimuksia ja tulevan elämän onnellisuutta.
Suuri, perin erehtynyt päätelmä, johon ihmiset usein joutuvat tätä seikkaa mietiskellessään, on se, että valo semmoisenaan on aina hyvä, pimeys semmoisenaan taas aina vahingollinen. Kaukana siitä. Määrätön valo olisi hävitys. Niille, jotka pimeässä ja kuoleman varjon maassa istuvat, on se hyvä. Niille taas, jotka uupuvat erämaassa, on suuren kallion varjokin nääntyneessä maassa terveellinen. Olkoonpa auringon paiste hyvä, niin on se hyvä myös iltasateen pilvi. Valo on vain silloin kaunis, se on vain silloin elämälle hyödyllinen, kun sitä heikentää varjo; ei mikään ole niinkuin valo, kauhea ja ihmiskunnan mahdoton sietää. Ei ole vähemmin naurettavaa sanoa, että valo semmoisenaan itsessään on hyvä, kuin sanoa, että pimeys itsessään on hyvä. Molemmat tulevat vasta toisensa kautta terveellisiksi ja hyödyllisiksi; yö päivän kautta, päivä yön kautta. Voisimme yhtä helposti ilman aamun hämyä elää kuin ilman auringon laskua, niinkauvan kuin olemme ihmisellisiä. Taivaallisesta kaupungista on meille sanottu, ettei siellä pidä oleman "yhtään yötä", että taidamme tuntea niinkuin me tutut olemme: mutta täällä alhaalla on yöllä ja salaisuudella tehtävänsä; meidän asiamme ei ole haluta muuttamaan yötä päiväksi, vaan olemaan varmat, että olemme vartijoiden kaltaiset, jotka aamua odottavat.
Siitä syystä niin alhaisemman kuin ylhäisemmän säädyn kasvatuksessa ei rahtuakaan merkitse se, kuinka paljo taikka kuinka vähän ne tietävät, kun ne vain sen tietävät, mikä heidät saattaa kykeneviksi tekemään työnsä ja siinä olemaan onnelliset. Kuinka suuren ja minkälaisen heidän tietonsa tulee olla johonkin määrättyyn aikaan ja johonkin määrättyyn tapaukseen, on kokonaan toinen kysymys: pääasiallisesti ei riipu se, että ymmärretään miehen kokonaan olevan sivistymättömän siitä, osaako hän latinaa lukea ja englannin kieltä kirjoittaa tahi käyttäytyä seurustelussa; vaan että vain se on sivistynyt, joka maailmassa on onnellinen, liikkuva, hyväätekevä ja vaikuttava; että siitä syystä parhaallaankin miljoonat talonpojista ovat sivistyneempiä, kuin sivistyneiksi itseänsä kutsuvat, ja että ne toimenpiteet, joihin on ryhdytty alempia säätyjä "sivistyttääksemme" jossakin toisessa mielessä, sangen usein voinevat saada aikaan peräti vastaisia vaikutuksia.
Huomaa kuitenkin, sitä en kiellä, että alhaiso ollee tuhat kertaa paremmin kasvatettu kuin he ovat. Uskon, että jokaisen ihmisen pitäisi kristillisessä kuningaskunnassa yhtä hyvin tuleman kasvatetuksi. Mutta kasvatuksen pitäisi oleman tarkoituksenmukainen, ankara, käytännöllinen, vastustamaton, siveellisissä totuttamuksissa, ruumiillisessa voimassa ja kauneudessa, mielen kaikissa kyvyissä, jotka ovat yksityisten elämän olosuhteissa kehitysmahdollisia ja erittäinkin hänen oman kutsumuksensa teknillisissä tiedoissa; mutta kuitenkin äärettömän moninaisena vaikutuksessaan tulisi sen olla siihen suunnattuna, että se tekee nuorukaisen nöyräksi ja toisiin luottavaiseksi; että tätä mieli rauhoittaa ja heittää siihen kunnianhimon kipinän; nyt se yllyttää, nyt taas pidättää: ja kaikessa tulisi sen tietoa käytettävään pitää ainoastaan yhtenä lahjojen monilukuisuudesta, kymmentuhatlukuisista keinoista saatavilla ja sitä antaa ja olla antamatta, kuten hyvä maanviljelijä kastelee puutarhaansa, antaessaan ainoastaan janoisille kasville täyden ryöppysateen ja vain aikoina, jolloin ne ovat sen tarpeessa; kuin me sitä vastoin nykyisin sitä valamme nuorisomme päiden päälle, kuten lumi putoo Alpeille, niin toisen kuin toisenkin päälle, kunnes ne eivät voi enää kantaa ja sitten pidämme omana kunnianamme, että siellä täällä virta valuu alas niiden huipulta laksoon emmekä ota sitä huomioon, että olemme itse liiaksi sälytetyt huiput tehneet ikuisesti hedelmättömiksi.
84. Ei siinä ole kasvatuksen merkitys, että se opettaa ihmisille sitä, mitä eivät tiedä, vaan siinä, että se opettaa heidät käyttäytymään niin, kuin ne eivät käyttäydy. Kasvatuksen oikea pakko, jota ihmiset nyt vaativat, ei ole katkismus, vaan kuri. Ei ole puhetta siitä syystä nuorisoa kirjottamaan opettamisesta ja laskemaan, ja että se heidän haltuunsa jätettäisiin käyttääkseen laskutaitoa veijaukseen ja lukutaitoa aistimien kiihoittamiseen; vaan paljon enämmin, että ne kasvattavat ruumista ja sielua täydelliseen harjoitukseen ja kuninkaalliseen pidättäytymiseen. Tuskallinen, jatkumaton, vaikea on työ, mikä on tehtävä hyvyydellä, valppaudella, kehoituksella, opetuksella ja kiitoksella, — mutta ennen kaikkea — esikuvaan perustuva.