17. Ylellisimmän ylellisyyden voi estää ja puutteen tuskaisimman hädän poistaa; mutta luonto tarkoittaa (ja suurimmat yhteiskunnalliset ponnistukset eivät voi estää sen tarkoituksen toteuttamista), että säästävä on aina oleva rikkaampi kuin tuhlaaja, ja viisas mies elävä suuremmassa mukavuudessa kuin narri. Mutta todellisuudessa riippuu taloudellisten hyvyyksien oikean jakamisen onnistuminen enemmän sen luonteesta kuin sen paljoudesta ja siis sen tuotannon viisaasta johdosta. Kansa, joka tahtoo todellista rikkautta, tahtoo sitä kohtuullisesti ja saattaa sitä sentähden hyväntahtoisesti jakaa ja ilolla omistaa; mutta kansa, joka haluaa väärää rikkautta, haluaa sitä aina kohtuuttomasti eikä voi sitä oikein jakaa eikä rauhassa siitä nauttia.
18. Työnaikakaudellamme puhuvat ihmiset, jos puhuvat rehellisesti, sillä tavoin kuin olisivat talot ja pellot, ravinto ja vaatetus yksinomaan hyödyllisiä, sekä näkeminen, ajatteleminen ja ihaileminen vallan hyödyttömiä. Ja on ihmisiä jotka kutsuvat itseään vaateliaasti utilitariaaneiksi [joiden periaatteena on, että valtion ja ihmisen ainoa tarkoitus on hyötyminen], ja jotka, jos heidän tahtonsa tapahtuisi, muuttaisivat itsensä ja koko sukunsa vihanneksiksi; ihmisiä, jotka ajattelevat, — jos ensinkään voi olla puhetta heidän ajattelemisestaan, — että ruoka on tärkeämpi kuin elämä, vaatteet tärkeämmät kuin ruumis, jotka muuttaisivat pellon talliksi ja sen hedelmän rehuksi; viinitarhan ja pellon työntekijöitä, jotka enemmän pitävät jauhamastansa viljasta sekä pusertamistansa rypäleistä, kuin enkelien tarhoista Edenin hetteillä; puunhakkaajia ja vedenkantajia, jotka luulevat, että heidän niitä puiksi hakatakseen ja vettä ammentaakseen peittävät havumetsät Jumalan varjon tavoin vuoria ja virtaavat suuret virrat, kuin Jumalan iankaikkisuus. Siten tulee saarnaajan onnettomuushuuto ylitsemme, että "ihminen ei voi saavuttaa Jumalan tekoa, ei sen alkua eikä sen loppua".
Nebukadnezarin kirous, joka vaatii ihmisiä härkien tavoin ruohoa syömään, näyttää vain liiankin välittömästi seuraavan kansallisen mahdin kestävyyttä, ja ylimäärää sekä rauhaa. Kovina aikoinaan, taistelussaan olemassa olonsa puolesta, lapsuutensa ja voimattomuutensa, vieläpä hajaantumisensakin ajalla on kansoilla korkeampi toivo sekä jalommat intohimot. Kärsimyksestä johtuu vakava mieli, pelastuksesta kiitollinen sydän, kestävyydestä voima, vapautumisesta luottamus. Mutta jos he ovat oppineet elämään lakien suojassa sopivalla ja oikealla tavalla huolehtien toisistaan ovat poistaneet kärsimyksien mahtavimmat, äärimmäiset lähteet, niin näyttää heidän rauhastaan nousevan pahempia paheita; paheita, jotka vähemmän huolestuttavat, mutta sitä kuolettavammin vaikuttavat, jotka paheet imevät veren sitä vuodattamatta; jotka tekevät sydämen kivikovaksi sitä kiduttamatta. Niin syvää syytä kiitollisuuteen kuin onkin kullakin kansalla, joka elää toisten kanssa rauhassa ja on keskenään yksimielinen, niin on sillä syytä pelkoonkin, suurempaan pelkoon, kuin miekan ja kapinan: että nimittäin riippuvaisuus Jumalasta tulee unohdetuksi, kun ollaan varmat, että leipää ja vettä on saatavissa; että kiitollisuus häntä kohtaan lakkaa, sillä hänen turvansa järkähtämättömyys on osoittautunut luonnonlaiksi; että keskellä täyttä maailman nautintoa taivaallinen toivo heikkenee; että itsekkäisyys astuu epäitsekkään antautumisen sijaan; että osanotto muuttuu ylpeydeksi ja rakkaus teeskentelyksi; että voimaa seuraa voimattomuus, kärsivällisyyttä välinpitämättömyys, vakavuutta ja vyötettyjen kupeiden ja palavien lamppujen kirkkautta leikkipuheiden lorina ja synkkien ajatusten mädännäisyys. Ihmiselämän virran varsilla puhaltaa taivaallisesta päivänpaisteesta huolimatta jäätävä tuuli; sateenkaari värittää sen aaltoilemista, pakkanen asettuu sen rauhan yli. Varokaamme, ettei rauhamme tule rauhaksi kivien, jotka, niin kauvan kun koski niitä sinne tänne heittelee, salama niihin iskee, säilyttävät suuruutensa; mutta kun virta on hiljaa ja myrsky ohitse, niin ne sallisivat ruohon niitä peittävän ja jäkälän imevän niistä ravintonsa sekä tomuun itsensä kynnettää.
19. Kaupaksi tarjoomista ja tavaran kysyntää varten lain kautta järjestetyssä, mutta avonaiselta väkivallalta turvatussa yhteiskunnassa tulevat yleisesti puhuen rikkaiksi ahkerat, päättäväiset, rohkeat, ahneet, reippaat, säännölliset, järkevät, jokapäiväiset, välinpitämättömät, ja vähätietoiset ihmiset. Köyhäksi jäävät vain aivan tyhmät, aivan viisaat, laiskat, huolettomat, nöyrät, miettiväiset, tylsät, mielikuvitusrikkaat, hienotunteiset, hyvin opetetut, ajattelemattomat, säännöttömästi ja vaistomaisesti paheita harjoittavat, kömpelö lurjus, julkinen varas sekä aivan armelias, hurskas ja uskonnollinen.
20. Voimme ainakin jokapäiväisissä pienissä toimissamme noudattaa suurempaa rehellisyyttä ja hyvyyttä; sillä suurten ostajien ja myyjien suuri epärehellisyys ei ole muuta kuin pienten ostajien ja myyjien pienen epärehellisyyden luonnollinen kasvaminen ja tulos. Jokainen, joka koittaa ostaa tavaran alle sen oikeata hintaa taikka yrittää sen myydä sen oikeata hintaa suuremmalla — jokainen ostaja joka antaa liikemiehen odottaa maksua, ja jokainen liikemies, joka lainaamalla lahjoo ostajan tuhlaamista, edistää voimainsa mukaan perustusta ja kunniaa vailla olevaa kauppasysteemiä ja syöksee maansa köyhyyteen ja häpeään. Ihmiset, joilla on kohtalaiset varat ja keskinkertaiset hengenlahjat, tekisivät noudattamalla jokapäiväisessä toiminnassaan oikeutta ja puolueettomuutta paljo enemmän hyvää, kuin hyväätekevän ihmisrakkauden nerokkailla ohjelmilla ja teoloogisen opin tunkeilevilla selityksillä.
21. En voi ensinkään saada selville, mistä johtuu, ettei vaeltava ritari koskaan odota maksua vaivoistaan, mutta matkusteleva kauppias aina; — että ihmiset ovat valmiit vastaanottamaan iskuja ilmaiseksi, mutta eivät koskaan myymään nauhojaan halvemmalla; — että he ovat valmiit hartaihin ristiretkiin vapauttaakseen kuolleen Jumalan haudan, mutta eivät ryhtyisi täyttämään elävän Jumalan käskyjä; — että he kaikkialle olisivat valmiit menemään paljain jaloinkin uskoansa saarnaamaan, mutta vasta paljosta palkasta osoittavat työllä sitä uskoansa, ja että he ovat perin halukkaat saarnaamaan evankeliumia ilmaiseksi, mutta eivät koskaan antamaan leipiä ja kaloja ilmaiseksi.
22. Ylipäänsä tulee hyvä ja hyödyllinen työ, olkoon se sitten henkistä eli ruumiillista, joko huonosti tai ei ollenkaan maksetuksi. En sano, että sen pitäisi niin olemaan, mutta asian laita on tavallisesti niin. Tavallisesti maksavat ihmiset vaan mieluisasta aikansa kuluttamisesta tai että heitä petetään, vaan eivät siitä, että heitä hyödytetään. Viisituhatta vuodessa lörpöttelijälle ja penni päivässä taistelijalle, uurastavalle työmiehelle ja ajattelijalle, on tavallinen sääntö. Paraasta henkisestä työstä taiteen, kirjallisuuden ja tieteen alalla ei ole koskaan mitään maksettu. Mitähän luulet Homeron mahtaneen saada Iliadistaan? Tai Danten hänen Paratiisistaan? Vain katkeraa leipää ja suolaa sekä edestakasinkäymistä toisten ihmisten portaissa. Tieteen alalla palkittiin miestä, joka keksi teleskoopin ja ensin näki taivaan, vankilalla; mies, joka keksi mikroskoopin ja ensin näki maan, kuoli karkoitettuna kotiseudultaan. On todellakin aivan selvä, että Jumala tahtoo kaiken täydellisesti hyvän työn ja puheen tehtäväksi aivan ilmaiseksi. Uskon, että Baruch kirjanoppinut ei saanut penniäkään rivistä kirjoittaessaan Jeremian toisen kirjakäärön ja ettei pyhä Stefanus saanut piispan palkkaa pitkästä saarnaamisestaan, ei mitään muuta kuin kiviä.
Tähän nähden ovat käsityöläiset paremmassa asemassa. Pahinta, mikä heille saattaa tapahtua, on kivenhakkaaminen; eikä vaara tulla kivitetyksi. Ja heille tulee paremman palkitsemisen aika; varmaankaan emme jonakuna päivänä maksa ihmisille aivan yhtä paljon siitä, että he puhuvat parlamentissä eivätkä tee mitään, kuin siitä, että ovat puhumatta ja tekevät jotakin; tulemme vähän korottamaan kyntäjän palkkaa, vähän alentamaan asianajajan palkkaa j.n.e. Mutta voimme nyt jo pitää huolta siitä, että kaikki työ, joka tehdään, maksetaan täydestä sekä juuri sille, joka sen tekee eikä toiselle.
23. Olemme kuitenkin ahkeria päivän viimeiseen hetkeen asti, jos kohta yhdistämmekin pelaajan kiihkon työntekijän kestävyyteen; olemme sittenkin kuolemaan saakka urhoollisia, vaikka olemmekin kykenemättömiä käsittämään sodan oikeata syytä. Olemme aina kuolemaan asti uskollisia rakkaudessa omaan lihaamme ja vereemme, kuten merihirviöt ja kotkatkin ovat. Niinkauvan kuin voi kansasta sanoa tällaista, on sillä vielä toivoa. Niinkauvan kuin sillä on elämänsä kädessään, valmiina menettämään sen (vaikka mielettömästäkin) kunniastaan, (vaikka itsekkäästäkin) rakkaudestaan, (vaikka ala-arvoisestakin) tehtävästään, niinkauvan on vielä toivoa. Mutta vain toivoa; sillä tämä vaistomainen, kuriin tottumaton hyve ei voi olla pysyväinen. Ei voi kestää yksikään kansa, joka on saattanut itsensä alennustilaan, vaikka sillä olisi kuinkakin jalomielinen sydän. Sen täytyy pitää intohimojansa kurissa ja ohjata niitä, muuten ne jonakuna päivänä rankaisevat sitä skorppiooneilla. Ennen kaikkea ei voi kansa pysyä rahaa-ansaitsevana alhaisona: se ei voi rankaisematta edelleen elää alati halveksien kirjallisuutta, tiedettä, taidetta, luontoa ja osanottoa ja kohdistamalla koko sielunsa penninkiin.
24. On olemassa työtä tekevä luokka — voimakas ja onnellinen — sekä rikkaiden että köyhienkin keskuudessa, ja toimeton luokka — heikko, häijy ja kurja, — sekä rikkaiden että köyhienkin keskuudessa. Pahimmat kummankin säädyn keskinäiset väärinymmärrykset johtuvat siitä onnettomasta seikasta, että toisen säädyn viisaat (tässä suhteessa hyvin epäviisaasti) tavallisesti pitävät lukua toisen säädyn mielettömistä. Jos ahkerat rikkaat pitäisivät vaaria laiskoista rikkaista ja moittisivat niitä, ja ahkerat köyhät pitäisivät silmällä laiskoja köyhiä ja muistuttaisivat niitä, niin kaikki silloin olisi hyvin.