17. Elämän ilot ovat kaikki teitä varten. Jumala on ihmisen luonut sitä varten, että hän käyttämällä näköänsä, järkeänsä ja jäseniänsä löytäisi iloa. Ihminen epäviisaudessaan koettaa aina elää näkemättä mitään, ajattelematta mitään ja tekemättä mitään, ja tulee sillä tavalla ei ainoastaan hirviöksi, vaan vieläpä onnettomimmaksikin kaikista hirviöistä. Kaikki laiskuus ja himot, joita hän keksii, saattavat hänet vaan vielä suurempaan kurjuuteen. Jos joku ihminen nyt juuri kävelisi Parisin kaduilla havaintoja tekemässä — kaduilla tuon kaupungin, jossa joka keksintö, jota tiede, järki ja rikkaus vain pystyvät keksimään, tuottaa tyhjäntoimittajien huveille vain kiihoketta ja vaihtelua, niin ei hän näkisi ainoitakaan rauhallisia ja onnellisia kasvoja, lukuunottamatta sellaisia alhaisesta, kovin raskasta työtä tekevästä kansaluokasta. Joka ilo, mikä saavutetaan Jumalan tahdon vastaisella tavalla, halvalla, varastamalla ja äkisti, sen sijaan että se Hänen määräyksensä mukaan olisi rehellisesti ja hitaasti ansaittava, muuttuu myrkylliseksi taakaksi ja pysyy, ilon haihduttua, painona ja päivästä päivään kasvaa sen rautapaidan kuolettava tuli. Vihan, taistelun, irstaisuuden, turhanpäiväisen tiedon ja alhaisen ylellisyyden ilot ne kaikki muuttuvat hitaiksi tuskiksi. Puhtaasta ilosta ei ihmiselle jää mitään. Eikä hänelle ole mahdollista mikään muu, kuin rehellinen rakkaus kanssaihmiseen, lakien tunto ja Jumalan ihanuus, ynnä sen lisäksi jokapäiväinen Jumalan hänelle antamien ruumiin ja sielun taipumusten käyttäminen.
18. Vaikka kuuluukin korkeimpien luontojen ylevyyteen omaksua heille määrätyt muutokset, ne osittain ymmärtää ja valmistautua niitä varten ja vieläpä niiden tulosta, jos ne, kuten tavallisesti ennen määrätyt muutoksetkin, johtavat korkeampaan tilaan, iloitakin, niin perustuu kuitenkin jokaisen ihmisen voima siihen, että se nykyaikana tyytyy kotitaloonsa ja vain sillä tavalla koettaa lähentää toivomaansa muutosta, että hän täyttää nykyisen tilansa velvollisuudet pienimpään asti.
19. Sinä olet luotu nautintoa varten. Ja elämä on täysi seikkoja, joista olet nauttiva, ellet ole liian ylpeä niistä iloitsemaan etkä liian ahne olemaan välittämättä jostakin, mikä sinulle tuottaa ainoastaan iloa. Ajattelepas, että kauniimmat kappaleet maailmassa tuottavat kaikkein vähin hyötyä; esim. riikinkukot ja liljat; minä ainakin luulen, että tämä kädessäni pitämä sulka kirjoittaa paremmin kuin riikinkukon sulka; ja Veveyn talonpojat, joiden pellot keväällä ovat liljoista valkoiset, kuin ikuisen lumen peittämä vuori, sanoivat minulle, ettei heidän heinänsä niiden vuoksi tulisi paremmiksi.
20. Missään muissa voimissa, paitsi ihmisen henkisissä, ei voi tulla kysymykseen, mikä elämä on ja mikä ei. Elintunne, olkoon se sitten vegetabiilinen tai animaalinen, voi joutua niin suureen heikkouteen, että sen olemassaolo käy epäilyttäväksi; mutta jos se yleensä on huomattavissa, niin on se selvästikin semmoisenaan havaittava. Ei mitään jäljentämistä tai uskottamista voi erehdyksestäkään pitää oikeana elämänä; ei mikään mekanismi tai galvanismi saata sen sijaa anastaa; ei mikään yhdennäköisyys ole niin silmiinpistävä, että se voisi arvostelua erehdyttää.
Usein kyllä sattuu olemaan yhdennäköisyyttä, jota ihmisen mielikuvitus mielellään suurentaa, kadottamatta kuitenkaan näkyvistä hetkeksikään elottomien asioiden oikeata luonnetta, mikä niitä elähyttää; se päinvastoin iloitsee omasta äärettömästä elämästään, joka pilville antaa värityksen, ilahuttaa laineet ja antaa kallioille kaikunsa.
Mutta niin pian kun olemme ihmisvoimien kanssa tekemisissä, huomaamme heti, että edessämme on kaksinaisolento. Hänen olemuksensa suurempi osa näyttää olevan epä-alkuperäistä toisintoa; se on ihmiselle vaaraksi, ellei hän siitä vapaudu ja kiellä sitä. Hänellä on siis oikea ja väärä usko, (jota tavallisesti sanotaan kait eläväksi ja kuolleeksi, teeskennellyksi ja teeskentelemättömäksi). Hänellä on todellinen ja väärä toivo, todellinen ja väärä rakkaus, ja lopullisesti todellinen ja väärä elämä. Hänen todellinen elämänsä on, kuten alhaisilla orgaanisilla olennoillakin, se riippumaton voima, minkä avulla hän ulkonaiset asiat muodostaa ja hallitsee; omistamisen voima, joka kaiken hänen ympärillänsä olevan muuttaa ravinnokseen tai keinokseen; joka nöyrästi ja kuuliaisesti saattaa kuunnella ja seurata etevämmän järjen johtoa, mutta ei koskaan luovu omasta ratkaisevan vaikutinperusteensa auktoriteetista, tahdosta, joka tahto kykenee sekä tottelemaan että vastustamaan. Hänen väärä elämänsä on todellisuudessa vaan kuolemantila, kangistuminen, mutta se on sentään toimiva, vaikka ei voisikaan sanoa sen elähyttävän eikä sitä ole aina helppo eroittaa oikeasta elämästä. Se on tuo tottumuksen ja sattuman elämä, jossa useat meistä viettävät ajastaan suurimman osan; se elämä, jossa teemme mitä emme aijo, puhumme, mitä emme tarkoita ja hyväksymme, mitä emme ymmärrä; se elämä, jonka tulee sortamaan ja muovailemaan ulkonaisten seikkojen paino, sen sijaan että se omaksuisi ne; sen sijaan että elähyttävän kasteen alaisena kasvaisi ja kukoistaisi, jäätyy se huuraan ja suhteutuu oikeaan elämään niinkuin vesa puuhun — se vieraiden ajatuksien ja tottumuksien kiteytynyt yhteenkutistuminen, hauras, vastahakoinen ja jäinen, joka ei voi taipua eikä kasvaa, mutta jonka täytyy tulla murskatuksi ja sirpaleiksi lyödyksi, jos se on meille esteeksi. Kaikki ihmiset ovat jossain määrin tälle jäähtymiselle alttiit; kaikki ovat ikäänkuin painostavan aineen raskauttamat ja niinkuin kuoren peittämät; mutta jos heissä on oikeata elämää, puhkaisevat he tämän kuoren aina uudelleen suuremmoisin repäisemin, kunnes ne, kuten koivussa tummat syyt, todistavat yksinomaan hänen sisällisestä voimastaan. Kaikista parhaidenkin ihmisten ponnistuksista huolimatta kuluu heidän olemuksestaan paljon unentapaisesti; he liikkuvat, he pelaavat osansa tyydyttävästi kanssauneksijoidensa mielestä, mutta he eivät ole selvästi tietoisia siitä, mitä heidän ympärillään tai heissä itsessään on, ja ovat toisia kohtaan sokeita ja toisia kohtaan vastaanottamattomia.
21. Kokemattomalle on sanoin vaikea selittää, mimmoisen jumalallisen leiman toimiva hurskaus ja rakkaus lyö kovimpiinkin ja koleimpiin kasvoihin, ja miten heijastavalla valolla se ne ympäröi, sekä minkälaisen varjon niiden katoaminen heittää suloisimmillekin kasvoille. Ei ole hyvettä, jonka harjoittaminen ei kasvonpiirteille heti antaisi uutta kauneutta.
22. Puhuinpa kuninkaista tai syvistä riveistä, niin on vankka vakuutukseni se, että ihmisen luonto on jotakin jaloa ja kaunista eikä mitään epäpuhdasta ja alhaista. Ihmisten syntiä pidän sairautena, enkä heidän luontonaan, siis vältettävissä olevana vähämielisyytenä, eikä välttämättömyytenä, johon yksinkertaisesti on alistuminen. Jopa asiain pahimmillakin ollessa sittenkin ihailen ihmisen luonnon saavutettavissa olevaa ylevyyttä. Pidän ihmisen luonnon jalona ja huomaan sen vielä jalommaksi kuin ajattelinkaan. Sitä vastoin ne, jotka pitävät sen alhaisena, huomaavat sen vielä alhaisemmaksi, kuin odottivatkaan: sillä se on rajaton, kykenevä rajattomasti kohoamaan ja rajattomasti lankeemaan, mutta sen sisäinen olemus — ja pysy kansani lujana uskossa — se se on ylevyyttä eikä turmiota.
23. Sielumme joka kyky ja pyrkimys on altis heille ominaiselle turmelustavalle: ja ihmisessä tai hänen ympäristössään koittaa pahan mahti tai tila yhtenään vetää hänen sielunsa ihanuutta sekä jokaista sen elämän voimaa alas äärimmäiseen, hänelle mahdollisen turmion asteeseen. Mitä kauniimmat nämät ovat, sitä kauheampi on heidän turmeltumistaan kostava kuolema.
24. Aina sanotaan ihmisen olevan luonnostaan sydämmettömän. Älä usko sitä! Ihmisen luonto on lempeä ja ylevä; mutta se on ahdas ja sokea sekä saattaa vaikeasti käsittää, mitä se ei juuri näe ja tunne. Ihmiset heti huolehtisivat yhtähyvin toisista kuin itsestäänkin, jos he vain voisivat syventyä toinen toistensa elämään, jos lapsi putoo veteen tylymmänkin miehen nähden, niin tämä tavallisesti oman elämänsäkin uhalla tekee kaiken voitavansa lasta pelastaakseen ja koko kaupunki on tuon pienen elämän pelastuksesta riemuitseva. Anna saman miehen nähdä satojen lasten kuolevan kuumeesen jonkun terveydellisen määräyksen puutteessa, jonka määräyksen toimeenpantavaksi saamiseen hänen olisi itseänsä vaivattava, niin hän ei ole ponnistava voimiansa sen hyväksi; mutta jos hän sen tekisi, niin koko kaupunki sitä luultavasti vastustaisi. Useiden ansiokkaiden naistenkin elämä kuluu pikkumaisten huolten pitkässä jaksossa, heidän ahtaan piirinsä pienen pienten harrastuksien ja muutamien ilojen jälkipoiminnassa, sillä heitä ei ole opetettu tämän ahtaan piirinsä ulkopuolelle silmäämään, ja havaitsemaan jotakin siitä mahtavasta maailmasta, missä heidän elämänsä kuihtuu, kuten kitkerän ruohon korret hedelmättömällä pellolla.