32. Otaksukaamme, että luotettava lääkäri sanoisi sinulle, että sinulla on enää seitsemän päivää elettävänäsi. Ja olettakaamme, että sinun kasvatuksesi laita on samoin kuin monen muun, ettet olisi koskaan kuullut mitään tulevasta elämästä taikka et olisi kuulemaasi uskonut ja täytyisi sinun sentähden tämän lähestyvän kuoleman välttämättömyyttä kaikessa sen alastomuudessa katsoa silmästä silmään: et pelkäisi mitään rangaistusta jostakin synnistä, jonka olisit ennen tehnyt taikka voisit seuraavina päivinä tehdä, eikä sinulla samalla olisi mitään toivoa menneen taikka vielä mahdollisen hyveen palkinnosta; et edes odottaisi, että sinulle seitsemännen päivän kuluttua jäisi tietoa tekosi seurauksista rakkaillesi, eikä tietoa jonkun jälelle jääneen tunteistakaan sinua kohtaan: silloin olisi tapa, jolla vietät nuo seitsemän päivää, luontosi tarkka siveyden mittapuu.
Tiedän, että moni tässä tapauksessa eläisi ne heille myönnetyt päivät aivan niinkuin heidän pitäisikin. He eivät laskisi menneisyytensä virheitä eikä surisi niiden iloja; eivät tavoittelisi nykyisyyden halpaa tavaraa; eivätkä turhaan valittaisi tulevaisuuden salaperäisyyttä, mutta heti täyttäisivät he tosi toiminnalla, mitä heille olisi vielä tällä ajalla mahdollista, järjestäisivät asioitaan ja pitäisivät huolta tulevasta hyvinvoinnista ja — siinä määrin kuin he sen tiedonannon tai ilmoituksen kautta kykenisivät tekemään — lohdutuksesta niiden, joita he rakastavat ja joiden muistoon — ei omaksi hyväkseen — he tahtoisivat jäädä. Missä määrin voisi joku toinen taas inhimillisessä heikkoudessaan masentua ja jäädä jälelle hävetessään menneisyyttään ja joutuessaan epätoivoon siitä, mitä ei voinut loppupäivinänsä täyttää, taikka särjetyn rakkauden sietämättömyydestä, kaikki se riippuu siitä määrästä millä hänen luonteensa olisi hänen menneen elämänlaatunsa kautta masentunut eli vahvistunut. Luulen kuitenkin, että olisi harvoja, jotka eivät viettäisi näitä viimeisiä päiviä paremmin kuin edellisiä.
Jos tarkoin tutkimme niiden elämää, jotka ovat ihmiskuntaa parhaiten palvelleet, niin huomaamme, että paras, mikä tuli tehdyksi, tehtiin näin; — ja että kaikkien etevimpien henkien ja ylevimpien sielujen — isän oikeiden lasten, jonka isän edessä tuhat ajastaikaa on kuin yksi päivä — vajavaiset seitsemänkymmentä vuotta ovat kuin seitsemän päivää. Vaikka kuoleman varjo olisi heistä siirtynytkin epämääräiseen, mutta kuitenkin läheiseen etäisyyteen, ei se heiltä koskaan kuitenkaan poista sen välitöntä valvontaa. Jos heille onkin suotu muutamia valonhetkiä enemmän tai vähemmän, niin he kuitenkin täydellisesti käsittävät tietonsa ja työnsä äärettömän vajavaisuuden. Heidän lyhyen palveluksensa turhuus vie heidät ihanaan epätoivoon ja kun he päänsä levolle kallistavat eivätkä enää pidä ihmisen ääntä minäkään, jättävät he vielä kunniansa toisten iloksi.
Siten ovat parhaat toimet toimitetut ja siitä syystä surullisin sydämin. Mutta suurin osa kaikkea hyvää työtä maailmassa tapahtuu joko puhtaan häiritsemättömän velvollisuuden tunteen johdosta taikka on — ja se onkin vielä parempi — sen iloinen ja avulias tekeminen, mikä käsin on tehtävä siinä tiedossa, että mestari illalla antaa, mitä tarvitsemme.
33. Meillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten asiat lopullisesti tulevat olemaan, vaan sen kanssa, miten niiden laita on nykyään. Ja ne ovat usein perin huonoja.
34. Ihmisen järjen ja itsetunnon, jos ne ovat vakavia, ilmestyksen avulla aina saattaessa hänet kykeneväksi havaitsemaan, mikä oikein on, ei hänen järkensä eikä itsetuntonsa eikä tunteensakaan koskaan kykene (sillä se ei ole niiden tehtävä) päättämään, mikä hänelle on mahdollista. Ei hän tunne omaa eikä toveriensa voimaa, eikä hän tunne missä määrin hän voi omiin liittoutuneihinsa luottaa, eikä tunne vastustusta, jota hän voi vihollisiltaan odottaa. Intohimo voi hänen asiain arvostelunsa tehdä nurinkuriseksi, ja tietämättömyys voi niitä rajoittaa; mutta se on hänen oma syynsä, jos ne vaikuttavat hänen velvollisuuden ja oikeuden käsitykseensä. Mikäli olen tullut tuntemaan monellaisen epäonnistumisen syitä, joihin kokeneiden miesten ponnistukset ovat johtuneet, erittäinkin valtiollisella alalla, sikäli minusta näyttää, kuin johtuisi se suurimmaksi osaksi yhdestä hairahduksesta: nimittäin että epäilyttävien ja jossain määrin selittämättömien suhteiden tutkiminen, kyky, sattumus, vastustaminen ja epätäydellisyys on heistä tärkeämpi, kuin hyvän ja oikeuden puolustamisen ratkaisu, vieläpä edellinen tämän kokonaan syrjäänkin sysää. Eikä ole ihmeteltäväkään, että joskus voimamme liian kylmäverinen arvioiminen meitä ehkä liiankin helposti sovittaa riittämättömyytemme kanssa ja johtaa siihen vaaralliseen harhaluuloon, että paras, mitä luulemme tarvittavan tehdä, on hyvä sellaisenaan, tai toisin sanoen, että haittojen välttämättömyys tekee ne vahingoittamattomiksi.
35. Ei kukaan ole koskaan tietänyt eikä ole koskaan tietävä, mitä seurauksia voi lopullisesti olla hänelle tai toisille hänen yhdestä ainoasta toimitavastaan. Mutta jokainen voi tietää, ja suurin osa meistä tietääkin, mikä teko on oikea ja mikä väärä. Samalla tavalla voimme kaikki tietää, että hurskaudella on lopullisesti niin meille kuin muillekin mahdollisimman hyvät seuraukset, vaikka emme voikaan koskaan sanoa, mikä on parasta tai miten se mahdollisesti tapahtuu.
36. Utoopinen (haaveiltu) on myös yksi niitä paholaisen lempisanoja. Uskon, että maltillisuus ja myöntyväisyys, millä kaikki myönnämme, ettei jonkin seikan pidä koskaan tuleman oikeaksi, syystä että se kauvan on ollut nurinkurinen, on yksi niitä turmiollisimpia kurjuuden ja rikosten lähteitä, jotka ovat maailman vaivana. Varo ainakin miestä, joka koettaa sinua estää tekemästä hyvää siitä syystä, että täydellisyys on "haaveiltua". Pyyhi se sana kokonaan pois sanakirjastasi. Sinä et tarvitse sitä. Asiat ovat joko mahdollisia taikka mahdottomia saada aikaan — kumpaisestakin näistä molemmista voit sillä määrällä ihmistietoa, kuin sinulla on, päättää. Jos asia on mahdoton, niin ei sinun tarvitse siitä välittää; jos se taas on mahdollinen, niin tavoittele sitä. On liiaksi haaveiltua toivoa saada joskus poistaa kokonaan juoppous ja kurjuus Canongatista [osa Edinburgin vanhan kaupungin pääkadusta]; mutta haaveilu ei kuulu sinulle — vaan työ. Toivo opettaa joka lasta tässä kuningaskunnassa tuntemaan Jumalaa nuoruudestaan lähtien on haaveilevaa; mutta haaveilu ei kuulu sinulle — vaan työ.
37. Uskon pettymyksen olevan joskus terveellisen lääkkeen ja me voimme sitä seuraavassa yksinäisyydessä kuten Tiziankin mieluisassa puolihämärässä nähdä asian värit paljon syvemmässä totuudessa kuin häikäisevässä auringonvalossa.
38. Jokaisella suurella miehellä on aina tukensa; sillä hänen kykyynsä kuuluu ottaa aina kaikista asioista ja ihmisistä itselleen niissä löytyvä hyvä.