Yön pimeydessä olivat he kyllin onnellisia löytämään Helgolannin, ja niin laskivat he pakon vaatiessa etelää kohti toivoen Neuwarkin ja Cuxhavenin majakoista saavansa luotsiapua päästäkseen Hampuriin…
— Isot nostovivut satamassa olivat tyhjentäneet lastiruoman ja Alert oli nyt ankkurissa Steinwärdenin edustalla St. Paulin vastapäätä.
Siellä voivat he joka ilta laivan komentosillalta nähdä valkeat ja kuulla merimiesliikkeen melun maalla. He olisivat voineet tanssia soiton mukaan, joll'ei olisi ollut iloja kahdessa huvipaikassa samalla kertaa, jotka huusivat ihan toistensa korviin — kaksi hoijakkaa, joissa voitiin purjehtia soiton sävelissä ja värilamppujen valossa aaltoilevaa sinistä merta kaikenlaisiksi varustetuilla aluksilla — tai jos joku viihtyi paremmin maalla — ratsastaa ympäri giraffilla, zebralla, jalopeuralla, tiikerillä tai kamelikurjella —
Kerran tekemänsä päätöksen mukaan olla säästäväinen oli Rejer sulkenut taskunsa. Hän pysyi laivalla ja teki laskujaan Amerikan suhteen.
Sunnuntaina iltapäivällä vähää ennen heidän lähtöänsä oli hän kuitenkin maalla. Lind oli tahtonut tavata häntä.
Pitkin "Reperbahnia" ja "Langereiheä" vilisi ääretön ihmisjoukko, joiden seassa merisotamiehiä ja kauppalaiva-väkeä kaikista kansoista ja ilmanaloista, mulattiin ja neekeriin asti, jotka ylvästelivät selbihatuissa, keltaisissa liivissä ja punasissa kaulaliinoissa.
Lauma lauman perästä seisattui valosta loistavien ikkunain eteen, joissa oli uusia houkutusihmeitä joka askeleella: — — "Maailman kaunein nainen!" "Jättiläiskäärme!" "Anatomiallinen näyttely!" "Merenpohjassa!" "Ennustusta ja taikuutta bengaalisessa valossa!" "Jättiläisnainen!" "Vaksinäyttely!" jonka ikkunassa valkeaan puettu nunna, juomatanssijatar ja nuori viattomuus, joka istui ompelemassa, lakkaamatta kiersi ympäri.
Alapuolella kellareissa houkuttelivat viettelevät kahvilat laulajattarineen ja soittoineen, ravintolat ja olutholvit, joiden portaat nielivät kokonaisia laivalastia, miehiä ja naisia … kaikkea laatua! vaikuttamatta ihmisvirrassa huomattavaa muutosta, — sillä se kulki sitkeästi ja hiljaa tietään, niinkuin Elbe sen alla.
Rejer kiinnitti huomionsa kahteen Alert'in jätkään hänen edessään.
… Loiskis! kellariin ne menivät! — Sinne menee jäännös vuosihyyrystä — mutisi hän itsekseen. — Matruusi on lintu, jota metsästäjä vainoaa! oikea varpunen virikkeiden keskellä … hän ui pelkkien haikalain seassa!… Rejer puisti olkapäitään… Hm! hm niin! — täytyy olla koko mies voidakseen ainoastaan elää!