"No, sitten minä ostan sitä kalliina!"
"Niin täksi päiväksi, jos niin tahdot!"
"Joka lauantaiksi, sen sanon sinulle, joka lauantaiksi koko ikäni!"
"Silloin saat ottaa steewartin eli kokin hoitamaan kyökkiäsi, sillä minun kyökissäni ei se tapahdu; meidän taloutemme on liian iso, jotta sitä kannattaisi hoitaa ajattelemattomasti ja päättömästi koko viikon… Senhän huomaat kyllä itsekin," — nauroi hän, — "vaan jos sinulla on halu saada mariankalaa tänään niin…"
"Kuules Saara! minulla ei ole halua mariankalaan, vaan en myöskään halua olla mariankalana omassa huoneessani!"
"Ja minä sanon, että vedän viivan kyökin oven eteen, varo, ett'et pistä nenääsi sen sisäpuolelle! Muista, että meillä on taloudessa kuusi lasta ja piika, sinä ja minä — se on yhdeksän henkeä… Ja sittenkin mariankalaa muina kuin kalapäivinä! — Mutta tänään pitää sinun saaman sitä, siihen minussa on vaimoa… Sinulla ei pidä olla syytä sanoa muuta, kuin että sinulle tapahtuu oikeus! — Kun mies tahtoo jotakin talossaan, niin hän tahtoo!" sanoi hän hyväillen.
Ja kaunis oli hän ottaessaan näin mieheltään oikeuden.
Kun sitten tapahtui, että Rejer heitettyään takin päältään yksin otti kokonaisen kaapin, täyteen sullotun piirongin tai suuren raudotetun kistun ja kantoi portaita alas, niin voitiin selvästi lukea Saaran kasvoista, että hän piti miestään voimallisena; — eikä Rejer suinkaan ollut välinpitämätön hänen ihailustaan! —
— "Vaan yhden seikan luulen oppineeni ymmärtämään, Rejer!" — pakisi hän piloillaan semmoisen voimannäytteen jälkeen — "sen nimittäin, että noin suurella väkevällä miehellä täytyy olla työtä, jos mieli tulla toimeen… Sillä ajan pitkään tulisi vaivaloiseksi kolmekyynäräinen mies, joka kulkisi kaikellaisilla uusilla päähänpistoilla ja keksinnöillä täällä tuolien ja pöytien välissä ja sitten tyrkyttäisi tahtonsa lävitse milloin yhdessä milloin toisessa asiassa… Se olisi samaa kuin päästäisi huoneesen kokonaisen pohjatuulen ainoastaan lattian tomuttamiseksi!"
Rejer nauroi. — "Tarvitaan harjaantumista siihenkin, että osaa purjehtia huoneessa, huomaan ma, … varsinkin kaksi purjehtijaa, jotka ovat näin itsepäisiä suunnastaan, kuin minä ja sinä, Saara!"