Elämä kalastuspaikalla kävi yhä hurjemmaksi ja kurjemmaksi. Tappelut, puukotukset, varkaudet ja sisäänmurtaumiset laivoihin kuuluivat päivän järjestykseen, niin että oikeusto koko viime ajan sai olla siellä ja pitää kuulustuksia toisen toisensa perästä.
… Vielä viikko, — ja siksi loppuisivat eväät jo monelta!
Samaa tyyntä, jähmetyttävää, ankaraa pakkasta kesti yhä vielä, — ja kerran maanantaina sousi sataviisi venettä jälleen kotiin!
Peräpuolella voitiin nähdä joku sairas tahi soutoteljoilla mies, jonka kasvot selvään osoittivat, että hän vaan töintuskin pysyi pystyssä aironsa ääressä. Ihmisiä oli liiaksi vaan täällä istuakseen ja nähdäkseen nälkää, soutaakseen, soutaakseen vastatuuleen … vaan soutaakseen — ilottomaan kotiin, jossa viimeisetkin roposet oli uhrattu varustaakseen venettä kuntoon … ja istuttiin, kenties tuskin pivollinenkaan jauhoja talossa — odotettiin ja toivottiin runsasta kalansaalista!
Saarilla seisoi mustana kansaa, joka vakavilla, arvelevilla katseilla silmäili heitä; — useimmat tunsivat, että pian voisi heidänkin vuoronsa tulla!
Yhä vielä tanssittiin viulun säestyksellä iltasin suolauspaikalla; mutta ei vallinnut enään samaa äänekästä, ylenmääräistä iloisuutta laivoissa, veneväestössä ja satamassa, ei enään äänekästä hoilottamista, ei samaa vauhtia soudossa, ei enään niin hurjaa vallattomuutta — ainoastaan raskas synkkä hiljaisuus kaikkialla.
Aa-vuonolaisiltakin oli ruokavarasto loppunut. Jo kauan aikaa sitten olivat he tehneet keitoksen viimeisistä sian luista ja jakoivat nyt parhaan taitonsa mukaan jauhovarastonsa; mutta olivathan Juhl'in torpparit tottuneet tyytymään vähään.
Kaikki palvattu liha ja läski, joka heillä oli ollut muassaan, oli pidetty herkkuruokana ja nyt, kun palattiin takaisin vesivelliin, tähystelivät he sitä innokkaammin savusilliä, — ja se, sanoi Rejer, oli vaan kolmen, neljän peninkulman päässä merellä! … heidän piti vaan istua teljoilla ja odottaa!
Anders-vouti, jonka rouva Juhl oli lähettänyt mukaan ja joka varsinaisesti ylläpiti järjestystä, vaikkapa hänen täytyikin totella Rejer'iä, oli sitä vastoin tullut sitä ajattelevammaksi ja vaati viimeisinä päivinä yhä jyrkemmin: joko silliä tahi kotimatkaa, — niin että Rejer'in täytyi käyttää koko vaikutusvaltansa, johon kotona oli tottunut, saadakseen hänet taipumaan.
Hän sai nyt kuulla sanoja, joita ei ollut helppo kumota: — että hän oli tehnyt väärin viedessään heidät tänne ja asettuessaan kaikkea sitä vastaan, jota vanha Juhl, hänen isänsä oli pitänyt oikeana kotonaan kylässä… Nyt nähtiin selvään, ett'ei aa-vuonolaisten pitänyt kalastaa! … mutta — kun nuoriso pääsee valtaan, niin…