Niin kangistuneet kun hänen jäsenensä istumisesta ja ponnistelemisesta olivatkin, hän kuitenkin suurella vaivalla pääsi pelastumaan rannalle, missä hän sai maston vedetyksi maalle ja veneen kiinnitetyksi.
Lappalaistyttö, joka yksin oleskeli talossa, oli parin tunnin aikana ollut kuulevinaan hätähuutoja, ja kun ne yhä jatkuivat nousi hän kalliolle katsomaan, mikä siellä oli.
Siinä hän näki Berntin rannalla ja ylösalasin kääntyneen veneen lyömässä edes takaisin kalliota vastaan. Hän juoksi heti venerantaan, työnsi vesille vanhan soutoveneen ja souti sen pitkin rantaa saaren ympäri Berntin avuksi.
Bernt makasi sitte tytön hoidonalaisena sairaana koko talven, eikä hän sinä vuonna voinut ottaa osaa kalastukseen.
Ihmisten mielestä hän myös tämän jälkeen oli hiukan omituinen.
Merelle hän ei koskaan enään halunnut, hän oli saanut siitä kyllikseen.
Hän meni naimisiin lappalaistytön kanssa ja muutti Malangeniin, missä hän sai maatilkun viljelläkseen ja nyt elää ja menestyy hyvin.
Neljäs luku.
MENNINKÄISSAARILLA.
Oli kesä. Susanna ja minä kävimme seitsemättätoista; oli päätetty, että me sinä syksynä pääsisimme ripille.