Aaltojen huuhtoessa keulan yli seisoi jahdin perällä, etukäpälät partaalla, valkoinen, iso, villainen laivakoira ulvoen surkeasti, vaikkemme myrskyltä voineet sen ääntä kuulla.
Asema oli epätoivoinen, sillä pitkä köysi oli pingoitettu kuin viulunkieli, niin että sen keskiosa tuskin kosketteli vettä. Tuuli puhalsi sitä paitsi niin vinhasti, että miehen oli melkeinpä mahdoton seisoa pystyssä, vaan hänen täytyi ryömiä pitkin tuulen pyyhkimää lumetonta maata, eikä siis apuun rientäminen ollut ajateltavissakaan.
Minä olin ryöminyt rakennuksen takana olevalle kalliolle ja seisoin tuulensuojassa erään kallionkielekkeen takana, mistä saatoin nähdä sekä merelle että alas lahdenpoukamaan.
Merellä pärskyvä vaahto peitti talvipäivän hämärässä Länsivuonon ikäänkuin hopeanharmaaseen usvaan. Rannalla kohosivat aallot suurina, vihreinä, vaahtoharjaisina vuorina, jotka tavattomalla jyrinällä niin voimakkaasti taittuivat rantaa vasten, että tämä kauas merelle jäi ihan kuivaksi.
Erään äkkijyrkän kallion rotkossa nousi, joka kerta kun aallot syöksyivät sisään, leveä, suunnattoman korkea vaahtosuihku suoraan ilmaan, kunnes tuuli hajoitti sen usvana maihin päin. Toisessa paikassa ryntäsivät aallot todellisella jättiläisvoimalla mereen kallistuvaa kalliota vastaan, joka vuoroin välkkyi vaahtoisena, vuoroin taas kohosi kuivana, ja siinä minä huomasin uupuneen harmaalokkiraukan, joka varmaankin oli vuorirotkostaan eksynyt myrskyyn ja sen heittelemänä kamppaili siinä siivet melkeinpä nurin väännettyinä.
Jännitetyin mielin seurasin tuskallisesti lahdessa keikkuvaa jahtia.
Hämmästyksekseni huomasin kannella miehen ja tunsin väkevän Jens-rengin, joka muutaman toverin seurassa oli uskaltanut soutuveneessä lähestyä alusta tuulenpuolelta.
Hetken laivassa viivyttyään astui hän yksin, köysi vyötäisillään, alas veneeseen ja ryhtyi hinaamaan sitä pitkin pingoitettua kiinnitysköyttä vasten aaltoja luodolle päin.
Odotin vavisten joka silmänräpäys, että aallot syöksyisivät veneeseen, ja minusta näytti, että se jo monta kertaa oli vettä täynnä. Kuitenkin se hitaasti selviytyi ja eteni köyttä pitkin, isän ja talonväen sitä jännitettyinä rannalla seuratessa.
Päästyään luodolle, jota aallot lakkaamatta huuhtoilivat, niin että hän usein seisoi polviin asti vedessä, sitoi Jens-renki veneen kiinni ja rupesi hinaamaan köyttä, samalla vetäen luokseen sen päähän kiinnitettyä paksua touvia, jota laivassa oleva mies vähitellen päästeli.