"Nyt pistetään booliksi, kuten ruotsalainen sanoo, mutta sitä ennen eväät esille!"
Ei ollut puutetta muonavaroista, joita seurue nautti hilpeästi jutellen saadakseen ajan kulumaan. Sitten tuli "booli", erilaisista väkevistä ja hienoista aineksista kokoonpantu juoma, jonka salaperäisestä valmistuksesta piti huolen Beck, tuntija.
Vihdoin se sytytettiin ja lasit täytettiin, sinisen liekin palaessa.
Carl Beck, puettuna somaan upseerinnuttuun, istui kahdareisin penkillä ja lauloi lasi kädessä pari tunnelmallista seuralaulua toisten yhtyessä loppukertoon.
Vihdoin hän esitti reippaan merimieslaulun, jonka johdosta aljettiin kertoella tarinoita viime sodasta.
Vanha Jakob oli hupaisen mielialan ja hyvien eväiden vaikutuksesta käynyt huomattavan hilpeäksi, lausuipa silloin tällöin jonkin sanankin. Turhia näyttivät kuitenkin olevan kaikki yritykset saada hänet itsensä kertomaan. Ainoastaan Lyngörin taistelun ollessa hetkisen pohdinnanalaisena hän esitti pienen "kaskun", kuten itse sanoi.
"Niin", virkkoi hän asettaen varovasti takaisin tyhjentämänsä lasin, "taistelu oli tuima. Valtakunta menetti siinä uljaan aluksen ja monta kelpo meripoikaa! Mutta sitä henkilöä, joka opasti englantilaisen Sandön tienoille, painaa Jumalan kirous @@ kukaan ei edes ole tiennyt hänen nimeänsä. Hänen kerrotaan heti taistelun jälkeen katumuksesta surmanneen itsensä kuten Judas Iskariot. Mutta Sandön väylän suulla on kari niin matalassa, että siinä voi vähän veden aikana seisoa merisaappaissa, siellä hänet nähdään kuutamoöinä seisomassa ja surkeasti apua anomassa, kunnes vesi vihdoin kuohuu yli hänen päänsä. Mutta Jumala armahtakoon sitä, joka soutaa luo aikoen hänet pelastaa! Hänen näkyviin tulonsa merkitsee aina rajuilmaa."
"Oletko itse hänet joskus nähnyt, Jakob?" kysyi Carl Beck.
"Totta puhuakseni olen, eräänä iltana niillä vesillä purjehtiessani, ja myrsky siitä syntyi niin melkoinen, että olimme hyvillämme päästessämme Sandöhön."
Siten heränneen tunnelman johdosta syntyi verrattain pitkä vaitiolo, jonka Carl Beck keskeytti alkaen karkoittaa uneliaisuuttaan laulamalla. Laulun loppukertoa toistaessaan hän tervehti lasiaan kohottaen naisseuralaisiaan, jotka istuivat hieman uupuneina ja lyyhistyneinä penkillä, ja heidän ylitsensä Elisabetia, joka seisoi peremmällä, valppaana heidän kaikkien edestä.