Beckin pojanpoika, Fredrik, josta piti tulla merikadetti, oli eräänä päivänä luullut olevansa suojassa kodin ikkunoilta, kun kiipesi maston selkäpuolta kohti huippua, missä hänen ystävänsä Gjert jo istui odottamassa; mutta hoikka puu ei suojannutkaan häntä luotsivanhimman terävältä katseelta.
Vanha Beck saapui itse alukseen, täynnänsä isoisän mielikarvautta, haukkui pahanpäiväiseksi laivurin, joka saattoi kaikessa rauhassa katsella moisia temppuja, ja kuritti käyrällä ryhmysauvalla Gjert Kristiansenin, joka oli viekoitellut hänen pojanpoikansa sellaiseen tottelemattomuuteen lisäten, että Gjertistä saattoi jo varsin hyvin nähdä, mikä hänestä vihdoin oli tuleva @@ ilmetty isänsä poika.
Hänen oma armas, vietelty aaluvansa [vesa, kuv. poikanen], joka oli paria vuotta vanhempi, pääsi ilman selkäsaunaa, ja sen johdosta pidettiin poikien kesken neuvoa, että hänen piti saada se takaisin, kun ensikerran kohdattaisiin.
Hän olisikin joutunut kylvetettäväksi, ellei Gjert, jonka puolesta piti kostettaman, olisi odottamatta ryhtynyt häntä puolustamaan.
Kertomuksen siitä, kuinka Beck oli kurittanut hänen poikaansa ja ennustellut hänen tulevia vaiheitansa, sai luotsi kuulla vasta kotiin purjehdittaessa. Hänen mustanpuhuvat kasvonsa kävivät kalmankalpeiksi; mutta kun hän sitten kuuli Gjertin kaikesta huolimatta auttaneen Fredrik Beckiä, niin hän säpsähti ja sanoi vähän ajan kuluttua:
"Kerro se äidille."
2.
Merdö, missä luotsi asusti, on kaupungin väylän suulla, merituulen pesänä.
Ulkoapäin tämä pieni, puolipyöreä saari ei mitenkään eroa tavallisesta karusta kalliosaaresta. Ylhäältä, tuuliviirin luota, luotsien tähystyspaikalta, voi myrskyn aikana nähdä loppumattomiin valkoisina vaahtoilevia kallioita ja kareja.
Nämä rannikkovedet ovat erinomaisen vaaralliset; mutta Merdössä ja
Torungenissa asustavat Arendalin luotsit ovat Norjan parhaita.