Gjert oli saanut luvan lähteä erään luotsin mukana kaupunkiin näkemään sota-alusta, johon kohdistuva uteliaisuus oli tällä kertaa sitäkin suurempi, kun oli kiertelemässä eräänlaisia yhä merkillisemmältä kuulostavia huhuja.
Merkitsevin silmäniskuin kerrottiin, että "Kotkan" viime retki oli ollut "pamppuretki", ja Gjertin toverit samoinkuin satamassa parveileva yhteinen kansa silmäilivät alusta jotenkin arastellen. Joka kerta kun merkkipilli soi, kohosi kuulijain mieleen hämärä mielikuva siitä, että siellä joku sai maistaa patukkaa, ja uteliaat venheet pysyttelivät mieluummin hiukan loitolla.
Kaikessa tuossa oli sen verran totta, että korvetin miehistön keskuudessa tosiaankin vallitsi joltinenkin tyytymättömyys erääseen upseeriin, joka oli kiivautensa vuoksi joutunut vihapidoksi. Lisäksi hän oli erehtynyt rankaisemaan miehistön laulumestaria, joten vorokilta kuului iltaisin salaperäinen laulu, joka pian kaikui satamassa hyvien ja heleiden äänien esittämänä.
Gjertin mieltä oli koko ajan herkeämättä kiinnittänyt tuo merkillinen alus ja kaikki sitä koskevat seikat, ja seuraavana päivänä, kotiin purjehdittaessa, hän ajatteli ainoastaan näkemiään ja kuulemiaan.
Sepä miekkonen, joka voisi käyskellä sellaisen laivan kannella, puettuna kultaa hohtelevaan univormuun!
Fredrik Beck, johon hän oli kiintynyt erikoisin ystävyyden sitein siitä lähtien kuin oli pelastanut hänet selkäsaunasta, oli kertonut hänelle paljonkin.
Tuuli oli käynyt melkoista navakammaksi; ilta ei luvannut laisinkaan kaunista säätä, ja pursi liikkui kotoa kohti, kolme reiviä purjeessa.
Luotsi oli käynyt useita kertoja heitä tähyämässä ja istui nyt tuvassaan korjaillen vanhaa merikarttaa, kun poika asteli laiturilta hyräillen uutta laulua, jonka sanat alinomaa häipyivät tuuleen. Hän pysähtyi hengästyneenä etehiseen saadakseen loppuun asti lauletuksi. Luotsi ja hänen vaimonsa kuulostivat ja vilkaisivat toisiinsa.
Äiti oli parhaillaan kattamassa illallispöytää. Gjertin astuessa sisään oli hänestä helppo nähdä, että hänen mielensä oli merkillisten asiain valtaama ja että hän itse sen tiesi ja tunsi. Nopeasti tervehtien hän tempasi oven pielessä seisovan tuolin, siirsi sen pöydän ääreen ja istuutui, vaikka ateria ei ollut vielä valmis. Hän tunsi kalvavaa nälkää.
"No, Gjert", sanoi äiti Gjertin vähän aikaa istuttua ja katseltua ympärilleen, ilmeisesti odottaen, että häntä kehoitettaisiin kertomaan: