Sinä saat hänestä mitä hienotunteisimman ja arimmasti siveellisen miehen.
Selma (epätoivoisena). En mitään — en mitään käsitä enkä ymmärrä — ainoastaan tämän tämän —
Ojentaa kirjeen hänelle. Purskahtaa itkuun.
Selittäkää minulle, selittäkää minulle… Raskas kohtalo, kirjoittaa hän, on antanut hänelle elämäntehtävän, johon tarvitaan jakamaton mieli ja hänen kaikki voimansa, — voidakseen kääntää mielipiteet likemaailmassa toiselle tolalle.
Konsuli. Elämäntehtävän? Elämäntehtävän? — He, he, he, rahat taskussa, — voi harjoittaa sitä yhtä hyvin kuin muutakin urheilua.
Selma (ankaran nnelenliikutuksen vallassa, — huutaa). Hän matkustaa, — matkustaa ainiaaksi tästä maasta. Ja minun luotani! — minun!
Konsuli (päätään pudistaen). Ainiaaksi, — pah!
Selma. Minun luotani —! Hänen omatuntonsa ei salli hänen viedä vaimoansa kaikkiin niihin vastoinkäymisiin ja uhrauksiin, jotka nyt tulevat hänen osakseen.
Konsuli. Matkustaa?… Matkustaa, sanot sinä?
Selma. Kirje on pantu postiin Englannissa, silloinkun hän nousi Atlantin laivaan.