»En, kiitos, — sinulla on paistia! sepä hyvä»…
Jakobin ihastus ruokaan ei nähtävästikään saanut Alettea heltymään. Puhe taukosi taas, Letta vain huomaavaisena ja tyynenä ojensi Jakobille kastikeastian sekä laitteet, toisen toisensa jälkeen.
»Erinomaista!» väitti hän, pureskellen paistia alkuun päästyään…
»Mutta rakas Letta, etkö sinä sitten ollenkaan syö — tätä ihanaa
paistia? Hilloa sinä nyt ainakin otat;» hän siirsi lautasen lähemmä
Lettaa.
Viimeinen rohkea yritys jäi sekin tuloksetta ja Jakob istui hetken neuvottomana, veitsen ja haarukan kalistessa sitä kovemmin lautasta vasten merkiksi siitä, että niiden käyttäjällä oli kiire.
»Eiköhän sinun pitäisi lähteä hiukan kävelemään, tänään on niin ihana kevätilma! Se varmaan virkistäisi sinua, Alette», hän sanoi, kun oli valmis, laskien pois veitsen ja haarukan.
»Kiitos, minulla on kyllä tarpeeksi hauskaa näinkin, näethän sen.»
Hän nousi ja siirsi tuolin paikoilleen.
»Niin, mene sinä vain, Jakob!»
»Ymmärräthän, että minulla on kiire!»
»Koetan tottua siihen» hän vastasi soinnuttomasti.