Vaikka aikomukseni on julaista lähempi selonteko Lilliputin valtakunnasta erityisessä teoksessa, annan uteliaalle lukijalle jo tässäkin moniaita yleisiä tietoja. Ihmiset siellä, kuten jo olen sanonut, ovat vajaata kuutta tuumaa pitkiä, ja sitä mukaa ovat eläimet ja kasvitkin. Niinpä ovat suurimmat hevoset ja härjät neljä, virsi tuumaa korkeita, lampaat puoli kolmatta tuumaa, hiukan päälle tai alle; hanhet ovat varpusen kokoisia ja niin edespäin pienenevässä sarjassa niin pikkuisiin, ett'eivät niitä ainakaan minun silmäni erottaneet. Luonto on kumminkin lahjoittanut Lilliputilaisille erittäin hyvät silmät, he näkevät pienimmätkin esineet varsin tarkasti, vaikk'ei kovin pitkänkään matkan päästä. Niinpä näin kerran kokin kynivän leivosta, joka ei ollut kärpästä suurempi, ja nuoren tytön pujottavan näkymättömän hienoa silkkiä näkymättömän hienon neulan silmään. Pisimmät puut ovat siellä noin seitsemän jalkaa korkeita, muut kasvit sitä mukaa, mutta ne saa lukija kuvitella mielessänsä.
En ota sen laajemmalti puhuakseni heidän tieteistään. Sanon vaan, että useimmat tieteenhaarat ovat siellä kukoistaneet monta miespolvea. Mutta heidän kirjoitustapansa on varsin omituista. Eivät he kirjoita vasemmalta oikealle, niinkuin Europalaiset, eivätkä oikealta vasemmalle, kuin Arabialaiset, eivätkä ylhäältä alaskaan, kuten Kiinalaisten on tapa, vaan poikki puolin, ylänurkasta alanurkkaan, aivan kuin naiset meidän maassa.
Omituisia tapoja ja lakeja on heillä koko joukko, ja elleivät ne olisi niin kerrassaan toisenlaisia kuin minun armaassa kotimaassani, niin tekisi mieli niitä hieman puolustaakin. Hyvä olisi vain, jos niitä noudatettaisiin. Mainitsen ensinnäkin ilmiantajista. Kaikki valtiorikokset rangaistaan siellä tavattoman ankarasti, mutta jos syytetty tutkittaessa todistaa viattomuutensa, silloin rangaistaan syyttäjä heti kohta häpeällisellä kuolemalla ja hänen maastaan ja mannustaan korvataan syytetylle nelin kerroin ajan hukka, mielipaha, kärsimykset vankeudessa ja kaikki kulungit, mitä hänellä on ollut asiansa puolustamista varten. Ja ellei riitä, suorittaa kruunu loput. Keisari antaa hänelle jonkun suosion-osoituksen, ja hänen viattomuutensa julistetaan ympäri kaupunkia.
Petosta pidetään siellä suurempana rikoksena kuin varkautta, ja harvoin petturi kuolemantuomion välttää. Siellä ollaan näet sitä mieltä, että huolellisuudella ja valppaudella ymmärtäväinen ihminen kyllä saattaa suojella omaisuutensa varkailta, mutta petokselta ei kunniallinen ihminen ole milloinkaan turvassa. Ja koska nyt alituinen ostaminen ja myöminen sekä luoton nojalla asioiminen on välttämätöntä, mutta siinä juuri paljo petosta tapahtuu, jopa sellaista sormienkin lävitse katsellaan, niin joutuisihan rehellinen mies myötäänsä vahinkoon, ja konna pääsisi voitolle, ellei laki petosta rankaisisi. Muistan, kun kerran olin keisarilta hankkimassa suojelusta eräälle syytetylle, joka oli isännältään kavaltanut rahoja: oli saanut jonkun summan vietäväksi toiseen paikkaan, mutta karannut rahoineen tipo tiehensä. Koetin lieventävänä asianhaarana vetää esiin sen ajatuksen, että tuohan oli vain luottamuksen väärinkäytöstä. Keisari puolestaan sanoi pitävänsä kerrassaan kamalana, että minä rupean puolustelemaan kaikkein pahinta rikosta. Eikä minulla siihen todellakaan ollut muuta sanomista kuin tuo yleinen lauseparsi: eri maissa eri tavat. Mutta kyllä minua vaan hävetti aika lailla.
Vaikka me yleensä sanomme palkintoa ja rangaistusta niiksi saranoiksi, joissa kaikkinainen hallitus kääntyy, niin en sitä perusohjetta ole nähnyt käytännössä noudatettavan missään muualla kuin Lilliputissa. Ken riittävästi todistaa tarkoin noudattaneensa maan lakeja 77 kuukautta, hän saa muutamia etuoikeuksia, aina säätynsä ja elämäntapansa mukaan, sekä sitä vastaavan summan rahoja nimenomaa tätä tarkoitusta varten perustetusta varastosta. Samalla hänelle annetaan Snilpallin tai Legalin arvonimi, joka liitetään hänen nimensä perään, mutta joka ei siirry hänen perillisillensä. Tämä kansa piti meidän valtiosääntöämme hämmästyttävän vaillinaisena, kuultuaan minulta, että meillä saadaan lait noudatettaviksi ainoastaan rangaistuksilla, ja ett'ei niissä palkinnoista puhuta mitään. Lilliputien oikeushovissa onkin Oikeuden kuvalla kuusi silmää, kaksi edessä, kaksi takana ja yksi kummallakin puolella: se tietää valppautta; oikeassa kädessä on sillä kukkaro täynnä kultaa, vasemmassa tuppeen pistetty miekka: se tietää, että oikeus on alttiimpi palkitsemaan kuin rankaisemaan.
Virkoihin asetettaessa otetaan enemmän huomioon hakijan siveellisyys kuin kyky. Koska hallitus kerran — niin he ajattelevat — on ihmiskunnalle tarpeellista, niin riittää tavallinen ihmisjärki ellei yhteen, niin toiseen elämänkohtaan, eikä sallimus suinkaan ole säätänyt yleisten asiain hoitamista miksikään salaisuudeksi, jota vaan joku ani harva älyn ylimmälle kannalle kohonnut pystyisi ymmärtämään. Sellaisiahan ei synny miespolvea kohti kuin pari kolme. Totuutta, oikeamielisyyttä, kohtuutta ja muita avuja sitä vastoin on heidän mielestänsä olemassa joka ihmisessä. Jokainen, ken kokemuksen nojalla ja asiata harrastaen näitä avujansa käyttää, hän pystyy maatansa palvelemaan, paitsi tietysti senkaltaisissa toimissa, jotka kysyvät erityisiä opinnoita. Siveellisen avun puute ei heidän mielestänsä likimainkaan saata korvata suurimpiakaan henkisiä lahjoja, ja jos siis virka uskotaan pelkän älymiehen hoidettavaksi, niin se joutuu peräti vaarallisiin käsiin. Jos siis siveellinen mies tietämättömyydessään erehtyy, niin ei siitä yhteiskunnalle ole läheskään niin suurta vauriota, kuin jos teräväjärkinen mies häijyjen taipumusten vaikutuksesta vaipuu turmiollisiin väärintekoihin ja käyttää älyänsä niitten uudistamiseen ja puolustamiseen.
Ei myöskään se, joka ei usko jumalalliseen kaitselmukseen, ole kelvollinen mihinkään yleiseen toimeen. Koska hallitsijat — näin Lilliputissa ajatellaan — pitävät itseänsä kaitselmuksen edustajina, niin onhan aivan nurinpäistä, että he käyttävät virkamiehinään sellaisia, jotka epäilevät sen voiman olemassa oloa, minkä alaisina he itse työskentelevät.
Riittämättömyyttä pidetään siellä hengenrikoksena. He ajattelevat näin: ken kehnosti palkitsee hyväntekijäänsä, se on koko muunkin ihmiskunnan vihollinen, koskapa ei ole saanut siltä mitään, josta olisi sille kiitollisuuden velassa. Sellainen mies ei siis ansaitse olla hengissä.
Lukijaa huvittanee sitten kuulla jotain minun kotoisista oloistani ja elämäni laadusta yhdeksän kuukauden ja kolmentoista päivän kuluessa tässä maassa. Ollen luonnostanikin taipuvainen kaikenlaisiin näperrystöihin, jopa tarpeenkin pakottamana, minä laitoin keisarillisen puutarhan pisimmistä puista itselleni tuolin ja pöydän.
Kaksisataa ompelijatarta neuloi minulle paitoja sekä lakanoita ja pöytäliinoja lujimmasta ja karkeimmasta kankaasta, mitä suinkin saivat. Sittenkin täytyi heidän panna niitä monta kerrosta päälletysten, sillä paksuimmatkin kankaat ovat siellä koko joukon hienommat harsoa. Palttina siellä on tavallisesti kolme tuumaa leveätä, ja pakkaan menee sitä kolme jalkaa. Ompelijattaret ottivat minusta mitan ollessani maassa pitkälläni. Yksi seisoi niskani, toinen polvien kohdalla, pinnoitettu nuora välillänsä. Kolmas mittasi nuoran pituuden tuuman pituisella nauhalla. Senjälkeen he mittasivat minulta oikean peukalon, eivätkä muuta tahtoneetkaan, sillä matemaatillisten laskujen mukaan kaksi mittaa peukalon ympäri on ranteen mitta, kaksi mittaa ranteen ympäri kaulan mitta, kaksi kaulan ympärystä vatsan ympärys. Kun sitten vielä vanhakin paita oli heille malliksi maahan levitetty, niin saivat he tarkat mitat.