Kun tieto minun tulostani oli levinnyt ympäri valtakunnan, alkoi rikasta, laiskaa ja uteliasta väkeä saapua suunnattomin joukoin minua katsomaan. Kylät jäivät melkein kylmille, ja ihan olisi maanviljelys ja kotiaskareet joutuneet hunningolle, ellei majesteeti erityisillä proklamationeilla ja valtiokäskyillä olisi ehkäissyt tällaista vahinkoa. Käsky kävi sellainen, että ken minut kerran nähnyt on, hän kotiansa jälleen palaitkoon älköönkä ilman erityistä, hovista annettua lupakirjaa astuko minun asuntoani lähemmäksi kuin viidenkymmenen yardin päähän. Tällaisista lupakirjoista oli hovin sihteereillä hyvät sivutulot.
Tällä välin oli keisari neuvoskuntansa kanssa usein harkinnut, mitenkä minuun nähden olisi meneteltävä. Hovi oli helisemässä minun kanssani, sen minulle kertoi perästäpäin muuan yksityinen ystävä, korkea-arvoinen mies, joka tunsi hovin kaikki pienimmätkin salaisuudet. Muutamat pelkäsivät minun pääsevän irti ja elantoni käyvän niin kalliiksi, että yleinen nälänhätä on pelättävissä. Ehdotettiin sellaistakin, että minut pitäisi tappaa nälkään tai ampua minun käsiini ja kasvoihini myrkytettyjä nuolia, jotenka minusta pian päästäisiin. Mutta, arveltiin toiselta puolen, niin suunnattoman ruumiin hajuhan synnyttää pääkaupunkiin ruttotaudin, joka saattaa levitä yli koko valtakunnan. Kesken näitä harkintoja saapui muutamia upseereita suuren neuvoskunnan huoneen ovelle. Kaksi heistä päästettiin sisään, ja nämä kertoivat, mitenkä minä olin kohdellut noita kuutta ennenmainittua pahantekijää.
Tämä teki niin edullisen vaikutuksen hänen majesteetinsa ja koko neuvoskunnan sydämeen, että heti julaistiin keisarillinen käsky, jonka mukaan kaikki kylät yhdeksänsadan yardin päässä pääkaupungista velvoitetaan joka aamu tuomaan kuusi härkää, neljäkymmentä lammasta ja muitakin ruokatarpeita minun elannokseni sekä sitä mukaa myös leipää, viiniä ja muita juomia. Kaikesta tästä annetaan hankkijoille valtiovarastoon osoitettuja maksulippuja. Keisari itse näet suorittaa omat menonsa pääasiallisesti keisarillisten tiluksiensa tuloilla. Joskus vain, erityisten asianhaarain vaatiessa, hän verottaa alamaisiansa. Sotapalvelusta he ovat velvolliset tekemään omalla kulungillaan.
Niinikään pestattiin minulle kuusisataa henkeä palvelusväeksi, ja heille laitettiin teltat kummallekin puolen asuntoni ovea. Kolmesataa räätäliä pantiin neulomaan minulle pukukerrosta maan kuosin mukaan. Kuusi hänen majesteetinsa kuuluisinta kirjan-oppinutta määrättiin opettamaan minulle maan kieltä. Ja vihdoin säädettiin, että keisarin ja aateliston ja kaartin hevosia harjoitettaisiin usein minun ääressäni, jotta tottuisivat minuun.
Kaikki nämä käskyt täytettiin visusti, ja kolmen viikon perästä minä puolestani olin jo koko lailla oppinut heidän kieltään. Hänen majesteetinsa kunnioitti minua tuon tuostakin käynnillänsä ja suvaitsi auttaa kirjanoppineita heidän opetustyössään. Ei aikaakaan, niin jo rupesimme haastelemaan keskenämme. Ensi työkseni minä olin opetellut lausumaan sen hartaan toivomuksen, että hänen majesteetinsa suvaitsisi päästää minut vapaaksi. Hänen vastauksensa, mikäli minä siitä selvää sain, kävi siihen suuntaan, että aikaa voittain tämä kysymys otetaan harkinnan alaiseksi, vaan ett'ei se ole ajateltavissakaan ilman neuvoskunnan suostumusta. Joka tapauksessa minun pitää ensin Lumos kelmin pesso desmar lon empaso, s.o.: vannoa pitäväni rauhaa hänen ja hänen valtakuntansa kanssa. Minua, niin hän lupasi, kohdellaan kumminkin ystävällisesti, kunhan vaan pysyn maltillisena ja käyttäydyn säädyllisesti, saavuttaakseni hänen ja hänen alamaistensa kunnioituksen. Hän pyysi, ett'en panisi pahaksi, jos hän käskee muutamain ylhäisten upseeriensa tarkastaa onko minulla aseita, sillä nehän saattaisivat olla hyvinkin tuhoisia kapineita, jos ovat kokonsa puolesta samansuhteisia kuin minun kookas personanikin.
Minä ilmoitin täyttäväni hänen majesteetinsa toivomuksen, jopa olevani valmis itse riisumaan vaatteet päältäni ja kääntämään taskuni nurin, mutta hän selitti, että valtakunnan lakien mukaan kahden upseerin täytyy toimittaa puheenalainen tarkastus. Hän sanoi kyllä tietävänsä, ett'ei se saata tapahtua ilman minun suostumustani ja apuani, mutta ilmoitti samalla, että hän, täydelleen luottaen minun ylevä- ja oikeamielisyyteeni, uskoo virkamiehensä minun käsiini. Mitä ikinä minulta otetaan pois, sen olen saapa takaisin valtakunnasta lähtiessäni, tahi suoritetaan minulle siitä kaikesta maksu itse määräämäni hinnan mukaan.
Nyt otin nuo kaksi upseeria käteeni ja pistin ne vuorotellen ensin nutun, sitten muihin taskuihini, paitsi kahteen pikku taskuun housuissani ja erääsen salataskuun, joita en luullut heidän rupeavan tarkastamaan, ja joissa oli muutamia pikku kapineita, minulle yksin tärkeitä. Toisessa oli minulla hopeinen taskukello ja toisessa kukkaro, jossa oli vähäsen kultarahoja. Arvoisilla tarkastajilla oli mukanaan kynä, mustetta ja paperia, ja niinpä he tekivät tarkan luettelon kaikesta, minkä nähneet olivat. Toimensa suoritettuaan he pyysivät, että laskisin heidät jälleen maahan: heidän täytyy näyttää luettelo keisarille.
Tämän luettelon minä jälkeenpäin käänsin omalle kielelleni. Se kuuluu sanasta sanaan näin:
Ensiksi. Sittenkuin tarkat tutkimukset tehty oli, löysimme me tältä isolta ihmisvuorelta (näin minä tulkitsen sanat Quinbus Flestrin) hänen oikeasta taskustansa suuren palan karkeata kangasta, joka teidän majesteetinne suurimpaan valtiosaliin kyllä lattiamatoksi riittäisi.
Vasemmasta taskusta löytyi sangen suuri hopeinen arkku, kansi samasta metallista, jota kantta me, tarkastajat, emme jaksaneet auki saada, vaan pyysimme, että se meille aukaistaisiin, jolloin toinen meistä sen sisään astui, vajoten puoleen sääreen johonkin tomuun, josta osa meidän kasvoillemme ylös pöllähti ja meidät monta kertaa peräkanaa aivastamaan pani.