Clefren Frelock. Marsi Frelock.
Sittenkuin tämä oli hänen majesteetillensa julki luettu, käski hän minun, tosin ystävällisin sanoin, jättää esille kaikki eri esineet. Ensinnäkin hän vaati käyrän miekkani, jonka minä toin saapuville tuppineen päivineen. Sillä välin hän oli käskenyt kolmetuhatta miestä valioväkeänsä asettumaan jonkun matkan päähän ympärilleni, valmiina laukaisemaan nuolensa minä hetkenä hyvänsä. Tuota minä en huomannut lainkaan, silmäni kun koko ajan olivat kiintyneinä hänen majesteetiinsa. Sitten hän vaati minua vetämään miekkani ulos. Muutamista merenveden syömistä ruostepilkuista huolimatta se oli yhä vieläkin kirkas ja välkkyvä. Minä vedin säiläni ulos, niinkuin keisari oli käskenyt, heilutin sitä puoleen ja toiseen, ja kun aurinko heiastui sen kirkkaasta pinnasta, sokaisten sotajoukkojen silmät, niin pääsi valloille yleinen hämmästyksen ja kauhistuksen huuto. Hänen majesteetinsa oli urheamielinen mies ja säikähti vähemmin kuin olisin luullutkaan. Hän käski minun sitten pistämään miekkani tuppeen ja, heittämään sen maahan niin hiljaa kuin suinkin kuuden jalan päähän kahleistani.
Senjälkeen hän vaati näkyville toisen onton rautatorveni, joksi he minun taskupistolejani sanoivat. Minä otin sen esille ja selitin, niin hyvin kuin osasin, mitenkä sitä käytetään. Latasin sen pelkällä kruudilla, joka laukussani oli säilynyt kostumatta (taitavat merimiehet pitävät aina huolen siitä). Pyysin sitten, ett'ei hänen majesteetinsa kovin säikähtäisi ja laukaisin ilmaan. Tämä pamaus synnytti paljoa suuremman hämmästyksen kuin äskeinen säiläni. Sadottain kaatui miehiä maahan. Itse keisarikaan, urhea mies, ei hetkeen aikaan päässyt entiselleen, vaikka olikin pysynyt pystyssä. Pistolit minä sitten jätin maahan, kuten miekkanikin. Samalla muotoa luovutin kruuti- ja haulipussinikin, pyytäen, että edellistä suojeltaisiin valkealta, koskapa se saattaa syttyä pienimmästäkin kipinästä ja poroksi polttaa koko keisarillisen palatsin.
Annoin pois taskukellonikin. Keisari oli kovin utelias näkemään sitä ja käski kahden rotevimman kaartilaisensa tuomaan sen luokseen. Korennolla he sen kantoivat majesteetin eteen siihen tapaan kuin Englannissa olutkuskit kantavat tynnyreitä. Hän ihmetteli sen yhtämittaista kolinaa ja minuttiviisarin kulkua, jonka hän helposti erotti, heillä kun on paljoa tarkempi näkö kuin meillä. Hän kysyi sitten oppineilta miehiltänsä, mikä se sellainen esine on, mutta siitä oli noilla herroilla kovin monta eri mieltä, niinkuin lukija sanomattanikin arvaa. Enkä minä kaikista heidän arveluistaan saanut selvääkään.
Senjälkeen annoin pois hopea- ja vaskirahani sekä kukkaroni, jossa oli yhdeksän suurta kultarahaa ja muutamia pienempiä. Luovutin niinikään linkkuveitseni ja partaveitsen, kamman ja hopeisen nuuskarasian, nenäliinan ja taskukirjan. Miekka, pistolit ja kruutipussi vietiin rattailla hänen majesteetinsa varastoihin; muut tavarat sain takaisin.
Kuten jo edellä olen maininnut, oli takissani erityinen tasku, jota tarkastajat eivät huomanneet. Siinä oli minulla silmälasit, joita minun välisti täytyy käyttää heikon näköni vuoksi, ja samoin taskukiikari sekä muutamia pikku esineitä. Niistä ei olisi keisarille ollut mitään hyötyä, jonka vuoksi en katsonut kunniani vaativan niitten esilleottamista. Pelkäsinpä niitten särkyvänkin ja pilaantuvan, jos luovuttaisin ne heille.
KOLMAS LUKU
Tekijä hauskuuttaa keisaria ja hovia aivan erityisellä tavalla. —
Hovin huvitukset. — Tekijä pääsee vapaaksi muutamilla ehdoilla.
Lempeydelläni ja kohteliaalla käytökselläni olin kohonnut keisarin ja hovin kuin myös sotaväen ja kansankin suosioon niin suurissa määrin, että toivoin piankin pääseväni vapaaksi. Koetin kaikin tavoin käyttää tällaista edullista asemaa hyödykseni. Maan-asukasten pelko minua kohtaan hälveni hälvenemistään. Panin välisti maahan pitkäkseni ja päästin viisi kuusi henkeä kämmenelleni tanssimaan. Vihdoin tulivat pojat ja tytöt niin rohkeiksi, että olivat piilosilla minun tukassani. Olin jo koko lailla oppinut maan kieltäkin.
Eräänä päivänä suvaitsi keisari kutsua minut katsomaan hovinäytelmiä, joissa tämän puolen kansa voittaa kaikki muut niin notkeudessa kuin komeudessakin. Ei minua noissa näytelmissä mikään niin suuresti huvittanut kuin nuorallatanssi. Kaksitoista tuumaa korkealle maasta oli pingoitettu kahden jalan pituinen hieno, valkoinen lanka, ja sen päällä tuo nokkela tanssi toimitettiin, jota nyt lukijan luvalla käyn vähän laveammin kuvailemaan.