Minulla oli, kuten jo mainitsin, heiltä näkemättä jäänyt salatasku, jossa säilytin silmälasejani (minä näet käytän niitä toisinaan, koska silmäni ovat heikot), pientä kaukoputkea ja muutamia muita pikku tarpeita. Kun ne eivät olleet mitenkään Keisarille arvokkaat, en katsonut kunnian vaativan niitä ilmaisemaan, ja sitäpaitsi pelkäsin, että ne voivat joutua hukkaan tai tärvellyiksi, jos luovuttaisin ne pois.
KOLMAS LUKU
Tekijä huvittaa Keisaria ja hänen hoviväkeänsä kumpaakin sukupuolta, sangen harvinaisella tavalla. Lilliputin hovin huvituksia kuvaillaan. Tekijälle taataan vapaus määrätyillä ehdoilla.
Sävyisyyteni ja hyvä käytökseni oli vaikuttanut edukseni Keisariin ja hänen hovilaisiinsa, vieläpä armeijaan ja kansaan yleensäkin, siinä määrin, että aloin toivoa pääseväni aivan pian vapaalle jalalle. Käytin kaikkia mahdollisia keinoja edistääkseni tätä suopeata mielialaa. Maan asukkaiden pelko, että minun taholtani voi uhata jokin vaara, haihtui haihtumistaan. Minä paneuduin toisinaan pitkäkseni ja sallin viiden kuuden tanssia kämmenelläni, ja lopulta uskalsivat pojat ja tytöt tulla tukkaani piilosille. Tällävälin olin oppinut melkoisen hyvin ymmärtämään ja puhumaan heidän kieltään. Keisarin mieleen johtui eräänä päivänä huvittaa minua erinäisillä kansallisilla näytännöillä, joissa tämä väki voittaa kaikki tuntemani kansakunnat sekä taidollaan että upeudellaan. Kaikkein eniten huvittivat minua nuoralla-tanssijat, jotka osoittivat taitoaan suunnilleen kahden jalan pituisella ja kahdentoista tuuman korkeuteen pingotetulla ohuella valkoisella langalla. Lukijan kärsivällisyyteen vedoten rohkenen käsitellä tätä seikkaa hiukan laajemmin.
Tätä huvia harjoittavat ainoastaan sellaiset henkilöt, jotka pyrkivät korkeihin virkoihin ja suosittuun asemaan hovissa. He totuttautuvat tähän taiteeseen nuoruudestaan saakka olematta aina jalosukuisia enempää kuin hienostisivistyneitäkään. Jonkin korkean viran tullessa avoimeksi joko kuolemantapauksen tai epäsuosioonjoutumisen vuoksi (kuten usein tapahtuu) anoo viisi tai kuusi sellaista virantavoittelijaa Keisarilta lupaa saada hauskuttaa Hänen Majesteettiansa ja hovia tanssimalla nuoralla, ja se, joka putoamatta hyppää korkeimmalle, pääsee avoimeen virkaan. Varsin usein saavat tärkeimmät ministeritkin käskyn osoittaa taitoaan ja siten todistaa Keisarille, etteivät ole kykyään menettäneet. Valtiovarainhoitaja Flimnap saa heittää kipakkaa pingoitetulla nuoralla, ja hän kimpoaa ainakin tuumaa korkeammalle kuin yksikään muu ylhäinen herra koko valtakunnassa. Minä näin hänen tekevän yhteen menoon useita kuperkeikkoja ilmassa, alustanaan puulautanen, jota kannattava nuora ei ollut tavallista englantilaista käärelankaa paksumpi. Ystäväni Reldresal, yksityisten asiain ylisihteeri, on nähdäkseni, ellen ole puolueellinen, valtionvarainhoitajan jälkeen taitavin; muut korkeat virkamiehet ovat jokseenkin toistensa veroiset.
Näissä huveissa sattuu usein onnettomuustapauksia, ja lukuisia niistä on merkitty muistiin. Minäkin olen nähnyt parin kolmen viranhakijan taittavan jalkansa. Vaara on kumminkin paljoa suurempi, kun itse ministereiden käsketään osoittaa taitavuuttansa; yrittäessään olla itseänsä ja tovereitansa ketterämpiä he näet tekevät niin uhkarohkeita temppuja, että heidän joukossaan on tuskin ainoatakaan, joka ei ole pudonnut, ja muutamat heistä ovat pudonneet pari kolmekin kertaa. Minulle vakuutettiin, että Flimnap olisi pari vuotta ennen minun tuloani auttamattomasti taittanut niskansa, ellei eräs Hallitsijan tyyny, joka sattui makaamaan maassa, olisi lieventänyt iskun tuimuutta.
On olemassa eräs toisenlainenkin huvi, joka järjestetään ainoastaan Keisarin, Keisarinnan ja pääministerin läsnäollessa erikoisissa tilaisuuksissa. Keisari laskee pöydälle kolme hienoa, kuuden tuuman pituista silkkilankaa. Eräs niistä on sininen, toinen punainen, kolmas viheriä. Nämä langat ovat tarkoitetut palkinnoiksi niille henkilöille, joille Keisari tahtoo osoittaa erinomaista suosiotansa. Tämä juhlallinen toimitus tapahtuu Hänen Majesteettinsa suuressa juhlasalissa, missä virantavoittelijoiden tulee suorittaa aivan toisenlaisia taidonnäytteitä kuin edellämainitut, temppuja, joihin verrattavaa en ole nähnyt mitään missään vanhan enempää kuin uudenkaan maailman maassa. Keisarilla on kädessään keppi, jota hän pitää vaakasuorassa asennossa, virantavoittelijat lähestyvät toinen toisensa jälkeen ja hyppäävät toisinaan kepin yli, toisinaan taas ryömivät sen alitse edestakaisin, useita kertoja, aina sen mukaan, kuinka keppi nousee tai laskee. Toisinaan Keisari pitelee kepin toisesta päästä ja pääministeri toisesta, toisinaan ministeri saa pidellä sitä yksin. Ken suorittaa tehtävän sukkelimmin ja jaksaa kauimmin hyppiä ja ryömiä, saa palkakseen sinisen silkkilangan, seuraava saa punaisen ja kolmas viheriän. Nämä langat kierretään kahdesti vyötäisille, ja hovissa näkee vain harvoja ylhäisiä miehiä, joilla ei ole koristeena sellaista vyötä.
Armeijan ja kuninkaallisten tallien hevoset, joita oli joka päivä talutettu eteeni, eivät nyt enää arastelleet, vaan tulivat aivan jalkojeni luo yhtään säikkymättä. Minä pidin kättäni maassa, ja ratsastajat antoivat niiden hypätä sen yli; ajoipa eräs Keisarin metsästäjä kookkaalla juoksijallaan kengityn jalkanikin yli — tosiaankin suurenmoinen hyppy. Eräänä päivänä sattui niin onnellisesti, että sain huvittaa Keisaria varsin harvinaisella tavalla. Minä pyysin hänen käskeä tuomaan minulle muutamia kahden jalan pituisia ja tavallisen kävelykepin paksuisia sauvoja. Hänen Majesteettinsa käski ylimetsänhoitajansa antaa asianomaiset määräykset, ja seuraavana aamuna saapui kuusi metsänvartijaa ajaen kukin omaa kahdeksan hevosen vetämää kuormaansa. Minä valitsin yhdeksän sauvaa ja löin ne lujasti maahan, niin että muodostui neliömäinen kuvio, puolikolmatta jalkaa neliöön. Sitten otin vielä neljä sauvaa ja kiinnitin ne vaakasuoraan, suunnilleen kahden jalan korkeuteen maasta. Sen jälkeen sidoin nenäliinani yhdeksään pystysuoraan sauvaan jännittäen sitä joka puolelta, kunnes se oli kuin rummunkalvo. Vaakasuoraan kiinnitetyt sauvat olivat suunnilleen viisi tuumaa korkeammalla kuin nenäliina ja toimivat niinmuodoin suojakaiteena. Saatuani työni suoritetuksi pyysin Keisaria sallimaan kahdenkymmenenneljän miehen parasta ratsuväkeänsä tulla harjoittelemaan tälle kentälle. Hänen Majesteettinsa suostui esitykseeni, ja minä otin miehet käteeni, toisen toisensa jälkeen ratsuineen ja varuksineen, ja lisäksi päällystöä heitä komentamaan. Ehdittyään järjestyä he jakautuivat kahteen osaan, tekivät valehyökkäyksiä, ampuivat tylppiä nuolia, paljastivat miekkansa, pakenivat ja ajoivat takaa ja osoittivat sanalla sanoen mitä parasta sotilaallista kuria. Poikkipienat varjelivat heitä ja heidän ratsujaan putoamasta alas näyttämöltä, ja Keisari ihastui siinä määrin, että käski toistaa huvin monena päivänä perätysten, suvaitsipa vielä kerran minun nostaa itsensä ylös pitämään itse huolta komennosta. Hän sai Keisarinnankin, tosin vasta monien suostuttelujen jälkeen, sallimaan minun ottaa hänet suljettuine vaunuineen käteeni ja pitelemään häntä kahden kyynärän päässä näyttämöstä, niin että hän voi nähdä kaikki, mitä siellä tapahtui. Onneksi ei näissä huveissa sattunut mitään pahaa tapaturmaa. Vain kerran kuopaisi erään kapteenin tulinen ratsu kaviollaan reiän nenäliinaani, kompastui ja kaatui ratsastajineen päivineen. Minä autoin heidät molemmat jaloilleen, peitin reiän toisella kädelläni ja nostin toisella ratsujoukon maahan, samoinkuin olin sen nostanut ylös. Kaatunut ratsu oli venähdyttänyt vasemman lapansa, mutta ratsastaja oli jäänyt vioittumatta. Minä korjasin nenäliinani niin hyvin kuin osasin, mutta en enää uskaltanut luottaa sen kestävyyteen niin vaarallisissa yrityksissä.
Pari kolme päivää ennen vapautumistani olin parhaillaan huvittamassa hovia tällaisilla tempuilla, kun saapui pikalähetti ilmoittamaan Hänen Majesteetilleen, että muutamat hänen alamaisensa, ratsastaessaan niillä tienoilla, mistä minut oli löydetty, olivat nähneet maassa suuren, mustan, muodoltaan sangen oudon esineen, joka peitti suunnilleen Hänen Majesteettinsa makuusuojan suuruisen alueen ja oli korkeudeltaan puolet miehen mittaa. Se ei voinut olla elävä olento, kuten he aluksi olivat otaksuneet, sillä se lepäsi nurmella hievahtamatta, ja muutamat näkijöistä olivat kulkeneet erinäisiä kertoja sen ympäri. Kiipeämällä toistensa olkapäille he olivat päässeet esineen yläpinnalle, joka oli lattea ja tasainen, ja olivat sitä koroillaan koputtaen havainneet sen onteloksi. He rohkenivat alamaisesti otaksua sen kuuluvan Vuori-Ihmiselle ja lupasivat Hänen Majesteettinsa suostumuksen saatuaan noutaa sen vain viiden hevosen voimalla. Minä arvasin heti, mitä he tarkoittivat, ja olin iloinen saadessani tämän tiedon. Haaksirikon jälkeen rannalle päästyäni olin nähtävästi ollut niin hämmentynyt, että olin ennen makuupaikalle saapumista kadottanut hattuni. Soutaessani olin sen kiinnittänyt nyörillä leuan alle, ja se oli ollut päässäni kaiken aikaa uidessani, mutta oli pudonnut tultuani maihin. Nyöri oli nähtävästi jostakin huomaamattani jääneestä syystä katkennut, ja minä olin luullut hattuni pudonneen mereen. Minä pyysin hänen Majesteettiansa käskemään toimittaa sen minulle niin pian kuin suinkin mahdollista ja kuvailin hänelle esineen laatua ja käytäntöä. Seuraavana päivänä saapuivatkin ajomiehet tuoden hatun, joka tosin ei ollut enää kehuttavassa kunnossa. Hakijat olivat lävistäneet partaaseen, puolenkolmatta tuuman päähän reunasta, kaksi reikää, joihin olivat pistäneet kaksi koukkua. Koukut oli kiinnitetty pitkällä nuoralla valjaisiin, ja niin oli hattuani laahattu suunnilleen puoli Englannin peninkulmaa; mutta koska maaperä tässä maassa on erinomaisen sileä ja tasainen, oli hattu vikaantunut vähemmän kuin olin pelännyt.
Kaksi päivää tämän tapahtuman jälkeen Keisarin mieleen johtui huvitella erittäin merkillisellä tavalla. Hän oli antanut määräyksen, että kaikkien pääkaupungissa ja lähitienoilla majailevien joukko-osastojen tuli olla lähtövalmiina, ja pyysi nyt minua seisomaan kolossin tavoin hajasäärin, jalat niin kaukana toisistaan kuin oli helposti mahdollista. Sitten hän käski kenraalinsa (joka oli vanha tottunut johtaja ja suuri suosijani) antaa joukkojen lähteä liikkeelle ja marssia alitseni tihein rivein, jalkaväki neljänkolmatta ja ratsuväki kuudentoista miehen riveissä, rumpujen pauhatessa, lippujen liehuessa ja peitset sojossa. Tähän joukko-osastoon kuului kolmetuhatta jalkamiestä ja tuhat ratsumiestä. Hänen Majesteettinsa antoi määräyksen, että jokaisen sotilaan tuli kuolemanrangaistusta välttääkseen noudattaa mitä soveliainta käytöstä minuun nähden, mutta muutamat nuoret upseerit eivät kumminkaan voineet olla katsahtamatta ylöspäin kulkiessaan alitseni. Ja housuni olivat totta puhuen niin kehnossa kunnossa, että tarjosivat hyvinkin naurun ja ihastelun aihetta.