Mutta Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, joka ehdottomasti vastusti kuolemanrangaistusta, suvaitsi armollisesti lausua, että koska Konselji piti silmienne puhkaisemista liian lievänä rangaistuksena, sopi määrätä lisäksi jotakin muuta. Ystävänne valtiosihteeri pyysi nyt jälleen nöyrimmästi puheenvuoroa vastatakseen siihen, mitä valtiovarainhoitaja oli lausunut Hänen Majesteetilleen teidän elatuksestanne koituvista suurista kulungeista. Hän huomautti, että hänen ylhäisyytensä, joka yksin hallitsi Keisarin tuloja, voi helposti suoriutua siitä vaikeudesta vähin erin supistamalla elatukseksenne säädettyä määrää. Niin meneteltäessä te muuttuisitte riittävän ravinnon puutteessa heikoksi ja hervottomaksi, teiltä häviäisi ruokahalu, ja te kuihtuisitte ja kuolisitte muutamassa kuukaudessa. Ruumiistanne lähtevä löyhkä ei sekään olisi niin vaarallinen, kun olisitte menettänyt enemmän kuin puolen painostanne, ja teidän kuoltuanne voi viisi- tai kuusituhatta Hänen Majesteettinsa alamaista parin kolmen päivän kuluessa leikata lihan irti luistanne, kuljettaa sen pois rattailla ja haudata etäisiin paikkoihin, jotta rutonvaara varmasti välttyisi. Luuranko voitiin säilyttää jälkimaailmalle ihailtavaksi muistomerkiksi.

Valtiosihteerin suuren ystävällisyyden vuoksi asia niinmuodoin päättyi kompromissiin. Tehtiin luja sopimus, että vähittäin tapahtuvaa nälkään näännyttämistä koskeva suunnitelma pidettäisiin salaisuutena, kun sitävastoin se päätös, että silmänne oli puhkaistava, otettiin pöytäkirjaan. Erimielisyyttä ilmaisi ainoastaan amiraali Bolgolam, joka on Keisarinnan sokea välikappale ja jota viimeksimainittu aina yllyttää vaatimaan teidän kuolettamista, koska hänen mielessään elää alinomainen kauna teitä kohtaan sen katalan ja laittoman menetelmän vuoksi, jota käytitte sammuttaessanne hänen huoneistossaan puhjennutta tulipaloa.

Kolmen päivän kuluessa lähetetään ystävänne valtiosihteeri luoksenne lukemaan julki syytösartiklat ja ilmoittamaan teille Hänen Majesteettinsa ja Konseljin suurta lempeyttä, jonka vaikutuksesta teidät on tuomittu ainoastaan näön menetykseen. Hänen Majesteettinsa uskoo varmaan, että alistutte kiitollisesti ja nöyrästi tähän tuomioon. Kaksikymmentä Hänen Majesteettinsa kirurgia tulee olemaan läsnä ja valvomaan leikkauksen kunnollista suoritusta. Se tapahtuu siten, että teidän maassa maatessanne ammutaan kärkeviä nuolia silmäteriinne.

Jätän oman älynne asiaksi päättää, mitä tahdotte tehdä, ja epäluulojen välttämiseksi poistun heti yhtä salaisesti kuin tulin.

Hänen Ylhäisyytensä lähti, ja minä jäin yksin, mieli epäilysten ja hämmingin vallassa.

Tämä ruhtinas ja hänen ministerinsä ovat ottaneet käytäntöön sen tavan (siinä suhteessa, mikäli minulle vakuutettiin, suuresti eroten entisten aikojen pitämyksistä), että Keisari, korkeimman tuomioistuimen julistettua jonkin julman tuomion hallitsijan kostonhimon tai jonkun suosikin kataluuden tyydytykseksi, aina pitää puheen koko valtioneuvostolle tähdentäen suurta laupeuttaan ja lempeyttään ominaisuuksina, jotka koko maailma tuntee ja tunnustaa. Tämä puhe tehtiin kohta tiettäväksi koko valtakunnassa, ja mikään ei herättänyt asukkaiden mielissä niin suurta pelonkauhua kuin nämä Hänen Majesteettinsa lempeyden vakuutukset, sillä oli havaittu, että mitä laajemmat ja tehokkaammat ylistyspuheet olivat, sitä epäinhimillisempi oli rangaistus ja sitä viattomampi rangaistuksen kärsijä. Minun täytyy puolestani tunnustaa, että koska syntyperäni enempää kuin kasvatuksenikaan ei ollut suinkaan määrännyt minua hovilaiseksi, kykenin arvostelemaan näitä seikkoja niin huonosti, etten keksinyt tässä tuomiossa minkäänlaista lempeyttä, vaan pidin sitä (kenties erehtyen) pikemmin ankarana kuin lempeänä. Toisinaan ajattelin anoa asian laillista tutkimista, sillä vaikka en voinutkaan kieltää niitä seikkoja, joihin syytöskirjelmän eri artikloissa viitattiin, toivoin kuitenkin voitavan ottaa huomioon eräitä lieventäviä näkökohtia. Mutta kun olin eläessäni tutkinut useitakin valtiollisten syytösjuttujen pöytäkirjoja ja aina havainnut asian johtuvan siihen päätökseen, jota tuomarit pitivät soveliaana, en uskaltanut luottaa niin vaaralliseen keinoon näissä kriitillisissä olosuhteissa ja niin mahtavien vihamiesten toimiessa vastustajinani. Kerran ajattelin aivan vakavasti ryhtyä vastarintaan, sillä vapaana ollessani kykeni valtakunnan koko sotavoima tuskin minua kukistamaan, ja minä voin helposti kivittää kaupungin soraläjäksi. Luovuin kuitenkin kohta kauhistuneena tästä suunnitelmasta, koska mieleeni muistui Keisarille vannomani vala, hänen minulle osoittamansa suosio ja häneltä saamani nardacin korkea arvonimi. En ollut myöskään ehtinyt oppimaan hovilaisten kiitollisuuskäsitteitä voidakseni vakuuttaa itselleni, että Hänen Majesteettinsa nykyiset väkivaltaisuudet vapauttivat minut kaikista aikaisemmista velvoituksistani.

Vihdoin tein päätöksen, josta luultavasti saan osakseni moitetta, vieläpä syystäkin, sillä tunnustan olevani kiitollisuudenvelassa omalle äkkipikaisuudelleni ja vaillinaiselle kokemukselle siitä, että silmäni ovat vielä tallella ja että niinmuodoin olen vielä vapaa; jos näet olisin silloin tuntenut ruhtinaiden ja ministerien luonnonlaadun, jota olen myöhemmin tutkinut useissa hoveissa, sekä heidän tapansa käsitellä rikoksellisia, joiden rikkomukset ovat vähäisemmät kuin minun, olisin iloiten ja auliisti alistunut niin lievään rangaistukseen. Nuoruusiän malttamattomuus ja Hänen Keisarillisen Majesteettinsa antama lupa käydä tervehtimässä Blefuscun keisaria sai minut käyttämään tilaisuutta hyväkseni. Ennenkuin kolme päivää oli kulunut, lähetin ystävälleni valtiosihteerille kirjeen, jossa ilmoitin aikovani lähteä Blefuscuun samana aamuna, saamani luvan nojalla. Odottamatta hänen vastaustaan lähdin sitten sille puolelle saarta, missä laivastomme oli ankkurissa. Otin suuren sotalaivan, sidoin nuoran sen keulaan, nostin ankkurit, riisuuduin ja sijoitin vaatteeni (sekä kainalossa kuljettamani peitteen) alukseen, jota sitten vedin jäljessäni osalta kahlaten, osalta uiden, kunnes saavuin Blefuscun kuninkaalliseen satamaan, missä väki oli jo kauan minua odottanut. Minulle annettiin myötä kaksi opasta, jotka johdattivat minut samannimiseen maan pääkaupunkiin. Minä kannoin oppaitani kädessäni, kunnes ehdimme kahdensadan kyynärän päähän kaupungin portista, pyysin sitten heitä ilmoittamaan tuloni jollekin sihteerille ja sanomaan, että odotin Hänen Majesteettinsa määräyksiä. Tunnin kuluttua saapui vastaus, että Hänen Majesteettinsa, seurassaan kuninkaallisen huoneen jäsenet ja hovin korkeat virkamiehet, oli tulossa minua vastaanottamaan. Minä kuljin vielä sata kyynärää eteenpäin. Keisari ja hänen seuralaisensa astuivat satulasta, Keisarinna ja hovinaiset vaunuistaan, ja minun oli mahdoton havaita heissä minkäänlaista pelkoa tai huolestumista. Sitten panin pitkäkseni maahan suudellakseni Hänen Majesteettinsa ja Keisarinnan kättä. Sanoin Hänen Majesteetilleen saapuneeni lupaukseni mukaan ja herrani Keisarin luvalla saadakseni kunnian kohdata niin mahtavan hallitsijan ja tarjota hänen käytettäväkseen kaikki sellaiset palvelukset, joihin kykenin ja jotka eivät rikkoneet velvollisuuttani omaa ruhtinastani kohtaan. En maininnut sanaakaan epäsuosioon joutumisesta, koska en ollut vielä saanut siitä mitään virallista tietoa ja voin siis olla olevinani aivan tietämätön mistään sellaisista suunnitelmista. Minulla ei ollut myöskään syytä otaksua Keisarin ilmaisevan salaisuutta, kun en enää ollut hänen vallassaan; mutta aivan pian havaitsin siinä kohden erehtyneeni.

En tahdo väsyttää lukijaa yksityiskohtaisesti kertomalla, kuinka minut otettiin vastaan tässä hovissa; mainitsen vain, että vastaanotto oli täysin sellaisen suuren ruhtinaan vieraanvaraisuuden arvoinen. Kuvailematta jääkööt myös ne vaikeudet, joita asunnon ja vuoteen puutteesta koitui; minun näet täytyi maata maassa, peitteeseeni kääriytyneenä.

KAHDEKSAS LUKU

Tekijä pääsee onnellisen sattuman nojalla lähtemään Blefuscusta ja palaa erinäisiä vaikeuksia koettuaan onnellisesti syntymämaahansa.