"Onnettomat, pysähtykää ja palatkaa tieltänne, jos vielä voitte! Mutta ei! Sillä tiellä ei ole paluuta: jo vetää teitä puoleensa rakkauden voima, eikä koskaan enää ole teillä oleva riemua ilman tuskaa. Yrttiviini vaikuttaa teissä, rakkauden juoma, jonka äitinne, Isolde, oli uskonut haltuuni. Ainoastaan kuningas Markin piti juoda siitä yhdessä teidän kanssanne; mutta Vihollinen on pitänyt meitä kaikkia kolmea pilkkanaan, ja te olettekin tyhjentäneet lumotun pikarin. Ystävä Tristan ja ystävä Isolde, rangaistukseksi siitä huonosta huolenpidosta, johon olen tehnyt itseni syypääksi, luovutan teille ruumiini ja elämäni; sillä minun rikokseni vuoksi olette tyhjentäneet kirotun kalkin ja juoneet siitä itsellenne rakkauden ja kuoleman!"
Rakastavaiset syleilivät toisiaan; heidän kauniit ruumiinsa värisivät lemmenhimoa ja elämää. Tristan sanoi:
"Tulkoon siis kuolema!"
Ja iltahämärän laskiessa, keinuvan purren kantaessa heitä yhä lähemmäksi kuningas Markin maata, he, ijäksi yhdistetyt, antautuivat rakkauteen.
V.
Brangien annetaan orjien käsiin.
Kuningas Mark oli Isolde Vaaleahiusta rannalla vastassa. Tristan tarttui hänen käteensä ja johdatti hänet kuninkaan eteen; kuningas otti hänet haltuunsa antaen hänelle vuorostaan kätensä. Suurin kunnianosoituksin kuletti hän Isolden Tintagelin linnaan, ja kun tämä ilmestyi vasallien keskelle juhlasaliin, levitti hänen kauneutensa sellaisen säteilyn ympärilleen, että kaikki linnan seinät alkoivat hehkua niinkuin nousevan auringon ruskossa. Silloin kuningas Mark ylisti kyyhkysiä, jotka niin kauniilla ja kohteliaalla tavalla olivat tuoneet hänelle kultaisen hiuksen, hän ylisti myös Tristania ja niitä sataa ritaria, jotka hauraalla ja seikkailevalla haahdella olivat lähteneet hakemaan hänelle hänen sydämensä iloa ja silmiensä päivänpaistetta. Voi surun surkeutta! Laiva toi teillekin, jalo kuningas, vain katkeraa murhetta ja sieluntuskaa!
Kolmen viikon kuluttua kuningas kaikkien parooniensa läsnäollessa otti vaimokseen Isolde Vaaleahiuksen. Mutta kun yö tuli, niin Brangien, peittääkseen kuningattaren häpeän ja pelastaakseen hänet kuolemasta, otti Isolden paikan häävuoteessa. Rangaistukseksi siitä, että hän niin huonosti merellä oli hoitanut hänelle uskottua tointa ja myös rakkaudesta ystävätärtään kohtaan hän uhrasi hänelle, tuo uskollinen, ruumiinsa koskemattomuuden; yön pimeys peitti kuninkaalta hänen petoksensa ja häpeänsä.
Toiset kertojat väittävät, että Brangien ei ollutkaan heittänyt mereen yrttiviini-pulloa, johon rakastavien jäliltä vielä oli jäänyt vähän juomaa, vaan että hän aamulla, kun hänen valtiattarensa jo vuorostaan lepäsi kuningas Markin vuoteessa, kaasi maljaan loput lemmenjuomasta ja ojensi sen puolisoille, ja että Mark joi siitä ahnein siemauksin, mutta että Isolde heitti salaa oman osansa vuoteen alle. Mutta tietkää, arvon herrat, että nämä kertojat ovat turmelleet ja väärentäneet tarinan. He ovat keksineet tämän valheen siksi, että he eivät muuten ole voineet selittää kuningas Markin rajatonta rakkautta kuningatarta kohtaan kaikissa elon vaiheissa. Totta on, kuten pian tulette huomaamaan, että ei milloinkaan, kaikista tuskista ja kärsimyksistä ja hirvittävistä kostonpuuhista huolimatta, voinut Mark karkoittaa sydämestään Isoldea yhtä vähän kuin Tristania, mutta tietkää, arvon herrat, hän ei sittenkään ollut juonut yrttiviiniä. Ei myrkky eikä taika, vaan ainoastaan hänen oman sydämensä jalomielinen hellyys ylläpiti hänessä rakkautta.
Isolde on kuningatar ja näyttää elävän pelkässä onnessa ja riemussa. Isolde on kuningatar ja elää surun vankina. Mark häntä hellii, paroonit häntä kunnioittavat, ja kansa kaikki häntä rakastaa. Isolde viettää päivät pitkät kauniisti maalatuissa ja kukin koristetuissa huoneissaan. Isoldella on kalliita koristeita ja jalokiviä, purppuravaatteita ja Thessaliasta asti tuotettuja verhoja ja mattoja. Harpunsoittajien laulut häntä ympäröivät ja hänen vuoteensa uutimet ovat kirjaillut täyteen leopardeja, papukaijoja ja kaikenlaisia merien ja metsien otuksia. Isoldella on omat korukalansa, kauniit lemmenleikkinsä ja Tristan vierellään, mikäli tilaisuus sallii, yötä ja päivää; sillä ylhäissäätyisten ritarien tapaa noudattaen hän nukkuu kuninkaallisessa huoneessa, lähimpien omaisten ja uskottujen kera. Kuitenkin Isolde vapisee. Minkätähden vapisee hän? Eikö hänen rakkautensa ole kaikilta salassa? Kuka epäilisi Tristania? Kuka epäilisi omaa poikaa? Kuka näkee hänen läpitsensä? Kuka väijyy häntä? Onko todistajaa häntä vastaan? On, on yksi todistaja, joka pitää häntä silmällä, Brangien: Brangien väijyy häntä; Brangien yksin tietää hänen elämänsä; Brangienin armoilla hän elää! Jumala! jos hän eräänä päivänä väsyisikin palvelijan asemaansa, väsyisikin valmistamaan muille vuodetta, jossa hän itse on maannut ensimäisenä, ja antaisi heidät ilmi kuninkaalle! Jos Tristan vielä kuolee hänen kavaltamanaan!… Täten pelko kalvaa ja kauhistaa kuningatarta. Mutta tätä tuskaa ei suinkaan aiheuta Brangien, tuo uskollinen, vaan hänen oman sydämensä levottomuus. Kuulkaa siis, arvon herrat, minkä petollisen juonen hän keksi, mutta Jumala laupias armahti häntä, kuten pian tulette kuulemaan; olkaa siis tekin hänelle laupiaita ja sääliväisiä!