"Ystäväni, ei kenkään ole uskaltava sitä. Lymyän Orrin asunnossa: jos joku loukkaa sinua, niin silloin varokoon hän minua niinkuin sielun Vihollista."
Molemmat joukot olivat jo niin lähellä toisiaan, että molemminpuoliset tervehdykset vaihdettiin. Etummaisena, nuolen kantaman päässä muusta parvestaan, ratsasti kuningas täyttä ravia ja hänen rinnallaan Dinas Lidanilainen.
Kun muutkin paroonit olivat ehtineet paikalle, niin Tristan, taluttaen suitsista Isolden ratsua, astui esiin, tervehti kuningasta ja sanoi:
"Kuningas, annan sinulle takaisin Isolde Vaaleahiuksen. Kaikkien näiden valtakuntasi urhoollisten miesten edessä anon sinulta lupaa saada puolustaa itseäni. Ei koskaan ole julkista tuomiota langetettu ylleni. Salli minun taistelussa puoltaa oikeuttani: jos tulen voitetuksi, niin polta minut tulikivipätsissä; jos taas voitan, ota minut palvelukseesi, tai jos et tahdo minua pitää luonasi, lähden kauas vieraisiin maihin."
Ei kukaan ottanut vastaan Tristanin haastetta. Silloin Mark vuorostaan tarttui Isolden ratsun suitsiin, antoi ne Dinaksen huostaan ja siirtyi itse syrjemmälle neuvottelemaan.
Iloissaan koetti Dinas osoittaa kuningattarelle kaikella tavoin kunniaa ja huomaavaisuutta. Hän riisui hänen yltään kallisarvoisen purppuraviitan, niin että hänen jaloviivaisen ruumiinsa sirous pääsi näkyviin hienon tunikan ja laajan silkkinutun alta. Ja kuningatar hymyili muistaessaan vanhaa erakkoa, joka ei ollut säästänyt viimeisiä kolikoitaan. Hänen pukunsa on upea, hänen jäsenensä hennon-soreat, hänen silmänsä heleät, ja hänen hiuksensa välkähtelivät kuin auringon säteet.
Kun petturit näkivät hänet taas kauniina ja kunniassa kuten ennen, ratsastivat he suutuksissaan kuninkaan luo. Juuri sillä hetkellä koetti eräs parooneista, André de Nicole, puhua Tristanin puolesta: "Sire", sanoi hän, "pidä Tristan luonasi, niin sinua pelätään enemmän hänen vuoksensa." Ja vähitellen hän jo hellytti puolelleen Markin sydämen. Mutta silloin kiirehtivät konnat hänen luokseen ja sanoivat:
"Kuningas, kuule neuvoamme, jonka me annamme sinulle kaikessa alamaisuudessa. Kuningatarta on paneteltu, väärin kyllä, sen myönnämme; mutta jos nyt sekä Tristan että hän jälleen yhdessä tulevat hoviisi, puhutaan heistä uudestaan pahaa. Anna pikemmin Tristanin joksikin aikaa poistua lähettyviltäsi; joskus myöhemmin voit sitten kutsua hänet takaisin."
Mark teki heidän neuvonsa mukaan: hän ilmoitti Tristanille parooniensa kautta, että hänen oli viipymättä lähdettävä matkaan. Silloin Tristan tuli kuningattaren luo ja sanoi hänelle hyvästi. He katsoivat toisiinsa. Kuningatarta ujostutti suuri väenpaljous ja hän punastui.
Mutta kuninkaan sydän heltyi ja ensimäisen kerran kääntyen sisarenpoikansa puoleen hän puhui tälle: