"Palaa kuningattaren luo, jalo, lempeä ystäväni Perinis, ja sano hänelle, että teen, niinkuin hän tahtoo."
Mutta nyt tapahtui niin, arvon herrat, että kun Perinis palaili Tintagelia kohti, huomasi hän muutamassa pensastossa saman metsänvahdin, joka kerran aikaisemmin oli ilmiantanut metsässä nukkuvat rakastavaiset kuninkaalle. Kerran päihtyneenä oli hän julkisesti kerskunut tästä kavalluksestaan. Mies oli juuri kaivanut maahan syvän reiän ja peitteli sitä par'aikaa taitavasti oksilla virittääkseen ansaa susille ja metsäsioille. Hän huomasi, että kuningattaren palvelija oli aikeissa hyökätä hänen kimppuunsa ja yritti paeta. Mutta Perinis ahdisti hänet salakuopan reunalle huutaen:
"Vakoilija, joka olet myynyt kuningattaren, miksi pakenet? Pysy siinä hautasi partaalla, jonka kaivamisesta itse olet pitänyt huolta!"
Hänen sauvansa vingahti ilmassa. Sauva ja pääkallo murskautuivat samalla kertaa, ja Perinis Vaaleakutri, Uskollinen, potkaisi jalallaan kuolleen ruumiin oksilla peitettyyn kuoppaan.
* * * * *
Tuona päivänä, jona tuomio oli määrätty tapahtuvaksi, saapuivat Mark, Isolde ja kaikki Cornwallin paroonit Valko-Nummelle ratsastaen kauniissa järjestyksessä virran rantamalle, ja toiselle rannalle taaskin olivat kuningas Artturin ritarit kokoontuneet, tervehtien sieltä loistavilla lipuillaan.
Heidän edessään ranta-äyräällä istui kurjannäköinen pyhiinvaeltaja kaapuunsa kietoutuneena ojentaen esiin puulautastaan ja rukoillen almua kimeällä ja valittavalla äänellä.
Cornwallin soutu-alukset lähestyivät jo toista rantaa. Kun he jo olivat aivan likellä kuivaa maata, sanoi Isolde häntä ympäröiville ritareille:
"Ritarit, kuinka voin päästä maihin tahraamatta pitkää pukuani loassa?
Jonkun jalkamiehen pitäisi auttaa minua."
Eräs ritareista huusi pyhiinvaeltajalle: