Silloin sanoi Kaherdin:
"Päästäkää hänet sisälle, isäni, koska hän kerran on niin rohkea, ja sallikaa hänen jakaa kanssamme hyvät ja pahat päivät."
He ottivat hänet vastaan suurin kunnianosoituksin. Kaherdin näytti vieraalleen linnoituksen lujat muurit ja paaluvarustuksella ympäröidyn päätornin, jota jousimiehet vartioivat. Ampumareijistä hän osoitti tasankoa, jonka reunassa kaukana näkyi herttua Riolin pystyttämät teltat ja huippukatot. Kun he olivat päässeet itse linnan ovelle, sanoi Kaherdin Tristanille:
"Nyt, jalo ystäväni, menemme saliin, jossa äitini ja sisareni asustavat."
Käsi kädessä he astuivat naisten huoneeseen. Äiti ja tytär istuivat par'aikaa ompelemassa kultakirjailua ja samalla he lauloivat hiljaista kehruulaulua. Laulu esitti Kauniin Doetten tarinaa, miten tämä orapihlajan varjossa istuen turhaan odottaa ja ikävöi ystäväänsä Doonia. Tristan tervehti heitä ja he tekivät vastatervehdyksen, sitten nuo molemmat ritarit istuutuivat heidän vierelleen. Kaherdin osoitti messukaapua, jota hänen äitinsä kirjaili:
"Katsokaa", sanoi hän, "jalo ystäväni Tristan, miten taitava äitini on sormistaan: ei kukaan osaa niin ihanasti koristaa messukaapuja ja -kasukoita. Hän ompelee niitä lahjoittaakseen ne köyhille kirkoille. Ja miten sulavasti kultalanka sisareni käsissä piirtyy tuolle valkealle silkille! Tosiaankaan ei sinua, suloinen sisareni, turhan vuoksi nimitetä Isolde Valkokädeksi!"
Kuultuaan, että hänen nimensä oli Isolde, Tristan hymyili ja katsoi häneen ystävällisemmin.
Kreivi Riol oli pystyttänyt leirinsä kolmen peninkulman päähän Carhaixista ja moneen päivään eivät herttua Hoelin miehet enää olleet uskaltaneet jättää muurisuojuksiaan. Mutta seuraavana päivänä Tristan, Kaherdin ja kaksitoista nuorta ritaria hyökkäsivät ulos Carhaixista pantsarihaarniskassa ja kypärät päässä ja ratsastivat kuusimetsän peitossa aivan vihollisten telttojen lähelle. Sitten syöksyen esiin väijytyspaikastaan he anastivat väkivallalla kreivi Riolin kuormaston. Siitä päivästä lähtien he monenlaisia juonia käyttäen ja sankaritöitä suorittaen ahdistivat lakkaamatta hänen joukkoaan, haavoittivat ja tappoivat hänen miehiään ja särkivät lopulta kokonaan hänen huonosti varjellun leirinsä, eivätkä he koskaan palanneet Carhaixiin tuomatta jotakin saalista mukanaan. Näillä retkillä Tristan ja Kaherdin kiintyivät toisiinsa niin lujilla luottamuksen ja hellyyden siteillä, että he ikuisiksi ajoiksi tekivät keskenään ystävyyden ja toveruuden liiton. Eivätkä he milloinkaan tätä vannottua sanaansa rikkoneet, kuten tarinastakin myöhemmin saamme nähdä.
Näiltä yhteisiltä retkeilyiltä palatessaan he haastelivat keskenään kaikenlaisista ritari- ja hovielämää koskevista asioista, eikä Kaherdin tällöin koskaan laiminlyönyt rakkaalle toverilleen ylistää sisartaan Isolde Valkokättä, tuota vaatimatonta ja kaunista impeä.
Eräänä aamuna, juuri auringonnousun hetkellä, laskeutui muuan tähystäjä kiireimmän kautta alas tornistaan huutaen: