Kuningatar laulaa hiljaa hyräillen ja säestää lauluaan harpulla. Hänen kätensä ovat kauniit, laulu hyvä ja lempeä ja matala on hänen äänensä.
Silloin saapuu hänen luokseen Kariado, muuan rikas kreivi kaukosaarilta. Hän oli tullut Tintageliin tarjoamaan kuningattarelle palvelustaan ja Tristanin lähdettyä oli hän jo useamman kerran yrittänyt mielistellä kuningatarta. Mutta kuningatar oli aina torjunut hänen lähestymisensä. Hän oli kaunis ritari, ylpeä ja korskea, mutta hän oli urheampi naisten huoneissa kuin taistelukentällä. Kun hän nyt tapasi Isolden laulamassa surulauluaan, sanoi hän nauraen:
"Arvon rouva, teidän laulunne on surullinen kuin merikotkan valitus! Sanotaan, että merikotkan laulu merkitsee kuolemaa. Varmaankin teidän laulunne tietää minun kuolemaani: sillä minä kuolen rakkaudesta teihin!"
"Olkoonpa vaikka niin", vastasi Isolde. "Toivoisin melkein, että lauluni tietäisi teidän kuolemaanne, sillä koskaan ette ole saapunut luokseni tuomatta jotakin murheen sanomaa. Merikotkan tai huuhkajan tavoin olette huhuilleet pahaa Tristanista. Mikä huono uutinen on teillä tänään minulle kerrottavana?"
Kariado vastasi:
"Kuningatar, olette suuttunut, en tiedä, mistä, mutta hullu olisin, jos siitä välittäisin. Vaikkapa merikotkan laulu tietäisikin kuolemaani, niin tällainen on se huono sanoma, jonka huuhkaja tällä kertaa huhuu: Nyt olette, rouva Isolde, kadottanut ystävänne Tristanin. Hän on ottanut itselleen vaimon vieraassa maassa. Vast'edes voitte katsoa itsellenne muuta ystävää, sillä hän on hyljännyt rakkautenne. Hän on suurella loistolla ja komeudella viettänyt häitä Isolde Valkokäden, Bretagnen herttuan tyttären kanssa."
Kariado lähtee pois vihaisena. Isolde Vaaleahius painaa päänsä alas ja itkee.
Kolmantena päivänä kutsui Kaherdin luokseen Tristanin.
"Ystäväni, olen kysynyt neuvoa sydämeltäni. Jos asia todellakin on, kuten olette sanonut, niin elämä teille tässä maassa on pelkkää vankeutta ja hulluutta, eikä siitä voi koitua mitään hyvää ei itsellenne eikä sisarelleni Isolde Valkokädelle. Siispä kuulkaa minun ehdotustani: Me purjehdimme yhdessä Tintageliin; te saatte nähdä kuningattaren ja silloin myös saatte nähdä, kaipaako hän teitä vieläkin ja onko hän teille uskollinen. Jos hän on teidät unhoittanut, niin ehkäpä tekin silloin voitte tuntea hellempiä tunteita sisartani Isoldea, tuota hiljaista ja ihanaista kohtaan."
"Veljeni", sanoi Tristan, "totta on, mitä sanotaan: miehen sydän on kallisarvoisempi kuin kokonaisen valtakunnan aarteet."