Kuulkaapa siis, miten onnettomasti kävi. Sill'aikaa kun kuninkaallinen kulkue vaelsi toista tietä, sattui eräs asestettu ritari nimeltä Bleheri matkaamaan tuota toista tietä, jonka varrella Gorvenal ja Kaherdinin aseenkantaja vartioivat herrojensa hevosia. Hän tunsi jo kaukaa Gorvenalin ja Tristanin kilven. "Mitä näenkään?" ajatteli hän, "tuohan on Gorvenal ja tuo toinen on varmasti Tristan." Hän kannusti hevosensa heitä kohti ja huusi: "Tristan!" Mutta jo olivat molemmat aseenkantajat kääntäneet hevosensa ja pakenivat minkä kerkisivät. Bleheri nelisti heidän jälessään huutaen:
"Tristan! pysähdy, vannotan sinua siihen sankaruutesi nimessä!"
Mutta aseenkantajat eivät kääntyneet. Silloin Bleheri huusi:
"Tristan! pysähdy, minä vannotan sinua Isolde Vaaleahiuksen nimessä!"
Kolme kertaa hän täten rukoili pakenevia pysähtymään Isolde Vaaleahiuksen nimessä. Turhaan, he katosivat, eikä Bleheri saanut kiinni kuin yhden heidän hevosistaan, jonka hän otti voittosaaliina mukaansa. Hän tuli Saint-Lubinin linnaan juuri samoihin aikoihin kuin kuningatarkin saapui sinne. Ja tavattuaan hänet yksin, sanoi hän:
"Kuningatar, Tristan on tässä maassa. Näin hänet tuonoin tiellä. Hän lähti pakoon. Kolme kertaa vannotin häntä pysähtymään Isolde Vaaleahiuksen nimessä; mutta hän pelästyi siitä, eikä uskaltanut pysähtyä."
"Jalo sire, te puhutte mieletöntä valhetta; miten voisi Tristan olla tässä maassa? Miten olisi hän paennut teitä? Miten ei hän olisi pysähtynyt minun nimeeni vannotettuna?"
"Ja kuitenkin, jalo rouva, olen nähnyt hänet, olenpa ottanut hänen hevosensakin, jonka tuntomerkit ovat täysin selvät. Katsokaa itse, tuolla se on."
Mutta Bleheri huomasi, että Isolde oli suuttunut. Häntä suretti se, sillä hän rakasti Tristania ja Isoldea. Hän meni pois pahoillaan siitä, että oli ollenkaan sanonut mitään.
Silloin Isolde rupesi itkemään ja sanoi: "Minä onneton, olen liian kauan elänyt, koska olen nähnyt sen päivän, jolloin Tristan pilkkaa ja häpäisee minua! Ennen aikaan hän minun nimeeni vannotettuna olisi uhmannut mitä vihollista tahansa! Hän on luonnostaan rohkea; jos hän siis nyt on paennut Bleheritä, jos hän ei ole suvainnut pysähtyä ystävänsä nimen kuullessaan, niin johtunee se varmasti siitä, että toinen Isolde pitää häntä valloissaan. Miksi onkaan hän palannut? Hän oli pettänyt minut ja nyt tahtoi hän lisäksi vielä häväistä minua. Eikö entisissä kärsimyksissäni jo ole hänelle kylliksi? Palatkoon hänkin siis vuorostaan häväistynä Isolde Valkokäden luo!"