"Entä se mies, joka löydettiin virrasta?" tokasi puheen lomassa Lakamba.
"Se oli yksi hänen venemiehistään. Kun ajopuut olivat kaataneet kanootin, alkoivat nuo molemmat uida yhdessä, mutta venemies mahtoi jotenkin loukkaantua. Dain ui edelleen kannattaen toveriaan pinnalla. Hän jätti miehen pensaitten suojaan ja meni Almayerin taloon. Mutta kun he Mrs. Almayerin kanssa yhdessä tulivat rantaan, oli miehen sydän jo lakannut sykkimästä. Silloin tuo vanha vaimo alkoi jaella neuvojaan. Dainista ne olivat hyvät. Dain irroitti nilkkakoristeensa, taittoi sen ja kiinnitti miehen jalkaan. Sormuksensa pani hän orjansa sormeen. Dain riisui uumaverhonsa ja pani sen tuon olennon ylle, joka ei enää vaatteita kaivannut. Molemmat naiset kannattivat sillä aikaa ruumista pystyssä. He tahtoivat peittää kaikkien silmät ja johtaa harhaan koko siirtolan huomion, jotta voisivat vannoa olemattoman todeksi ja jotta heidän pelinsä näyttäisi rehelliseltä, kun valkoiset miehet tulivat. Sitten Dain ja valkoinen nainen lähtivät tapaamaan Bulangia ja etsimään piilopaikkaa. Vanha vaimo jäi ruumista vartioimaan."
"Oi, oi!" huudahti Lakamba. "Onpa se eukko ovela."
"Onpa niinkin! Hänessä asuu paholainen, joka kuiskaa hänen korvaansa neuvot," myönteli Babalatchi. "Hän kiskoi ruumiin kovilla ponnistuksilla niemeen, minne oli kasaantunut joukottain puunrunkoja. Kaikki tämä tehtiin pimeässä, sitten kun myrsky oli tauonnut. Sitten hän odotteli. Heti päivän sarastaessa hän murskasi suurella kivellä kuolleen pään muodottomaksi ja työnsi ruumiin puuruuhkaan. Hän jäi itse lähelle pitämään silmällä asiain menoa. Auringon noustessa tuli Mahmat Banjer ja löysi ruumiin. Kaikki uskoivat asian todeksi, minäkin petyin, mutta en pitkäksi aikaa. Valkoinen mies uskoi niinikään ja pakeni kauhuissaan kotiinsa. Mutta kun me sitten jäimme kahden kesken, niin aloin epäillä asiaa ja utelin sitä eukolta. Tämä kertoi silloin minulle kaikki, peljäten vihaani ja sinun valtaasi ja pyyteli apua saadakseen Dainin pelastetuksi."
"Dain ei saa joutua valkoisten käärmeiden käsiin," virkkoi Lakamba.
"Vaan kuolkoon, jos se vain voi tapahtua kaikessa hiljaisuudessa."
"Ei se voi tapahtua, herra! Muista, että leikissä on mukana tuo nainen, jolla on valkoisen miehen verta. Ei häntä voi pitää kurissa. Hän nostaisi hirveän melun. Sitten ovat vielä nuo upseerit täällä. Ne ovat jo kylliksi vihaisia. Dainin täytyy päästä pakoon, hänen täytyy mennä menojaan. Meidän täytyy auttaa häntä oman turvallisuutemme vuoksi."
"Ovatko upseerit kovasti äkäisiä?" kysyi Lakamba uteliaana.
"Ovat ne. Niiden päällikkö käytti kovia sanoja puhuessaan minulle, vaikka minä tervehdin häntä sinun nimessäsi. Enpä luule," lisäsi Babalatchi hyvin huolestuneen näköisenä hetken vaitiolon jälkeen, "enpä luule nähneeni milloinkaan ennen valkoista päällikköä niin vihaisena. Hän väitti, että me olemme olleet huolimattomia ja ties mitä. Ja hän ilmoitti minulle tahtovansa puhutella itse rajahia, minä muka en merkinnyt mitään."
"Puhutella rajahia!" toisti Lakamba mietteissään. "Kuulehan, Babalatchi! Minä olen sairas ja vetäydyn syrjään. Souda poikki virran ja ilmoita se valkoisille miehille."
"Kyllä", sanoi Babalatchi. "Minä menen heti sinne. Mutta entäs Dain?"