—Mene uunille, sen tollo! ärjäisi isä Pekalle, ja Pekka nousi uunille.
Mutta isä oli jo ottanut lampun kirstusta ja riiputti sitä kädessään.
—Kas, tässä tämä nyt on, tämmöinen tämä nyt on—tänne lasin sisään pannaan öljy, ja tuo suikale siellä sisällä on veeku—pysykää ulompana päreinenne siinä!
—Eikö sitä panna palamaan? kysyi äiti ja siirtyi päreineen vähän ulommaksi.
—Oletko sinä hupakko—mitenkä se palamaan pannaan, kun ei ole vielä öljyäkään?
—No, mutta eikö sitten saata panna öljyä?
—Vai öljyä panna, e-hei! Niin sen äkkinäinen luulisi, mutta kauppamies varoitti moneen kertaan, ettei saa tulen valolla öljyä panna, se saattaisi syttyä ja polttaa koko talon.
—Milloinkas siihen sitten saa sitä öljyä panna?
—Päivällä, päivällä, etkö sinä jouda päivää odottamaan—ei se niin kovin kummaa ole!
—Oletko sinä sen sitten jo nähnyt palavan!