Uutiset Mannerheimin voitoista ovat nähtävästi olleet noita n.s. "hyödyllisiä valheita", koska hän vasta on ollut Lylyssä ja "Työmiehen" mukaan saanut siellä selkäänsä. "Työmiehen" tiedot eivät tietysti merkitse mitään. Alan kuitenkin suhtautua yhä epäilevämmin valkoisten pikaiseen etenemiseen. Tulevatko talonpojat kestämään talvisotaretkeä? Onko heillä muonaa ja aseita. Pysyykö irtain väki puolueetonna? Eikö se anna sosialistien vallan täällä etelässä, itsessään pääkaupungissa ja Tampereella y.m. huumata itseään?
Taistelun täytyy kuitenkin pahimmassakin tapauksessa päättyä porvarillisten voittoon. Vaikka Vilppulan rintama murtuisikin, kestäisi vielä kauan vallata muu Suomi. Ja kun se olisi vallattu, mitä sitten? Sulut ja saboteeraus jatkuisi, ei mitään saataisi käyntiin. Heidän täytyy luovuttaa takaisin valtaamansa laiva, koska eivät kykene sitä itse hoitamaan. Se hajoaa heidän käsiinsä. Ja sodan jatkuessa se tapahtuu. Eivät he terrorillaan, poikkeuslaeillaan ja työväen mielivallallaan saa mitään pysymään, vaan uupuvat siihen. Ja nälkä! — jota harvoin nyt enää muistaakaan, vaikka se voi tulla milloin hyvänsä. Parin viikon päästä sen sanotaan olevan täällä — ja silloin?
*
Itsenäisyysjuhlat.
Muistuivat mieleeni itsenäisyysjuhlat — varsinkin Kansallisteatterissa vietetty. Minulla oli silloin jo tunne siitä, että se oli ennenaikaista. Siellähän senaatti ja eduskunta oikein valokuvattiin, koko se komeus ja ulkomaiden edustajat. Siitä pitäisi kirjoittaa kirpeä satiiri. Samoin yliopiston juhla, jossa en ollut. Niissä todella nuolaistiin, ennenkuin tipahti. Minua värisytti, kun kuulin, miten sosialistit olivat vastanneet kutsuun: "Meidän paikkamme on venäläisten toverien luona." Se pilasi koko tunnelmani. Ja sitten se pikku riita, kuka on antanut meille vapauden, kuka ehti "tunnustaa" meidät ensiksi, Saksa vai Ranska. Runoista ja puheista päättäen olisi melkein voinut luulla, että ne oikeastaan olivat meidän "jääkärit", jotka voittivat Venäjän — tosin yhdessä Saksan kanssa. Hyvän työn tietysti tekivät, mutta on meissä aina jotain, joka muistuttaa kukon kiekumista rikkaläjällä, sammakkoa, joka pullistelekse, kunnes puhkeaa.
*
Svinhufvud.
Svinhufvud on kadonnut teille tietymättömille, ei kukaan tiedä, missä hän on ja elää. Tänään hän on tullut näkyviin "Työmiehen" palstoilla. Siinä on kirjoitus hänestä ja hänen senaatistaan. Se on pitkä syntiluettelo. Kansalaissodan puhkeaminen oli hänen ja hänen mustan senaattinsa syy. Sosialistit ovat siinä suhteessa puhtaita kuin pulmuset lumella.
"Työmiehenkin" täytyy sentään myöntää, että Svinhufvudissa on ollut jotain hyvää sosialistinkin silmillä katsottuna. Ennen muinoin. Hän kuului aikoinaan siihen eduskuntakomiteaan, jonka oli tehtävä uusi valtiopäiväjärjestys. Sitä valmistettaessa hän oli kansanvaltaisella kannalla. Siitä hän saikin jonkin verran luottamusta kansanvaltaisissa piireissä ja asetettiin hänet sosialidemokraatisen eduskuntaryhmän avulla Suomen eduskunnan ensimmäiseksi puhemieheksi. Mutta siihenpä loppuvatkin miehen ansiot. Sen jälkeen hän on ollut pelkkien porvarillisien asettama puhemies.
Kirjoituksesta kuultaa selvästi läpi, miksi sosialistit eivät sen jälkeen enää ole hänestä välittäneet. Hän käytti heidän mielestään "kansan sylissä lepäävää eduskuntaa" liika "jyrkästi ja tomerasti" venäläistä sortopolitiikkaa vastaan. Se näet saattoi eduskunnan olemassaolon vaaraan, mutta "mitäpä siitä, sen hävittämisestäkään ei olisi tullut vahinkoa porvariston kaikille eduille." Sosialistit eivät siis olisi suoneet Svinhufvudin esiintyvän niin "jyrkästi ja tomerasti" kuin teki; jo silloin he siis, luopuen häntä kannattamasta, "itääntyivät", pyrkien säilyttämään hyviä välejä — tsaarivallan kanssa.