Ymmärrän tämän mullistuksen suotavuuden venäläiseltä kannalta, varsinkin jos, niinkuin luulen, tämän takana on vanhaa taantumusta, sillä tätä tietä he kai toivovat saavansa suhteet Suomeen entiselleen. Uusi-tsarismi pian puhaltaa henkensä "tavaritshiin" ja hän toimii niinkuin ennenkin. Suomea ei tarvittu edes valloittaa uudelleen, sillä se oli jo valloitetussa tilassa eikä mikään ollut muuttunut. Ymmärrän tämän myöskin niiden kannalta, joiden suomalainen politiikka on se, että meidän on pysyttävä parhaissa väleissä tulevan voimakkaan "liittolaisen" kanssa, joka heidän toivonsa ja uskonsa mukaisesti iät kaiket on pysyvä bolshevistisena. Mutta sitä en ymmärrä, mitä suomalainen kansallinen sosialidemokratia voittaa kytkeytyessään venäläiseen. Jos taantumus siellä voittaa ja kytkyt jää olemaan, niin on tulos selvä: ollaan siinä, missä oltiin ennen sotaa. Mutta jos taantumus ei siellä voittaisikaan, kuinka venäläisen avulla saavutettu mikään tilanne voidaan luulla jäävän pysyväksi, niin pian kuin Suomen kansa pääsee ilmaisemaan mielensä? Mikä tästä tulleekaan, sen täytyy viedä meidän sosialismimme johdon tappioon, jos se tahtoo olla hiukankaan kansallinen ja meidän oloihimme soveltuva.
Maanantaina 28 p:nä tammikuuta.
Vaikutelmia kadulta.
Vallankumous on nyt todella puhjennut ja aikoo jatkua. Ei ole epäilystäkään siitä, että arpa on heitetty, että he ovat astuneet Rubikoninsa yli.
Nyt minä olen ne nähnyt, venäläiset pistimet punakaartilaisten olalla ja jalalla Suomen senaatin kaikilla ovilla. He eivät ole enää niitä marraskuun lakon aikuisia ja jälkeisiä punakaartilaisia, jotka kummittelivat kaduilla marssiessaan työväentalolta Kaivohuoneelle ja jotka ottivat haltuunsa sosialihallituksen huoneet kenraalikuvernöörin talossa. He eivät ole enää niitä, joista heidän oman puolueensakin sanottiin tehneen pesäeron tai ainakin siihen pyrkineen. He ovat nyt puolueensa asestettu armeija, heidän asevelvollinen sotaväkensä. Sieltäkö päin siis pantiin pystyyn militarismi?
Menimme, raamatunkomitean jäsenet, pilanpäiten pyrkimään työhuoneeseemme senaatissa Aleksanterin ja Ritarikadun kulmahuoneessa. Emme tietysti päässeet. Oli omituinen näkemys ja kokemus, että Suomen kansan syvät rivit, joiden lukutaito ja sen kanssa kaikki muukin kulttuuri alkoi Agricolan Uudesta Testamentista, estävät meitä jatkamasta tätä työtä. Olisimme noutaneet paperimme ja kirjamme piiloutuaksemme jonnekin muuanne jatkamaan työtä. Olisimme ehkä saaneet ne, jos menimme anomaan oven avausta pistinherralta. Emme katsoneet voivamme tehdä sitä, ennenkuin lailliset olot palaavat. Virukoot siellä raamattumme ja sanakirjamme.
Pistinpojat, joita puhuttelimme, olivat muuten siistejä, viattoman näköisiä ja kohteliaita poikia. Noita samoja kasvoja muistelen nähneeni eräässä sos. dem. nuorisoliiton kokouksessa, jossa tehtiin innokas ponsi asevelvollisuuden voimaansaattamista vastaan maassamme. Nyt ne kantavat palkkaa aseiden kantamisesta, nämä rauhan ystävät, omaa kansaansa vastaan. Jos olisin aseellisen toiminnan kannalla, niin minä, vaikka olenkin porvari ja vaikka tuo pistin nyt onkin tähdätty omaa rintaani kohti, iloitsisin siitä, että he, kun oikein tiukka tulee, ovat valmiit kuolemaankin asiansa puolesta, eikä vain manifesteeraamaan kaduilla ja kokouspaikoissa. Huomenna on ehkä jo se hetki, jolloin he sitä puolustaessaan myöskin puolustavat isänmaataan Rajajoella. Tuolla pojalla on ehkä veli Pohjanmaalla, joka sieltä marssii tätä veljeä vastaan täällä. Sieltä on tänne pitkä matka. Ryssä sillä välin pettää sukaisee ja käy taistelemaan omaa taisteluaan Suomea vastaan. Ennenkuin nämä veljet ovat kohdanneet toisensa, vie toinen juna toisen ja toinen juna toisen, punaisen ja valkoisen, heidän kummankin todellista, ikimuistoista sortajaa vastaan. Historialla on kepposensa. Mutta luultavasti ei kuitenkaan niin käy. Luultavasti käy paljoa surkeammin ja traagillisemmin. Toinen veli kaatuu ryssän rinnalla, toinen saksalaisen tai ruotsalaisen, niinkuin usein ennenkin, jolloin itä ja länsi täällä taistelivat. Tällä tavallako Suomi puolustaa itsenäisyyttään, käy ensimmäisen taistelunsa sen — menettämiseksi? Se on kai oleva ainakin lähin tulos. Poikaparat siinä pistiminenne!
Venäläisiä ei muuten näy missään. He ovat kai kasarmeissaan tai laivoillaan. Mitäpä he tarvitsisivatkaan näyttäytyä. He ovat vain siellä jossain ja tulevat, ainakin täällä pääkaupungissa, edistämään vallankumouksen asiaa pelkällä olemassaolollaan. Heitä ovat valkoiset täällä väistyneet, täytyen jättää meidät vallattuun, muusta maailmasta eristettyyn linnoitukseen, vihollisen armoille, alttiiksi kaikelle hänen kostolleen.
Ryssäin asiaa ne raukat ajavat, luullen ajavansa omaansa. Ja tämän oman asiansa ajamisesta ryssä tietysti maksattaa heillä laskunsa, heillä ja meillä, kaksinkertaisesti, sillä ilmaiseksi se mies ei mitään tee.
*