Eräässä toisessa kirjoituksessa "Torpparivapautuksen oikeutus" on tämmöinen kohta: "Hän (torppari) muokkasi, hänelle (maaruhtinaalle) pellot, hän kokosi viljan aittaan, hän raatoi yöt päivät hovin pellolla, vaikka halla turmeli oman niukan sadon. Se ei hovin herraa liikuttanut. Hän laittoi hoviin öisin reet, rattaat, astiat y.m. Hän puhdisti hovin pellavat. Hänen vaimonsa ja lapsensa kehräsi hovin langat, kutoi kankaat, kokosi tuhkat, poimi marjat, pesi pyykit, puhdisti huoneet, saaden itse ilottoman luolansa pimennossa niukkaa leipää järsiä. Elon ilo katosi torppariorjain vaimojen ja lasten katseista, kuolon kalpeus ne kelmennytti. Ennenaikaiseen hautaan ne sortuivat. Ja uusi sukupolvi jatkoi raadantaa herkeämättä, vailla toiveen kipinääkään paremmasta."
Semmoista ja sentapaista taustaa vastaan, joka ei ole liioiteltu, on helppo saada ylistetyksi valtuuskunnan torpparilakia ja kiihoittaa miehiä rintamalla sen voimassapysymistä puolustamaan.
*
Länsimainen sivistys ja "Työmies".
Tässä samassa kirjoituksessa on muuten kuvaus, näyte siitä, miten sosialistihistorioitsija käsittää länsimaisen sivistyksen maahan tuonnin ja sen siunauksen:
"Karusta korvesta raivasi suomalainen maanmies itselleen peltotilkkunsa. Naapuri raivasi viereisestä alueesta, sitten toinen, kolmas j.n.e. Niin syntyi kylä ja vihdoin pitäjä. Yhdessä taisteltiin hallaa ja muita vaikeuksia vastaan. Kun talollisen poika tai tytär kasvoi isoksi, jotta isän koti kävi ahtaaksi, menivät nuoret loitommalle takamaalle. Siellä taas talous kohosi, kansakunta lisääntyi. Lait ja järjestyksen ylläpitämiseksi laati säännöt kansa itse maakuntakokouksessaan. Oli olemassa kansanvaltainen vapaus. Yhdessä iloittiin, yhdessä kärsittiin.
"Tuli sitten vieras miekkamies, julisti, että te pakanat ette tunne jumalaa. Me tuomme teille sen ja teemme tunnetuksi. Raatajakansa tuumii: 'Meillä on itsellä jumalat, me emme teidän jumalianne tarvitse!' Vieras kohotti säilänsä uhkaavana: 'Teidän on pakko uskoa meidän kolmijumalaamme, jos henkenne on teille kallis', ja osottaakseen totta tarkoittavansa, iski 'pyhä miekka' joukon viattomia ihmisiä kuoliaaksi. Kun asema kävi näin uhkaavaksi, tuumi yksi ja toinen: 'Jos tuota nyt sanoisi uskovansa heidän jumalaansa, pääsisi heistä rauhaan.' Ja niin Kupittaan lähteen verensekainen vesi tuli 'merkiksi', jolla suomalaisia rauhallisia raatajia otettiin 'taivaallisen itsevaltiaan alamaisiksi'. Nyt luulivat raatajat rauhaan päässeensä, ja saavansa konnuillansa leipää tuottaa, ja leipää syödä. Mutta valloittajalle ei se ollut pääasia, vaan pääasia oli kansan orjuuteen alistaminen. Valloittaja selitti: 'Maa kuuluu minulle. Sinä saat nuo kauniit raivaamasi vainiot jättää niille, kelle minä määrään.' Ja talonpojan hämmästykseksi tuli suuri aatelisherra ja sanoi, että maa on 'kuninkaan lahjakirjalla' hänelle annettu. Hänellä on 'laki' puolellaan. Hänellä on tähän maahan 'saavutettu oikeus.' Ellet hyvällä alistu, niin — — —.' ja taas miekkaa heilutettiin talonpojan pään päällä.
"Talonpoika kummasteli. Olihan sen vieraan jumaluusopissa, että lisääntykää, täyttäkää maa ja tehkää se alamaiseksenne. Kuinka tämä on ymmärrettävää!
"Mutta kiiltopukuinen herra pyssymiesjoukon seuraamana pani hänet 'ymmärtämään', mitä merkitsee 'laki' ja saavutettu oikeus. Se merkitsee, että hänen on jätettävä esi-isänsä koti ja kontu, ja mentävä tuonne laitarämeikköön ja sieltä raivattava itselleen uusi vainio. Herra rakennutti linnansa hänen entisille asuinsijoilleen.
"Karvasteli se talonpojan mieltä ja sai osan heistä vastarintaan saavutettujen työnoikeuksiensa puolesta. Mutta saavutettujen rosvo-oikeuksien omistaja pani pyssymiehet opettamaan entiselle vapaalle talonpojalle, 'ettei esivalta miekkaa hukkaan kanna.' Veriin hukkui vapaus, Ja suomalaisesta talonpojasta tuli — torppariorja."