*
Onnellisia miehiä.
Olin tänään tohtori Z. Castrénin luona Siltasaarella. Hänen johtamansa Työväenopisto ei tietysti sekään voi toimia. Työväellä on nyt muuta tehtävää kuin vastaanottaa sivistyksellisiä herätyksiä. Teki virkistävän vaikutuksen tavata tämä tyyni filosoofi. Useiden muiden kanssa työskentelee hän komiteassa yhteiskunnallisten olojen parantamiseksi, joka pohtii edistysmielisiä alotteita tulevaisuuden varalta.
Onnellisia Arkimedeksiä, jotka kaikesta huolimatta voivat ajatella ympyröitään.
*
Veljeytymisestä ja sisartumisesta.
En ollenkaan ihmettele sitä vaikutusta, mikä venäläisillä tovereilla on ollut meidän työläisiin, sitä veljeytymistä ja sisartumista, mikä täällä vuosien kuluessa on niin lujaksi rakentunut. Venäläinen on suuri hypnotisoija ja erinomainen agitaattori. Hän kourasee sydämen pohjasta hyvätuulisuudellaan ja herttaisuudellaan ja lumoaa pian omalla uskollaan. Venäläiset "uskovat" tavattoman voimakkaasti, ovat enemmän kuin mitkään muut valmiit uhrautumaan uskonsa puolesta. He osaavat tavattomassa määrässä vakuuttaa, äänellä, silmillä, ilmeellä ja eleillä. Heidän jokapäiväinen "jej bohunsa" tulee, kaikkein tavallisimmassakin vakuutuksessa, ilmeisesti valehdellessakin, heidän sisimmästään syvänä rintaäänenä niinkuin urkujen sisälmyksistä, usein paksuna, voimakkaana bassona.
Kun ne tekevät propagandaansa milloin uhaten, milloin houkuttelevasti livertäen, paatoksin ja kyynelinkin, on vaikutusta vaikea torjua, vaikka olisi varuillaankin. Tiedän sen joistakin omistakin kokemuksistani.
Ajatella nyt meikäläistä työläistyttöä, aikana, jolloin kaikki hänen henkensä liitokset ovat lauenneet, joutuneena pulskan, puheliaan, joutilaan, politikoivan, lahjovan, halailevan, suutelevan matruusin käsiteltäväksi, vuosikausien kuluessa, joka-iltaisilla kävelyillä, tanssiaisissa, kulkueissa. Tarvitsee vain nähdä hänen täydellisen, autuaan antaumisensa, kun hän jollain esplanaadin sohvalla istuu ritarinsa vierellä, miltei lepää hänen sylissään. Eivät meidän omat jäykät nuorukaisemme koskaan olisi saaneet luoduksi sitä määrää punatyttöjä, minkä matruusit kesäisessä Helsingissä ovat värvänneet vallankumouksen armeijaan.
Tätä tietä on varmaan bolshevismi suuressa määrin tunkenut Sörnäisten työläiskoteihin. Ehkei aatteista ole paljoakaan puhuttu eikä niillä vaikutettu, mutta persoonallinen mieltymys sen aatteen ajajiin on rotuvastenmielisyyttä vähentäen tehnyt työtä aatteen hyväksi. On menty näiden hyvien ja herttaisten miesten mukana, minne ne ovat vieneet. Olen nähnyt sitä vaikutusta maaseudullakin, vallityöseuduilla, eivätkä sen alaisiksi joutuneet suinkaan ole olleet kaikki tavallisia sotaleirityttöjä. Turhaan ovat omat pojat tapelleet. Vaikka ovat antaneetkin ryssille selkään, on ryssä kuitenkin lopulta vienyt tytön. Naisilla, "morsiamilla", on varmaan suuri osuus kansallisessa luhistumisessa, roturaja-aitain repimisessä. Tehdastytöt ovat vieneet suosiollisuutensa koteihinsa, asuntokasarmeihin työläiskorttereissa ja valmistaneet maa-alaa yhteenliittymiselle, jonka hyväksi johtajat puolestaan ovat toimineet omalla propagandatyöllään. Tytöille on venäläinen sotilas sulhanen, pojille hän on veli, ja niin on entisestä vihollisesta tullut sukulainen, jonka kanssa käydään nujertamaan vihattua naapuria, omaa porvaria, ja valtaamaan hänen taloaan. Naisten kanssa kaulakkain, miesten kanssa käsikkäin, sormet sormien lomassa — on näky, jonka saattoi nähdä kaikissa kulkueissa Helsingin kaduilla, ja siitä on sitten siirrytty vallihautoihin rintamalle, toiset sairaanhoitajattarina, toiset sotilaina. Siinä olisi paljon ainehistoa vallankumouksen yksityis- ja luokkapsykologiaa harrastavalle tutkijalle, sekä tiedemiehelle että kaunokirjailijalle.