Tämän päivän suuri uutinen on diplomaattinen kirjeenvaihto Ruotsin pääkonsulin ja kansanvaltuuskunnan välillä. Konsuli on Venäjän armeijan ja laivaston täkäläiselle aluekomitealle jättänyt kirjelmän, jossa hän Suomen riippumattomuuteen ja Venäjän demobilisoimiseen vedoten lausuu sen Saksan, Ranskan, Englannin, Hollannin, Tanskan ja Norjan hallitusten tukeman toivomuksen, että venäläiset joukot siirrettäisiin pois Suomesta. Se helpoittaisi suuresti sisäisen rauhan aikaansaamista ja siten myös tämän verenvuodatuksen lopettamista, joka nyt järkyttää mieliä koko sivistyneessä maailmassa.
Tästä kirjelmästä on venäläinen aluekomitea antanut tiedon kansanvaltuuskunnalle, joka siihen vastaa, niinkuin näyttää, aluekomiteankin puolesta. Vastaus on sävyyn ja tyyliin nähden aito Manner-Sirolaa, jotka ovat sen allekirjoittaneet. Siinä väitetään, että venäläisten täällä viipyminen ei suinkaan häiritse eikä loukkaa tai uhkaa riippumatonta Suomea. Päinvastoin Venäjän kansankomissaarien neuvosto on kaiken aikaa mitä selvimmin osoittanut kannattavansa Suomen riippumattomuutta ja jalosti tukenut Suomen kansan vapautta ja oikeutta, myöskin viime aikoina, jolloin täällä vastavallankumoukselliset ainekset valitettavasti ovat tavantakaa aiheettomasti hyökänneet kansallemme myötätuntoisten venäläisten sotaväenosastojen kimppuun.
Tämän jälkeen seuraa Suomen kansan puolesta ankara vastalause Ruotsin Ahvenanmaan valtausta vastaan sekä sitä vastaan, että Ahvenanmaalle on laskettu maihin suomalaisia vastavallankumouksellisia. Tämä menettely on ristiriidassa Suomen riippumattomuuden kunnioittamisen kanssa ja on Suomen alueellisen koskemattomuuden ja kansamme itsenäisyyden loukkaus.
Pää- ja ulkoasiain ministerit Manner ja Sirola ovat terhakoita poikia, niskakarvat pystyssä. Heidän diplomaattinen tyylinsä muistuttaa venäläisten toverien kursailematonta kirjoitustapaa, jota vanhan koulun tyyliniekat hioittuine ja sorvattuine sanontoineen varmaankin jäävät suu auki ihmettelemään. Niin puhuu ainoastaan se, jolla on voimakeinot takanaan tukemassa sanojen tehoa. Ja onkinhan heillä takanaan vallankumouksen punainen armeija sekä Venäjällä että täällä kotona. He voivat riippumattoman Suomen puolesta itse ratkaista, kuinka kauan venäläisten sotavoimain täällä viipyminen vielä on välttämätön.
Johtaako tämä diplomaatinen sananvaihto siihen, että Ruotsi jättää Ahvenanmaan, vai julistaako se sodan kansanvaltuuskunnalle? Luultavasti se ei johda kumpaankaan, vaan jää keskustelu vastaukseksi kysymykseen.
*
Vihdoinkin.
Haapalainen vaatii, vihdoinkin, rikoksellisten, anarkististen ainesten poistamista kaartistaan. Hän on pakotettu myöntämään, että armeijassa on semmoisia, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen yksityisten etujensa ajamiseen ja ovat valmiit ase kädessä käymään rosvouksiin, murhiin, ryöstöihin ja muihin konnantekoihin. Ne ovat riisuttavat aseista, vangittavat ja rangaistavat. Kielletään myös langettamasta kuolemantuomioita eikä saa tehdä sitä edes vankeihin nähden. Kuinkahan monta tuollaista tekoa siis lieneekään jo tehty? Ja mitä ajatellevat rehelliset työläiset tällaisista paljastuksista?
*
Tokoin toimia ja toiveita.