Tämä siveellinen sekaannus on suurin siinä osassa kansaamme, joka lähti kumouksen ja kaappauksen tielle, mutta ei ole mitään takeita siitä, että sama oppi ei ole saava, ja on jo saanutkin, tunnustajiaan toisessakin osassa kansaamme. Nykyisestä punaisesta sorrosta kärsiviä uhkaa siitä vapautuneina vaara ruveta mittaamaan samalla mitalla, millä heille mitattiin. Sisäinen sota-aikainen turmelus ei rajoita kansan siveellistä selkärankaa jäytävää työtään ainoastaan toiselle puolelle rintamaa, vaan pyrkii leviämään ruttona kaikkialle, ja on jo levinnytkin.
On noustava, kun tästä vähänkin selvitään, nopeaan, tarmokkaaseen työhön ja taisteluun ikuisten eetillisten, oikeudellisten, aatteellisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten, sanalla sanoen vanhojen tunnustettujen inhimillisten ja kansallis-isänmaallisten ihanteiden puolesta, joista Suomi tähänkin saakka on elänyt. On noustava juuri silloin, kun ne kielletään ja niitä uhataan — ja kun vielä on aika.
On ryhdyttävä niiden levittämiseksi sisäiseen lähetystyöhön niinkuin mustimmassa pakanamaassa, jossa niistä ei mitään tiedetä eikä niiden mukaan eletä. Kansastamme on puristettava pois valhe, se on uudelleen impregnoitava totuudella. On alotettava aakkosista, sillä suuri osa meidän kansastamme on ne unhottanut, jos se koskaan vielä lienee niitä tuntenutkaan.
Epäilen sitä. Epäilen sitä nykyhetken kauheat harhat silmiemme edessä.
Sillä tietämättömyyttä, harhaantumista tämä kaikki pohjaltaan on.
Mikä pimeyden pohjola tämä muka valon ja vapauden kotimaa onkaan! Eihän osa Suomen kansasta ole selvillä edes siitäkään, että se on oma erikoinen kansa, jonka on saatava elää elämäänsä vieraan siihen sekautumatta, että sillä on isänmaa, jota ei ole jätettävä vihollisen valtaan. Eihän sillä ole aavistustakaan lakipohjaisen yhteiskuntajärjestyksen ensimäisistä ehdoista, ei eduskunnallisesta toiminnasta, todellisesta kansanvallasta, henkilön ja omistusoikeuden loukkaamattomuudesta, se ei tunnusta mitään muuta kuin luokkaedun ja luokkamoraalin, tuskinpa enää sitäkään, sillä pian kai hajoaa sosialistiemme oma luokkakansakin pieniksi hetkellisiä riistanajojaan harjoittaviksi villiheimoiksi, käyden samaa kehitystä kohti kuin sen emämaassa Venäjällä.
Ja tämän kansan pitäisi kyetä luomaan itselleen ja jälkeentulevilleen uutta Suomea, vapaata itsenäistä valtiota, ja siihen upi-uutta yhteiskuntaa?
Kansaamme on opetettava, neuvottava, totutettava, kädestä pitäen talutettava pois siltä harhapolulta, jolle se on joutunut, takaisin omaan kotiinsa. Kai vitsaakin tarvitaan, ja vitsankäyttäjät yhdessä vitsausten kanssa kyllä tulevat tekemään tehtävänsä, ja tehkööt ne sen. Mutta opetus, neuvonta, kasvatus, valistustyö seuratkoon kuritusta.
Kansamme eetillisessä, opillisessa, käytöllisessä kasvatuksessa on täytynyt tapahtua hirveitä laiminlyöntejä, koska se on voinut kasvaa siinä määrin väärään, kuin nyt toteamme tapahtuneen. Tämä laiminlyönti on korjattava. Työ ei ole kädenkäänteessä suoritettu, mutta alku on tehtävä. Kaikkien, jotka siihen tuntevat vähänkin kykyä ja kutsumusta, on pantava itselleen velvollisuus, asevelvollisuus sisäisen turmeluksemme vihollista vastaan. Ei riitä enää tähänastinen toiminta, ei kirkko, koulu ja muu virallinen ja puolivirallinen valistustyö. On ryhdyttävä aivan erikoiseen, ylimääräiseen valistustyöhön, vanhain alkeellisimpien totuuksien ja ihanteiden selvittämiseksi ja uudelleen juurruttamiseksi kansamme sieluun, kaikkein pimeimpien kolkkien valaisemiseksi. On alotettava mitä sitkein, määrätietoinen, uupumaton, keskeytymätön toiminta siveelliseksi, tiedolliseksi, opilliseksi, valtiolliseksi, yhteiskunnalliseksi valistamiseksi. Sen työn tulee olla yhtäällä positiivisesti rakentavaa totuuden työtä, toisaalla alasrepivää valheen valloitusten hävittämistä.
Tähän tehtävään on koottava kansamme parhaat henkiset kyvyt, sen korkein äly, sen toimintatarmoisin voima.
Olen ajatellut, että näitä voimia kokoamaan ja keskittämään olisi perustettava seura, järjestö, miksi häntä nimittänemmekin, joka heti kohta, kun tarpeelliset varat ovat koossa, ryhtyisi tehtäväänsä. Tehtäväthän ovat moninaiset ja yhtä moninaiset niiden toteuttamiskeinot puhutun ja kirjoitetun sanan avulla. Käytettävinä olevat voimat ja varat kai tulisivat määräämään, kumpaanko olisi kulloinkin turvattava. Toistaiseksi luulisimme olevan helpomman saada kirjallisia voimia. Meillä on paljon kynämiehiä, joille nykyiset tapahtumat varmaankin ovat antaneet voimakkaan sisäisen sysäyksen valistukselliseen agitatsiotyöhön yllä esitetyssä tarkoituksessa. Ne olisivat saatavat ja varmaan saadaankin liikkeelle: tietomiehet ja tiedemiehet, professorit, tohtorit, lehtorit, maisterit, opettajat, kirjailijat, runoilijat, sanalla sanoen kaikki aatteen miehet, ihanteiden miehet, papit ja maallikot.