Rouvan mies ja poika piilevät jossain maaseudulla, mutta ovat vaarassa joutua milloin hyvänsä kiinni.
Z. Höglund, yksi ruotsalaisten punaisia, joka täällä ollessaan asui komeasti Seurahuoneella ja jolta siellä ryöstettiin tavarat, m.m. toverien lahjoittama kultakello, on Ruotsissa kertonut matkastaan sinne. Kuvaus voi olla kylläkin oikea. Matkalla mukana olleiden pakolaisten joukossa vallitsi rajaton katkeruus Suomen vallankumousta ja sen kannattajia kohtaan. Kun radio-sähkösanoma ilmoitti kenraali Mannerheimin julistuksesta, että kaikki vallankumoukselliset ovat tuomittavat kuolemaan, niin tervehdittiin sitä hyväksymishuudoilla. Eräskin vanha rouva, hurskaan näköinen, jalokivet sormissa, huudahti: "Sepä oli kaunista!"
*
Aarne Orjatsalo väittää nähneensä seuraavaa, jonka otan tähän, vaikka olenkin taipuvainen epäilemään, näkivätkö valkokaartilaiset todellakin nuo merkit.
"Seison taistelurintaman sivussa. Olen lähtenyt Punaisen Ristin merkin suojassa avustamaan niitä, jotka ovat haavottuneet, niitä, jotka eivät enää ole ystäviä eivätkä vihamiehiä, vaan ainoastaan ihmisiä ja veljiä. Näen kolme Punaisen Ristin merkillä varustettua laupeudensisarta ja muutamia saman merkin suojassa toimivia miehiä. Haavoittuneita on jo paljon keräytynyt. Kuumeisella kiireellä annetaan heille apua ja koetetaan lievittää heidän tuskiaan. Siinä on kaatuneita ja haavoittuneita molemmista kansalaisarmeijoista. Mutta yhtäkkiä ilmestyy porvarikaartilainen osasto. He näkevät merkit. Heille huudetaan: 'Täällä toimii laupeuden sisaret'. Alkeellisin vaisto sanoisi: 'Nuo ovat puolueetonta joukkoa.'
"Mutta mitä näin. Nuo pyssyillä ja dum-dum-kuulilla varustetut alkoivat kivääritulen ja ampuivat joka ainoan sisaren ja veljen. Ja lisäksi vielä joitakuita jo ennestään haavoittuneita, puoleksi sidottuja.
"Tämän olen omin silmin nähnyt. En olisi sellaista koskaan todeksi uskonut."
*
Ojankaivuun — talvella.
Erityisenä tikkuna punaisten silmissä on tietysti se yleisö, joka täällä huoletonna, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, kuljeskelee päivät päästään katuja pitkin sinä aikana, kun se on heille sallittua. Tuota yleisöä on entistä runsaammin päivisinkin liikkeellä syystä, että virastot ja liikkeet seisovat. Mutta tätä ei nyt punaisten "yhteiskunta" voi sietää, "tällaista vetelehtijäin joukkoa ja tuhlata vähiä ruokatarpeitaan niille. Se on saatava mukaan yhteiskuntaa hyödyttävään työhön. Katuyleisö on kertakaikkiaan mobilisoitava yhteiskunnan hyväksi". Kirjoittaja "Työmiehessä", joka käyttää tuota komeata nimeä Orjanheimo, työntää hallituksen tarkemmin ajateltavaksi, miten tämä katuyleisön mobilisoiminen käytännössä toteutetaan. Itselläänkin hänellä kuitenkin on aate. Elintarpeita kuluttava tyhjäntoimittajajoukko on pantava niitä tuottamaan. "Kuokka ja lapio kouraan, oli se sitten herra tahi narri, ylhäinen tai alhainen, ja kääntämään maata peruna- y.m. viljelystä varten, ojittamaan peltoa, lantatunkioita levittämään."