*
Myöhäisenä iltahetkenä saapuu haastattelija kenraali Mannerheimin pääkortteeriin Seinäjoelle. Ylipäällikkö pitää asuntoaan sivuraiteille siirretyssä junassa, jossa muuan makuuvaunu on varattu esikunnan asuttavaksi. Vaunun eteinen on tungokseen asti täynnä puhelevia upseereja ja siviilimiehiä. Hänet viedään ovelle, joka avataan äkkiä ilmoituksella: — "Kenraali Mannerheim!" — ja siinä seisoo hänen vastassaan muhkea, siviilipukuinen herrasmies, etsimänsä kenraali.
— Millä voin palvella? kysyy hän tarjotessaan paikan laskupöydän ääressä, joka on täynnä karttoja ja muistiinpanoja.
Haastattelija tekee kenraalille m.m. kysymyksen:
— Voidaanko taistelun päätyttyä rakentaa yhdistävää siltaa taistelevien kansalaisryhmien välille?
Selvästi ja täsmällisesti vastaa kenraali:
— Jos ratkaisu riippuisi minusta, niin sanoisin, etteivät mitkään sillat ole mahdollisia. Anarkistit ovat itse räjäyttäneet kaikki sillat. He ovat karkoittaneet laillisen hallituksen, he ovat estäneet valtiopäiväin toiminnan, vanginneet sen miehiä. He ovat syösseet Suomen sisäiseen sotaan. Sosialidemokraatit ovat vähemmistö, joka pelolla on yrittänyt hallita enemmistöä. Tällaisen jälkeen eivät sillat enää ole mahdollisia. Ainoastaan yhdestä asiasta voidaan puhua ja se on rangaistuksesta.
— Ja rangaistus? kysyy haastattelija.
— Se on lain määräämä. Vallankumoukselliset ovat tehneet itsensä syyllisiksi kapinaan ja maanpetokseen ja rangaistus siitä on kuolema. Tuota rangaistusta en minä määrää. Sen tekee laki ja sitä on noudatettava.
Tämän jälkeen viedään haastattelija senaattori Renvallin luo viereiseen vaunuun, ja hän tekee, hänelle m.m. seuraavan kysymyksen: