äänen sävy, yhä hermosairaammaksi käyvät kirjoittajat. Samaa ja aina samaa. Huudetaan ja huidotaan kuin uupuneelle hevoselle viimeisessä vastamäessä. Eräs semmoinen kirjoitus "Työmiehessä" ("Porvariston kavallus luokkataistelussa") päättyy näin:
"Suomen riistäjäluokan mahti on ollut hirvittävä. Tuhansien ja taas tuhansien työorjien raadannasta ovat riistäjät rikastuneet. Maahamme muodostui säälimättömän julma, röyhkeä ja saaliinhimoinen herrasluokka. Se eleli laiskotellen ja herkutellen, köyhälistön kustannuksella. — Tuli pakko tarttua puolustusaseeseen. Tuli aika vetää porvaristo tilille vääryyden työstä. — Taistelumme on rehellistä luokkataistelua, suurpiirteistä eikä salamurhaamista. Köyhälistön niskaan on hyökätty valkokaartin puolelta salakavalasti. Hyökkäys on torjuttava, tai muuten hukkuu köyhälistö verivirtoihin ja orjuuteen. Historian mahtavat taistelukellot soivat. Ne kiirehtävät köyhälistöä rientämään kaikin voimin voittoa kohti. Alas porvariston ja valkokaartin hirmuvalta! Tilalle kukoistava Suomen työtätekevän luokan luoma sosialistinen tasavalta!"
Lehti on tänään täynnä samantapaista. Yksistään etusivulla on neljä kirjoitusta kuudella palstalla seitsemästä. Eräässä viidennessä "Meidän ja vihollisen mieshukka" uskotellaan, että valkoisten mieshukka on suunnattomasti suurempi kuin punaisten. "Kaikki tiedot punaisen kaartin voitoista ovat tosia. Mieshukka valkoisten riveissä on suurempi siksi, että heidän ensi riveissään on pakolla sinne vietyjä, jotka tahallaan ampuvat yli, kun eivät tahdo ampua omia luokkatovereitaan. Valkokaartilaiset yleensä ampuvat kehnosti, kun käyvät taisteluun humalassa ja käyttävät yksinomaan dum-dum-kuulia, jotka pian turmelevat heidän kiväärinsä". Ja vielä kerrotaan, että valkoiset ovat Padasjoella silponeet yhdeksän punakaartilaista ja teurastaneet seitsemän heidän vuoteisiinsa.
Nähtävästi on punaisilla ollut tavallista suurempi tappio, josta ei vielä tiedetä, vaan joka ilmenee tässä muodossa.
*
Ehkä julkaisen nämä muistiinpanot.
Niin on ollutkin. Sain juuri käsiini silkkilehtisiä, useampiakin, joista käy selville, mitä on jo tehty ja mitä on tekeillä. Luultavasti alkaa näitä raportteja nyt tulla entistä enemmän. Pian aikaa muodostuu kai tämä muistikirjani sotakronikaksi, mutta tulkoot nuo helposti häviävät huhupaperit kuitenkin säilöön, sillä onhan mahdollista, että julkaisen näin kokoontuneen käsikirjoituksen.
Tästä alkaakin paisua jo aikamoinen kirja. Hajanaisuudestaan huolimatta siitä ehkä tulee tavallaan kokonainen. On omituista kirjoittaa kirjaa, josta ei yhtään tiedä, kuinka se päättyy, eikä edes tätä lehteä kirjoittaessa, mitä seuraava sisältää.
On oma viehätyksensä viettää aikansa näissä yksinpuheluissa, joihin yleensä ei ole aikaa, tarvitsematta ajatella kompositsiota tai huoltaa tyyliä. Tämä tavallaan on oman itsensä tuulikanteleena olemista. Kun voisi harjoittaa tätä reportaasia laajemmalta. Ollapa nyt näkymättömyyden hattu, jolla pääsisi Smolnaan ja Sörnäisiin ja rintaman taa ja takaisin!
Niin, ne tämänpäivän sotasanomat ovat nyt nämä: