On, niinkuin ei mitään ratkaisevaa olisikaan tulossa. Esirippu ei nousekaan. Ei kuulu ammuntaa. Merellä on sakea sumu. Jos saksalainen laivasto on Helsingin edustalla, ei se pääse sieltä tulemaan.
*
Nainen aseissa.
Menen ulos. Ihmiset liikkuvat niinkuin ainakin. Näin heidän tuolla edessäni pysähtyvän ja katsovan taakseen ja jatkavan matkaansa nykäyttäen olkapäitään. Sieltä tuleekin joku oudohko olento, niinkuin pieni poikanen pitkässä päällystakissa, keskeltä vyötettynä, ja pään jatkona suippeneva esine. Hän astuu terhakasti vastaani. Se on nyt siis viimeinen muunnos punakaartilaisesta, ajattelen. Pyy pienenee maailman lopun edellä. Viimeinen muunnos se onkin, mutta ei poika, vaan nainen, tyllerö, paksu ja pyöreä, kivääri olalla, vyöllä patruunavyö, jalassa keltaiset nyörikengät, päässä villainen hiihtomyssy — sanalla sanoen nainen aseissa. Se marssii terhakasti ja itsetietoisesti, aivan silmiin pistävästi "aatteen puolesta"-ilme kasvoillaan, kuitenkin osaksi pakotettu ja pinnistetty, ikäänkuin uhmaten: Katsokaa vain, naurakaa vain, nähdään, kuka viimeksi nauraa! Nainen aseissa! Olen sen nähnyt! Nainen aseissa puolustamassa köyhälistön vallankumousta saksalaisen sotaväen hyökkäystä vastaan maan ja meren puolelta, vallankumouksen viimeinen mohikaani. Tahtoisin syleillä häntä kiitollisena siitä riemusta, minkä tämä ilveily minulle tuottaa. Nainen eduskunnassa, nainen tuomarina, nainen pappina, nainen pippinä — kaikki olkoon ja menköön, vaikka olen kallistumassa koko paljon Ellen Keyn kannalle — mutta nainen kivääri olalla? — jään ilolla vanhoilliseksi, jos uudenaikaisuus tästä alkaa. Minulle sanottiin: "Oletko varma, ettei valkoisten puolellakin ole naisia aseissa?" Vastasin: "Jos on, niin suhtaudun siihen samoin." — "Onko niin suurta eroa sillä, että nainen kantaa asetta, kun se kerran niitä valmistaa?" — "Eroa on, joskaan ei aivan suurta." — "Heidän olisi siis pitänyt kieltäytyä sorvaamasta shrapnelleja?" — "Jospa sen olisivat tehneetkin, olisi sota jo aikoja sitten ollut lopussa."
Raaka nauru remahti porttikäytävästä aseistetun naisen jälkeen: "Nyt ne ovat asestaneet h—nsakin! Phtyi!"
Kulkeuduin esplanadille. Siellä lainehti entisen ajan Helsingin yleisöä, entisen, joka nyt siis on nykyinen. Se äskeinen entinen on ollut ja mennyt. Keskikaupungilla ei näy aseistettuja naisia, mutta kyllä pikku poikia, joilla on itseänsä pidemmät pistimet ja jotka mahtavoivat varsinkin Kauppatorilla uhaten varsinkin niitä, jotka uskaltavat heihin katsoa. — "Mitä siinä naurat? Naurapas, niin tästä saat, lahtari!" — Eräältä oli vanha herra riistänyt kiväärin, paiskannut sen vääräksi katuun ja käskenyt pojan mennä kotiinsa niin pian kuin suinkin. Ja poika totteli ja meni — hakemaan apua, ja palasi kymmenen samankokoisen pojan kanssa. Mutta nyt oli vanha herra vuorostansa mennyt kotiinsa.
Naiset ja pikkupojat kiväärien kanssa — on parasta pysyä kotona vahingonlaukausten varalta.
Ilveilykö tästä tuleekin? Vai alkaako suuri draama vain näin?
*
Nyt se alkaa, kuuluu jo ammuntaa Töölöstä päin. Tapaan tuttavia, jotka vakuuttavat varmaksi, että eilen illalla on telefonoitu, että saksalaiset ovat Tilkan sairaalan tienoilla, siis jo tällä puolella Huopalahden.