Mutta Junnu ei ole väistynyt eikä aiokaan väistyä. Hän ei ole tietävinäänkään siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän kulkee kaikkien sivu, välttää työpaikkoja, ei ole ketään tuntevinaan. Pyytäville hän on kieltäytynyt myömästä maitotilkkaakaan, ja niille, jotka ovat anoneet yösijaa, hän on vastannut, että tarvitsee hän pirttinsä itsekin.
Jos saisi nukkua saunassa tai aitan parvellakaan? Mutta ei siihenkään ole Junnu antanut lupaa.
Insinöörit ovat lähettäneet hänelle sanan toisensa perästä, että hänen on keyriin mennessä purettava rakennuksensa, muuten puretaan ne ruunun kustannuksella.
Junnu ei sano aikovansa hievahtaakaan.
Mutta tottahan pirtin pitää pois, kun rautatie tulee siltä paikalta kulkemaan?
Kiertäköön rautatie!
Sen on mahdoton kiertää.
Olisi mennyt muualta … kukas käski sen tänne tulemaan?
Häntä pidetään hulluna eikä huolita ruveta ahdistelemaan, ennenkuin se on aivan välttämätöntä.
Tottapahan sydämikkö siitä aikaa voittaen lauhtunee.