—Herra esimies, sanoi vallesmanni, minulla olisi tätä ilmoitusta vastaan tehtävä se muistutus, että summa on aivan liian pieni.
—Mitä! Pieni!—Ja herra tyhjensi kiivaasti suunsa pikanellista, jonka sylkäisi kauaksi luotaan.
—Sen tietää jokainen, että pieni se on. Joka lautamies sen saattaa sanoa.
—Pieni on, todistettiin yksimielisesti.
—Mistä hiidestä te…? Kuule, sinä, Ruutper, mistä helvetistä sinä tiedät minun tavarani? Sinäkö ne oot lukenut minun rahani?
—Jos en oo lukenutkaan, niin tiedän kuitenkin … vaikkei ehkä niin pennilleen, niin tiedetään ne kuitenkin! Kyllä sinun tukkikauppasi tunnetaan ja perintösi ja elo-kauppasi … ja jokainen tietää ilman sinun rahojasi lukematta, joilta olet metsiä ostanut ja toisille myönyt. Niistä olet kaikille kehunut … minulle ja monelle muulle, mutta minulle viimeksi.
—Milloinka minä olen sinulle kehunut? Elä sinä valehtele, minä en ole kehunut kenellekään!
—Olet kehunut ja jos et olisikaan, niin näkisihän sen sinun rakennuksistasikin ja kaikista laitoksistasi.
—Siitäkö minua verotetaan, että minä rakennan ja laittelen? Siitäkö minua verotetaan? Häh?
—Siitä ne sinun varasi näkee! Ja on sinulla perintöjä ja prosentteja kanssa!